Mukaan tsemppikerhoon!

Sisunainen

Sukat makkaralla -blogin Tyyne aloitti mainion Tsemppikerhon, johon myös Olennaisuuksia-blogin Milka on jo liittynyt. Koska Milka ystävällisesti kutsui kaikki kirjoitustaan lukevat mukaan, tottahan minunkin oli pakko ottaa haaste vastaan ja liittyä kerhoon. Tsempataan siis toisiamme terveiden elämäntapojen, ruokaremonttien, kuntoiluhaasteiden ja muiden sensellaisten kanssa, jokainen tyylillään!

Kirjoitin jo aiemmin omista uudenvuodentavoitteistani, ja tsemppikerho on mainio tapa seurata myös niiden edistymistä. Liikunnan lisäksi toinen henkilökohtainen haasteeni on ruokavalion tasapainon löytäminen niin määrän kuin laadun suhteen ja ennen kaikkea yliherkkyysoireita minimoiden.

Jotta isoista linjanvedoista saisi tehtyä helpommin käsiteltäviä, jaan niitä pienempiin tavoitteisiin kuten Milka. Helmikuun tavoite on ensisijaisesti liikunnallinen: pääsin vihdoin viime viikolla aloittamaan uudella saliohjelmalla ja treenien suhteen on hyvä draivi päällä. Maaliskuun alussa taas olen lähdössä viikoksi Lappiin hiihtelemään, joten sen mukaan on myös hyvä syklittää kuntoilua.

Tsemppikerhon ensimmäinen oma haasteeni on siis kuntoilla ahkerasti ainakin helmikuun kolme ensimmäistä viikkoa (jolloin viime viikko mukaanlukien kertyisi neljä tehokasta treeniviikkoa, tarvittaessa pidän viimeisen viikon huilia ennen hiihtolomaa) ja harjoitella hiihtämistä ennen tuota reissua.

Tähänkin sattui sopivasti, että ensi viikolla on yliopiston hiihtokilpailu johon kaveri sai minut houkuteltua mukaan - joten elämäni ensimmäinen hiihtokisa on reilun viikon päästä enkä ole laittanut suksia jalkaan kahteen talveen! Mutta elämässä pitää olla haasteita jottei tule tylsää, vai mitä?

Ja Sinä Joka Luet Tätä postausta, liityhän mukaan tsemppikerhoon!

Share

Kommentit

Milka Rantamo
Olennaisuuksia

Jeah! Kohtahan meit on jo hurja lössi tsemppailijoita :D

Tyyne
Sukat makkaralla

Jeiii! Niin sitä pitää! Tervetuloa kerhoon! :)

tsempin tarpeessa (Ei varmistettu)

Etsiskelin epätoivoisena tietoa fodmapista ja kasvissyönnistä. Tuntui, etten saa syödä enää mitään, kaupassa ei ole mitään mitä voisi ostaa. Onneksi satuin sivuillesi, ehkä tästä ruokaremontista on mahdollista selvitä! En ole aiemminkaan ollut vegaani, joten ehkä kalan, maitotuotteiden ja riistan avulla voi saada vielä ostoslistankin tehtyä. :) Tsemppaa meitä muita jakamalla hyviä ruokaohjeita jatkossakin!

Suvi K.
Sisunainen

Hei! Hienoa kuulla että blogistani on ollut apua. :) Tiedän kyllä tunteen, itsekin alkuun epäilin kuolevani nälkään, koska en voi syödä mitään. Ajan mittaan ratkaisuja on kuitenkin löytynyt ja toistaiseksi olen oikein hyvin hengissä. ;)

Noilla mainitsemillasi ruoka-aineilla saa varmasti jo oikein hyvän ruokavalion koostettua fodmapittomuudesta huolimatta. Fodmap-dieetin laajuus on myös yksilöllinen, joten kannattaa tilanteen rauhoituttua yksitellen ja varovasti kokeilla "kiellettyjä" ruoka-aineita, alkaen hyvin pienistä määristä. Esimerkiksi itse pystyn syömään linssejä ja punajuurta kohtuumäärinä, vaikka ne yleensä lasketaan fodmap-ruuiksi.

Mielestäni hyvä ja kattava lista fodmap-ruoista löytyy täältä: http://www.cassandraforsythe.com/blog/complete+fodmap+list+for+a+happy+gut Jos sinulla puhelimessa nettiyhteys, kannattaa tallentaa tämä myös kännykän kirjanmerkkeihin, jotta voit helposti esim. ravintolassa tai kaupassa tarkistaa voitko syödä jotain ruokaa. ;)

Joskus olen myös löytänyt sivun jossa oli vegaaninen fodmap-ruokavaliosuunnitelma, mutta en nyt googlella löytänyt sitä uudestaan. Kunhan pääsen omalle koneelleni, katson josko se olisi minulla vielä tallessa kirjanmerkeissä. :) Joka tapauksessa englanniksi löytyy paljon enemmän tietoa aiheesta kuin suomeksi.

Ja kyllä, lupaan jakaa ruokaohjeita jatkossakin. ;) Oma arkisyömiseni on aika yksinkertaista, joten helposti itse tulee ajateltua, että eihän tässä ole mitään bloggaamisen "arvoista", mutta toisaalta ne perusreseptitkin voivat olla uusia jollekin toiselle. :) Ajattelin myös tehdä joskus lähipäivinä mitä yleensä syön / perusruokapäivä-tyyppisen postauksen, josko siitä olisi myös iloa sinulle tai muille lukijoille.

Tsemppiä kovasti uuden ruokavalion opetteluun ja tervetuloa seuraamaan blogiani jatkossakin!

tsempin tarpeessa (Ei varmistettu)

Arkiruoat ovat juuri niitä, joita tulee eniten pohdittua. Mitä tänään syötäis? Perusruokapäiväpostaus kuulostaa myös loistavalle!

P.S.tuon linkin listasta on paljon apua!

Kommentoi