Näin saat täydellisen ruokavalion!

Sisunainen

Anteeksi iltalehtityylinen otsikko, mutta tämä vähän niinkuin liittyy asiaan. Lilyn eri blogeissa ja muuallakin netissä, lehdissä, televisiossa jne. esitellään jatkuvasti ainoita oikeita ruokavaliota, jotka koostuvat erinäisistä listoista vältettäviä ja suosittavia ruoka-aineita, joskus jopa täsmällisistä grammamääräisistä ruokavalio-ohjelmista. Luvataan laihtumista, energisyyttä, terveyttä ja niin edelleen. Menee siinä pienellä ihmisellä pää sekaisin, varsinkin kun lähteet vaihtelevat ravitsemusterapeuteista yhden ihmisen mutu-kokemuksiin.

 

Pistän minäkin lusikkani soppaan, ja esitten teille mullistavat täydellisen yleispätevät terveellisen ja hyvää oloa tuottavan ruokavalion periaatteet:

1. Syö ruokaa. Syö pääasiassa hyvää oikeaa ruokaa. Sellaista josta tykkäät ja josta tiedät mitä se sisältää. Vaihtele raaka-aineita ja opettele kokkaamaan itse tai valitse tasokas ravintola. Kaikki varmaan ovat jo pienenä oppineet mikä on "oikean ruuan" ja esimerkiksi jälkkärin ero - tätä voi soveltaa hyvin aikuisiinkin. Jälkkäriähän saa vasta kun lautanen on tyhjä, joten syö ensin sitä oikeaa ruokaa niin paljon kuin napa vetää.

2. Älä syö ruokaa, josta tulee paha olo. Ainakaan kovin usein. Jos tiedät, että ruoka-aine X ei sovi sinulle, jätä väliin. Jos tiedät, että suklaasta tulee enemmän hyvä mieli kuin sokeridarra (jota en muuten ole itse ainakaan aikuisiällä ikinä kokenut), voit syödä suklaata silloin kuin huvittaa, koska aikuiset ihmiset saavat päättää itse. Mistä pääsemmekin kohtaan:

3. Jos syöt herkkuja, nauti niistä. Joku fiksumpi - en valitettavasti enää muista kuka - joskus sanoi, että karkilla ruokitaan mieltä eikä ruumista, ja jos mieli kokee katumusta, sekin herkuttelu meni hukkaan. Nauti siis sokerisi/ viinisi/ sipsisi hyvällä omallatunnolla.

4. Tee ruuastasi herkkusi. Sinänsä inhoan herkku-sanan käyttöö kohdan 3 kaltaisessa merkityksessä: jotain, mikä on hyvää mutta jota ei oikeastaan saisi syödä. Jännä kyllä kuitenkin hyvin laitettu oikea ruoka voi olla yhtä hyvää tai jopa paljon parempaa kuin jätski tai mäkkäriateria. Opettele kokkaamaan niin hyvin, että saat ruuasta samalla kertaa sekä ravintoaineet että päivittäisen makunautinnon.

 

Toteuttamalla tätä neljän kohdan ohjelmaa takaan, että ainakin v****taa vähemmän, koska hyvä ruoka parempi mieli.

Share

Kommentit

eviela
NOT A Wonderland

Täyttä asiaa! Kompakti teksti, mutta sisältää kyllä juuri ne ytimet ohjeista.

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos. :) Tarkoitus oli myös parodioida kaikkia ruokavalio-ohjeita. :D

Lemmi (Ei varmistettu) http://turkooseja.blogspot.fi

Kiitos tämän aamun piristyksestä, juuri näin asian pitäisi mennä!

Suvi K.
Sisunainen

Eipä kestä! :)

miltseri
Hyvää, kiitos

Hyvät pointit, nää unohtuu helposti itse kultakin kaikessa ruokavalio-ohjeiden määrässä. Jotakuinkin tähän tulokseen oon ittekkin tullut:) 

Suvi K.
Sisunainen

Tiedän tunteen! :P 

pelagia
päivät kuin

Aamen

Kommentoi