Savulohi-kermaviilikastike & -pyttipannu

Sisunainen

Huomio kaikki Joensuulaiset ja vaikka vähän kauempanakin asuvat, seuraa tärkeä tiedote: Joensuun torilla myydään keskiviikkoisin aivan sairaan hyvää paikallista ja tuoretta savulohta. Menkää ostamaan. Ei, tämä ei ole maksettu mainos.

Koska maaliskuu päättyy ensi viikon alussa, tämä on laskelmieni mukaan tsemppikerhohaasteen toiseksi viimeinen resepti, ellen nyt sitten innostu kokkailemaan ekstraa. Tässä ohjeessa ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, muuta kuin ajatus saada herkullinen savulohi käytettyä mahdollisimman alkuperäisessä muodossa. Lisäksi - saa nauraa - en ole varma olenko tehnyt ikinä mitään kermaviilistä. Sen siitä saa, kun viettää suurimman osan ruuanlaittotaitoisesta historiastaan vegaanina. En siis ole edelleenkään varma, mitä eroa on esimerkiksi smetanalla tai ranskankermalla kermaviiliin nähden. Jos joku fiksumpi haluaa valaista asiaa, olisin kiitollinen.

 

SAVULOHI-KERMAVIILIKASTIKE

Kaksi annosta

250-300 g savulohta

1 dl kermaviiliä (tai esimerkiksi ranskankermaa)

noin 1/4 luomusitruunan mehu

tuoretta persiljaa tai muita yrttejä maun mukaan

mustapippuria myllystä

 

Paloittele kala. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Nauti esimerkiksi uunibataattien kera.

 

***

Tänään tein savulohisoossin ja uunibataattien jämistä pyttipannua: tilkka oliiviöljyä kuumenemaan ja kaikki ainekset pannulle muutamaksi minuutiksi. Tämä oli ehkä jopa vielä parempaa, mutta milloinpa pyttipannu ei olisi?

 

Share

Kommentoi