Mustikkaherkku

Sisunainen

Ostin vähän aika sitten Emmi-Liia Sjöholmin keittokirjan Viljaton kattaus. Viikonloppuna testissä olivat bataattiburgerit (nam!), mutta ehkä ensimmäisenä huomioni kiinnitti mustikkarahkan ohje. Niin, näitä makurahkoja voisi tehdä itsekin.

Tänään päätin kokeilla kyseistä reseptiä. Sovelsin hieman raaka-aineita sen mukaan mitä kaapista löytyi (vaihdoin pellavansiemenöljyn chia-siemeniin ja hunajan vaahterasiirappiin) ja kun kerran Kari Aihinenkin telkkarissa laittaa smoothieihin kaurahiutaleita, päätin minäkin kokeilla.

Tällä reseptillä syntyy lusikoitava marjaherkku, joka muistuttaa maultaan hieman mustikkapiirakkaa. Itse söin näin illallisen jälkeen vain puolet ja säästin loput aamuksi, mutta väli- tai aamupalalla uppoaisi varmasti helposti koko annos.

MUSTIKKARAHKAHERKKU 

250g maustamatonta maitorahkaa

2,5 dl mustikoita (sulata pakkkasmustikoita hieman ennen käyttöä)

1 rkl chia-siemeniä (ei pakollinen)

kourallinen gluteenittomia kaurahiutaleita 

vaahterasiirappia tai muuta makeutusta maun mukaan 

ripaus kardemummaa

Surauta kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi massaksi. Lusikoi kulhoon ja nauti!

Ps. Mustikkaherkku toimii vielä paremmin seuraavana päivänä, kun kaurahiutaleet ovat saaneet turvota yön yli.

Share

Kommentoi