Pari sanaa koti-ikävästä

Sisunainen

Kuten edellisen postauksenkin rivien välistä saattoi lukea, täällä Kroatiassa ollessa olen aika ajoin kärsinyt lievemmästä ja pahemmasta koti-ikävästä. Teknisesti ottaenhan minulla ei ole tällä hetkellä kotia - asuntoa, kotiosoitetta - Suomessa. En edes ole kovin montaa kertaa miettinyt vanhaa asuntoani. Aloin miettimään, mitä oikein ikävöin, mikä tekee kodin?

Täällä ollessa olen ikävöinyt muun muassa joenrannan pyöräreittejä; sitä, kun äitini soittaa ja kysyy, mihin aikaan hakee minut treeneistä saunaan; naamaan takertuvia lumihiutaleita, jotka vaimentavat kaupungin äänet; päämäärätöntä kuljeskelua Helsingin kaduilla kesäpäivinä; joogamaton levittämistä takapihalle; sateen jälkeen entistä vihreämmän metsän tuoksua; vilttiin kietoutumista kesäiltoina siihen aikaan, kun varpaita alkaa jo palella, mutta ulkona on vielä valoisaa; syksyn ensimmäisiä keltaisia lehtiä, joissa on enemmän alun kuin lopun tuntua.

Vastatakseni omaan kysymykseeni: koti ei ole paikka. Koti ei ole "missään". Koti on ne asiat, jotka ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä, olivat ne sitten ihmisiä, hetkiä, tunnelmia tai tekemistä.

Koska koti ei ole sidoksissa fyysiseen tilaan, se voi olla missä tahansa ja samaan aikaan monessa paikassa. Omani on levinnyt pitkin Helsinkiä, Joensuuta, yliopiston käytäviä, kuntokeskuksen tekonurmea, ja ehkä pikkuhiljaa, ihan vähän, myös Zagrebin katuja ja kahviloita.

Kuvituksena joitakin lempipaikkojani ja -hetkiäni Suomessa.

Share

Kommentoi