Lonkka auki! (Ah!)

Sisunainen

Lotta kirjoitti Pumpui-blogissaan kyykkäyshaasteesta, jonka tarkoitus on lisätä liikkuvuutta yksinkertaisesti oleskelmalla syväkyykkyasennossa puoli tuntia joka päivä. Minullekin kyykkääminen ja lonkkien liikkuvuus ovat haasteita, mutta onneksi joogatunnilta on tarttunut matkaan muutamia hyviä lonkanavausliikkeitä.

Tässäpä siis ensimmäinen kuvitettu kotijumppaohjeeni! En valitettavasti muista oikeiden jooga-asanoiden nimiä, mutta tarkoitus onkin, että tämä on helppo vaikkapa lenkin jälkeen suoritettava liikkuvuushetki, ei varsinainen jooga-harjoitus. Jokaisessa asennossa on tarkoitus oleskella sen aikaa kun hyvältä tuntuu (esimerkiksi puolesta minuutista minuuttiin) syvään ja rauhallisesti hengittäen.

1. Laskeudu jalat hieman lantiota leveämmässä asennossa syvään kyykkyyn. Selkä saa pyöristyä hieman. Aseta kädet kuvan mukaisella tavalla ja paina käsillä jalkoja poispäin toisistaan.

Missä tuntuu: Reiden lähentäjät, mahdolliset muut jumipaikat selässä ja reisissä.

 

2. Tällä liikkeellä oli jotain tekemistä maailmaa pelastavan apinan kanssa, mutta en enää muista mitä. Enkä ole edes ihan varma oliko se juuri tämä liike. Joka tapauksessa harppaa reilu askel eteenpäin, laske takimmainen polvi maahan ja nojaa eteenpäin etummaisen jalan päälle, molemmat kädet polven "sisäpuolella". Toista toiselle puolelle. Edistynyt versio: tee spagaatti.

Missä tuntuu: Takimmaisen jalan etureisi ja lonkankoukistaja, mahdollisesti etummaisen jalan takareisi.

3. Tätä liikettä kutsutaan myös kyyhky-asanaksi, joten voit googlata parempia esimerkkejä kuin minä. Aseta etummainen jalka poikittain kuten risti-istunnassa ja takimmainen jalka suoraan taakse. Nojaa eteenpäin, jos pääset niin otsa lattiaan asti. Toista toiselle puolelle.

Missä tuntuu: Etujalan takareisi ja pakara. Missä EI saa tuntua: etujalan polvi.

4. Aseta ensin toinen jalka kuten risti-istunnassa, mutta vedä sitä hieman pidemmälle ristiin. Aseta toinen jalka päälle samaan tapaan. Nojaa eteenpäin niin pitkälle kuin pystyt. Toista toiselle puolelle.

Missä tuntuu: Useissa lonkan seudun lihaksissa, joita et tiennyt sinulla olevan olemassakaan. (Huom! Joogaohjaajan mukaan tämän on joillekin ihmisille anatomisesti mahdoton asento, joten älä hätäänny jos ei onnistu.)

---

Tiesitteko, että tuntuu muuten todella oudolta nähdä kuvia itsestään jumppaamassa! Ja ensi kerralla muistan, että tällaisiin kuviin ei kannata pukea kokomustia vaatteita, jos haluaa että kuvista saa myös jotain selvää. Kiitos kuitenkin äidille kuvausavusta!

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kakkoskohdan liikkeen saa menemään sinne lonkankoukistajalle, kun korjaa kuvassa näkyvää asentoa siirtämällä etujalkaa hieman enemmän eteen, jolloin painopiste tulee aavistuksen enemmän keskemmälle eikä ole tuolla etujalan päällä noin vahvasti. Jos on hyvin kireät lonkankoukistajat, niin toikin riittää niitä venyttämään, mutta pääsääntöisesti on parempi, kun venytys tehdään silloinkin sinne minne sen kuuluu mennä sit, kun ne alkavat olla vähän enemmän auki.

Suvi K.
Sisunainen

Jos luit uudemman postaukseni aiheesta, siinä on linkki tehokaampaan venytyssarjaan, jossa on erityisesti lonkankiukistajan venytyksiä. Mutta tottakai kaikkia näitäkin liikkeitä voi varioida oman tason ja liikkuvuuden mukaan.

Kommentoi