Maku vai makrot?

Ladataan...
Sisunainen

Valitsetvatko ihmiset ruokansa maun vai ravintoarvojen perusteella? Mietin asiaa päivänä muutamana ja totesin, etten todellakaan tiedä.

Superdieettiohjelmat ja tietyt naistenlehdet antavat ymmärtää, että ruokien punnitseminen ja proteiinien ja hiilihydraattien laskeminen grammalleen on ihan normaalia elämää. Samaan aikaan toiset lehdet ja blogit täyttyvät croissanttibrunsseista ja tuplasuklaalatteista. Hämmentävää.

Itse kuulun luullakseni jonkinlaiseen välikastiin. Jos pitää saada nopeasti välipalaa, valitsen kaupasta mieluummin proteiinirahkan kuin kerrosjugurtin, koska molemmat maistuvat suunnilleen yhtä hyvältä ja ensinmainitussa on enemmän, no, proteiinia.

Päivän pääruuan päätän lähinnä maun ja mieliteon (ja helppotekoisuuden) perusteella, mutta silti tietystä valikoimasta ruokia, joissa on karkeasti katsoen suunnilleen samat ravintoarvot. Mitään pahanmakuista en söisi, vaikka sitä kehuttaisiin kuinka terveelliseksi. 

Yhden hengen kyselykierroksen perusteella keskustelukumppanini valitsee ruuan maun perusteella, eikä mieti ravintoarvoja, kunhan ne eivät ole "ihan roskaa". Itsekään en suklaata nautiskellessa ajattele, montako turhaa kaloria tässä tuli nautittua. Asia saattaisi kenties muuttua, jos olisin vaikkapa dieetillä, enkä suhtautuisi ruokaan "enempi parempi"-periaatteella.

Kertokaa te, hyvät lukijat: millä perusteella valitsette ruokanne ja paljonko vaakakupissa painaa maku ja paljonko makrot? Haluan oikeasti tietää! 

 

Kuvat: http://www.mcdonalds.fi/, http://www.maku.fi/, http://www.muscleandfitnesshers.com/

Share

Kommentit

PaiviK (Ei varmistettu)

Maku ratkaisee :-)

Suvi K.
Sisunainen

Viime kädessä, kyllä. :)

-Hanna (Ei varmistettu)

Ainakin arjessa ravintoarvot ratkasee. Pakko käyttää järkeä valinnoissa, oon niin ahne kaikelle että mielitekojen mukaan menemällä söisin viisinkertasesti kulutukseeni nähden :D

Suvi K.
Sisunainen

Siihen saisikin jo mättää aika monta litraa jätskiä. :D Mutta joo, yli kulutuksen syöminen on nykypäivänä harmillisen helppoa.

Suvi K.
Sisunainen

Voin hyvin uskoa että lapset tuo vielä lisäpaineita terveellisyysasioihin mutta varmaan myös positiivisia lisäpaukkuja siitä huolehtimiseen. :)

Kommentoi

Ladataan...