Mokaamisesta ja anteeksipyytämisestä

Ladataan...
Sisunainen

Viime sunnuntaina se sitten tapahtui: jouduin pyörällä kolariin. Päivittäin suomalaisen pikkukaupungin epätäydellisessä pyöräilykulttuurissa polkevalle se kaiketi oli vain ajan kysymys. Toisin kuin olin kuvitellut, en kuitenkaan ajanut kumoon keskellä pyörätietä haahuilevaa mummoa tai törmännyt suuntamerkittä kääntyvään kanssapyöräilijään, vaan pyöräni takarengasta päin täräytti tasa-arvoisessa risteyksessä vasemmalta tuleva auto.

Molemminpuolista säikähdystä lukuunottamatta henkilövahingoilta vältyttiin, mutta pyörän takavanne piti käydä vaihdattamassa korjaamolla. Kun muutamaa tuntia tapahtuneen jälkeen ilmoitin asiasta puhelimitse kolarin toiselle osapuolelle, hän alkoikin kiistää syyllisyytensä ja korvausvelvollisuutensa ja syyttää minua varomattomasta ajotavasta. Ensin suutuin ja olin jo valmis marssimaan poliisiasemalle tai kutsumaan asianajajaenoni apuun, mutta yksi asia puhelussa pysäytti minut:

"Ei minulle ole ennen sattunut kolareita enkä minä ole mikään kaahari, tarkista vaikka!" En minä ole sellainen ihminen, joka tekee tällaista.

En voinut enää olla vihainen tälle ihmiselle, joka oli niin ilmiselvästi hätääntynyt sen ajatuksen edessä, että hän voisi tehdä virheitä, jopa olla paha ihminen. Vaikka eihän siinä pahuudesta ollut kyse, vaan ihan tavallisesta mokaamisesta.

Olen minäkin mokaillut; rikkonut toisten omaisuutta ja loukannut minulle tärkeitä ihmisiä. Varsinkin jälkimmäisissä tapauksissa asiassa on yleensä ollut kaksi osapuolta, mutta minulle ei olisi ikinä tullut mieleenkään syyttää toista, vaan pyytää anteeksi, jos minun toimintani seurauksena toiselle on tullut paha mieli.

Kolaripaikalla ensimmäinen reaktioni (heti auton rekisterinumeron tarkistamisen jälkeen) oli pyydellä anteeksi, vaikka liikennesääntöjen mukaan vika ei todellakaan ollut minun. Ehkä tästä toinen osapuoli sai kuvan, että pidän - ja myös hän voi pitää - tapahtunutta omana vikanani. Sen sijaan itse en ole vieläkään kuullut anteeksipyyntöä, vaikka rahat pyörän korjaukseen olivat ilmestyneet varsin niukkasanaisen viestin kera tililleni.

Minusta "anteeksi" ei tarkoita "olen syyllinen", vaan "en tarkoittanut pahaa". Syyllisyys, anteeksipyytäminen ja -antaminen eivät ole asioita, joilla voi käydä vaihtokauppaa, eikä mokaaminen tarkoita, että ihminen olisi perusluonteeltaan virheitä tekevää sorttia. Mikä tärkeintä, toisen ihmisen mokan voi antaa anteeksi, vaikkei tämä sitä pyytäisi.

Share

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Ihmeellistä, kun ihmisillä ei tunnu olevan kykyä ottaa vastuuta mistään. Itsekin pyytelen anteeksi, vaikka joku törmäisi minuun, olinhan minä tiellä, ts. olisin voinut olla jossain muualla. Mutta että se on aina joku muu, on asenne joka on alkanut erityisesti nyppimään viime aikoina.

Suvi K.
Sisunainen

Joo kyllä muakin tossa enemmän ärsytti toisen osapuolen asenne kuin itse pyörän rikkoutuminen. Mutta tosiaan jotenkin mulle silti jäi fiilis, että se oli itse siitä vielä enemmän ahdistunut. 

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Nyt oon hieman kateellinen, sulle siis. En ois koskaan ikinä pystynyt ajattelemaan tota asiaa noin fiksusti. Olen ihan liian tulinen luonne siihen. Järki sumentuu kun koen tulleeni kaltoinkohdelluksi. 

Suvi K.
Sisunainen

Tiedän tunteen - ja siksi just halusin kirjottaa tän. Syytteleminen ja kiukkua puhiseminen (vaikka olisi oikeutettua) on harvoin arkielämässä kovin rakentava tapa lähestyä asioita. :)

Kommentoi

Ladataan...