Murtuvia muureja

Sisunainen

Kävin eilen illalla viinilasillisten yli mielenkiintoista keskustelua ihmissuhteista, yksin jäämisen pelosta ja siitä, paljonko kenelläkin on tapana paljastaa itsestään ihmisille. Yksi keskustelukumppaneistani valitti, kuinka hänellä ei ole minkäänlaista itsesensuuria sen suhteen, mitä hän uusille tuttavuuksille kertoo, ja että muut pitävät häntä varmaan ihan kamalana sen takia. Mitä pidempään hänen juttujaan kuuntelin, sitä kiehtovammalta ja helposti lähestyttävämmältä hän alkoi kuulostaa.

Minullakin oli tapana vielä jokunen vuosi sitten rakentaa ympärilleni paksuja suojamuureja, joiden läpi ulkomaailmaan pääsevän informaation valikoin tarkasti. Jäin istumaan hiljaa, jos pöytäseurue puhui asioista, joihin minulla olisi ollut sanottavaa, mutta jotka tuntuivat liian kipeiltä ja henkilökohtaisilta. Kuvittelin olevani muurieni keskellä turvassa, mutta oikeasti olin tosi yksinäinen. 

Siihen, että haluaa piilotella omaa itseään, liittyy ajatus, että jos paljastaa kaiken muille, sieltä löytyy jotain rumaa ja vastenmielistä. Että oma sisin on sellainen, joka karkottaa muita ihmisiä. Eikö ole kamala ajatus?

Olen pyrkinyt osin tietoisesti ja osin tiedostamatta purkamaan muurejani. Se on hidasta työtä ja välillä pelottavaa, mutta kannattaa. Elämä muuttuu helpommaksi, kun ei tarvitse sosiaalisissa tilanteissa jännittää, lipsautanko jotain mitä ei pitänyt. Kaiken lisäksi toisten reaktiot ovat tähän mennessä olleet 100% tapauksissa ymmärtäviä, eivät torjuvia. Muun muassa eilen puhuessani uusille opiskelijoille vaihto-opiskelusta, mainitsin itkeneeni muutaman kerran puhelimeen Suomeen soittaessani - asia, jota en todellakaan olisi paljastanut vielä pari vuotta sitten. Sain jälkikäteen kommentin: "Se paransi sun puhetta tosi paljon."

Share

Kommentit

naked truth

voi miten hyvä kirjotus! Mäkin oon viime aikoina miettinyt tosi paljon tätä samaa - mitä kaikkea uskallan paljastaa uusille tuttavuuksille, täysin tuntemattomille ihmisille, itsestäni? Toisaalta, kirjoitan blogiani niin avoimesti, että olisi naurettavaa yrittää salata jotain, melkein kaikki löytyy helposti googlettamalla.. Mutta vaikka kirjoitankin kaikista tunteistani ja kokemuksistani blogissa, tuntuu bloggaaminen kuitenkin helpommalta kun samojen asioiden kertominen kasvokkain. Kai kyse on vain pelosta.. pelosta, ettei musta tykätäkään tai tuomitaan tai ei ymmärretä..

Mutta oon myös huomannut, että elämä tosiaan muuttuu paaljon helpommaksi ja kivemmaksi kun onnistuu purkamaan niitä muureja, edes pikkusen.

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos! <3 Musta tuntuu, että mua ainakin blogi on auttanut myös puhumaan asioista avoimemmin. Toisaalta välillä on hiukan hämmentävää, kun tutut tulee kyselemään kuulumisia blogipostausten pohjalta. :D

Kommentoi