Malttamattoman kotijumppa

Sisunainen

Olen huono treenaamaan kotona, koska ilman punttisalille siirtymistä on vaikea siirtyä sopivan keskittyneeseen mielentilaan mitään venyttelyä kummempaa urheilusuoritusta varten. Tai jos vaikka saan aikaiseksi aloittaa, jaksan jatkaa ehkä kymmenen minuuttia, toisin kuin salilla, jossa tekee samalla vaivalla kunnon treenin kun on tänne asti raahautunut.

Hankin silti joskus viime kesänä kahvakuulan, jotta voisin silloin tällöin jumppailla kotonakin. Päätelmäni on, että kotona kannattaa tehdä lyhyt mutta intensiivinen treeni, jossa ei ole taukoja joiden aikana huomio voisi harhailla muualle. Tässä yksi eilen testattu ja hyväksi todettu jumppa kahvakuulan kera:

1. Alkulämmittely: Kävele kaupalle ja takaisin. Pyörittele ostosten purkamisen jälkeen hetki kahvakuulaa vartalon ympäri ja tee vetskareita (=kuula vaihtaa suuntaa aina vartalon edessä, niin että samalla noustaan varpaileen).

2. Varsinaiset liikkeet:

- Kyykyt leveässä haara-asennossa kahvakuulalla x 10

- Punnerrus (naisten tai miesten oman kunnon mukaan) x 10

- Kulmasoutu kahvakuulalla x 10 per käsi. Puusohvan reuna tai kaksi vierekkäin asetettua tuolia toimii penkin korvikkeena, jos tykkää tehdän polvi ja toinen käsi penkillä, kuten minä.

- Hauiskääntö-pystypunnerrus-ranskalainenpunnerrus -yhdistelmäsarja kahvakuulalla x 10

- Istumaannousu x 10

- Vartalon kierrot istuen kahvakuulalla x 10 per puoli

Tein liikkeet peräkkäin ilman taukoja välissä. Koko setin jälkeen pidin lyhyen juomatauon ja tein vielä toisen kierroksen; jos aikaa ja energiaa riittää, toki tätä voi toistaa kuinka monta kertaa haluaa.

3. Loppuvenyttely ja -rentoutus: Valinnaisia venytysliikkeitä olohuoneen matolla ja lopuksi äidin lämmittämään saunaan lihasten pautumisen maksimoimiseksi.

Share

Kommentoi