Minulla on PT (+ havainnollistavat kyykkykuvat)

Sisunainen

Mainitsin aiemmin, että tsemppikerhon suhteen huhtikuun tavoitteissa on pari muuttujaa. Tämä johtui siitä, että odotin tarjouksia paikallisilta personal trainereilta, josko tekisin jonkinlaisen valmennussopimuksen. No nyt sitten keskiviikkona tein sopimuksen viiden kerran valmennuspaketista, joten jatkossa siis tsemppihaasteeni on tehdä kiltisti mitä PT sanoo. Ruoka- ja treeniohjelmia odotellessa...

Ensimmäisen tapaamisen aiheena oli harjoitella erilaisia kyykkytekniikoita. Olen pitänyt kyykkyjä jotenkin epämääräisesti vaikeina ja epäillyt oman tekniikkani toimivuutta. Nyt selvisi, että todellakin olen yksinkertaisesti kyykännyt päin p*****tä (melko kirjaimellisesti jopa, heh heh), ja kiltti PT opasti minulle oikean tekniikan. Silti olen edelleen sitä mieltä että kyykkääminen jos ei vaikeaa, niin vähintään pirun raskasta.

Aikaisempi virheeni oli varsin yksinkertainen: jostakin mieleeni oli syöpynyt "polvet ja varpaat samaan suuntaan" -ohje. Koska ihmisten polvilla on yleensä tapana "osoittaa" suoraan eteenpäin, oletin että myös jalkaterät kuuluu olla suoraan eteenpäin, tähän tyyliin:

Kuten kuvasta näkyy, eihän siinä kovin kummoiseen kyykkyyn pääse. Sen sijaan kun jalkaterät käännetään ensin sivuviistoon ja sitten laitetaan alas laskeuduttaessa polvet samaan suuntaan, päästään helposti jotakuinkin tämän näköiseen asentoon:

Kuten voitte kuvitella, tällä jälkimmäisellä tekniikalla jo pelkän tangon kanssa alas ja varsinkin sieltä ylös pääseminen tuntui to-del-la raskaalta, kun jotkut aivan ihmeelliset pakaran ja sisäreiden lihakset pääsevät töihin. Myös selän pitäminen suorana yhtään syvemmälle mentäessä vaatii ilmeisesti joogimaista vartalonhallintaa tai ballerinan notkeutta. Mutta siitä se lähtee!

Share

Kommentoi