Tunturikymppi 2016

Sisunainen

Huh. Päästiin maaliin, vieläpä yllättävän hyvässä ajassa. Vieläkin olen vähän hämmentynyt kaikesta, mutta yritän kirjoittaa jonkinlaisen kisarapsan kilometri kilometriltä.

Ennen starttia

Saavuimme eilen illalla Pyhätunturille piktän ajomatkan jälkeen ja suuntasimme ensimmäisenä pasta partyyn - joka osoittautui surkeaksi pettymykseksi. Minä (gluteeniton) ja kaverini (vegaani) totesimme ruokailun jälkeen,  että näillä eväillä ei todellakaan juosta huomenna, joten nappasimme jälleen auton alle hurautimme Pelkosenniemen Siwaan ostamaan omat makaroonit. Kisainfon, hotellihuoneella keiteltyjen pastojen, seuraavan päivän kamojen esille laittamisen ja pienen putkirullailun jälkeen pääsin kuitenkin suhteellisen ajoissa ja rauhallisin mielin nukkumaan.

Aamulla jännitys ei edellekään iskenyt niin kovasti kuin olisin uskonut, ennen kuin vasta puolimaratonin viimeisen lähtöryhmän päästyä matkaan, viitisen minuuttia ennen kympin strattia. Hetkellisen panikoinnin jälkeen lähtöalueella fiilis oli kuitenkin taas yhtä paljon innostunut kuin kauhistunut.

1-4 km

Juoksu oli alkuun hieman kankeaa, mutta maisemat palkitsivat heti alkumatkasta lähtien. Kympille lähtenyt porukka alkoi hajaantua ensimmäisen pari  kilometrin jälkeen, eikä polulla missään kohti ollut ruuhkaa. Alkuun reitti oli suhteellisen helppokulkuinen muutamia jyrkkiä ja sateen jäljiltä liukkaita portaikkoja lukuunottamatta. 

Olimme tiimimme Pi(i)nkovien Rämpijöiden kanssa puhuneet etukäteen, että juoksemme yhtä matkaa niin pitkään kun tuntuu, että meillä on suunnilleen sama tahti, mutta jos joku tippuu porukasta tai tahtoo lähteä tavoittelemaan parempaa aikaa, toisia ei tavitse odotella. Aika pian totesin, että tasaisilla osuuksilla hölkkävauhtini on hieman kavereita hitaampi, ja kun muutaman kilometrin jälkeen jouduin pysähtymään kiristämään kengännauhoja, päätin, että enää edes yritä juosta toisia kiinni. Myöhemmin kuulin, että myös juokkuetoverini olivat lähteneet juoksemaan eri matkaa pian sen jälkeen, ja porukkamme nopein oli päässyt maaliin hurjassa reilun puolentoista tunnin ajassa.

5-6 km

Reitti kääntyi pian nousuvoittoiseksi ja polun pohja erittäin märäksi. Puljasin kenkiä kunnolla ja matkanteko oli enemmän kävelyä kuin juoksua. Ohittelin kuitenkin tässä kohti ilmeisesti hitaampaa tahtia pitävää puolimaratonin jälkijuokkoa ja ehkä joitain kymppiläisiäkin.

Samalla kun päätin juosta omaa tahtiani enkä kavereiden mukana, lopetin sykemittarin kyttäämisen, koska perusketävyysaluella pysymisestä ei näyttänyt olevan toivoakaan, ja olo oli siitä huolimatta hyvä. Päätin seurata ainoastaan omia tuntemuksiani ja etukäteen tekemääni suunnitemmaa kävellä ylämäet ja muuten vaikeat paikat. Tämä osoittautui ilmeisesti toimivaksi taktiikaksi, sillä enegiaa riitti loppuun asti ja mielessä pyörittelemäni tavoiteaika kaksi tuntia alittui reilusti.

6-7 km

Juuri ennen Karhunjuomalammen kääntöpaikkaa 6,5 km kohdalla jalat tuntuivat todella väsyneeltä. Kääntöpaikan ja huoltopisteen näkeminen antoi kuitenkin lisää virtaa, vaikka en edes pysähtynyt huoltoon. Karhunjuomalammen jälkeen reitti muuttui taas hetkeksi selvästi helppokulkuisemmaksi ja pari kilometriä sain hölkötellä mukavasti hiekkatietä pitkin.

Yksin juostessa myös ehti miettiä paljon enemmän asioita: Kyllä ensi vuonna tulen tänne puolikkaalle. Pitää treenata lisää, vauhtikestävyyttä kyllä todellakin kanssa. Osaisikohan meidän salin PT valmentaa juoksua, vai ottaako se vain kuntosaliasiakkaita? Kuinkahan pitkän matkan mun polvi kestäisi? Mitähän tästä juoksusta kirjottaisin blogiin?

8-9 km

Reitti kääntyi hiekkatieltä jyrkkään nousuun kohti Pyhätunturin huippua. Nousun alussa kysyin toimitsijoilta jäljellä olevaa matkaa: enää kolme kilometriä. Näin nopeastiko tämä on mennyt? Nousu ei ollut helppoa, kuten en odottanutkaan, mutta tässä kohta huomasin crossfitin jalkatreenien maksavan itsensä takaisin. Vaikka vauhti ei päätä huimannut, missään kohti pitkän ja jyrkän nousun aikana reisiä ei alkanut hapottaa tai tuntunut, etten jaksa enää kiivetä. Huipulle päästyä oli pakko räpsiä pari valokuvaa ennen loppukirin aloittamista kohti maalia.

Viimeinen kilometri 

Tunturin päällä hölkkäsin vähän matkaa tasaista, vähän alamäkeen vähän ylämäkeen ja lopulta viimeiselle osuudelle alas laskettelurinnettä. Rinne oli todella jyrkkä ja etenin varovasti siksakkaamalla. Ensimmäinen ja ainoa käsi-maa-kontaktikin tuli otettua tällä osuudella, mutta onneksi isommilta kuperkeikoilta vältyin. Rinteen alla maalisuoralla aloin kiihdyttää vauhtia ja viimeiset sata metriä juoksin täysillä samalla tuulettaen! Maaliin tulijat toivotettiin tervetulleeksi nimeltä kuuluttaen ja poronkellojen kilinällä, kuin suuremmassakin urheilukilpailussa. Vastassa olivat myös kaksi muuta Pi(i)nkovien Rämpijöiden jäsentä joiden kanssa otetiin välitön ryhmähali.

Jälkipuinti

Kokonaisuudessa juoksu sujui hyvin. Ainoa pieni ongelma tuli polven kipeytymisestä, mutta sekään ei äitynyt niin pahaksi, että olisi varsinaisesti haitannut juoksua. Nyt jälkikäteen jaloissa todellakin tuntuu, mutta maaliviivalla olo ei ollut täysin kuollut. Tankkaus ja vauhdinjako olivat ensimmäiselle kerralle yllättävänkin onnistunteet, ja loppuaikaan 1:47:58 olen enemmän kuin tyytyväinen. 

Joukkuetoverini kanssa kisan jälkeisellä keittolounaalla (jossa tällä kertaa oli tarjolla erinomaista lohikeittoa) totesimme, että nälkä kastaa syödessä: ainakin puolimaraton on pakko kokea ensi kesänä. Sitä ennen kuitenkin suuntaan Kolille lokakuussa katsomaan, kuinka 14 kilometriä taittuu pohjoiskarjalaisessa vaaramaastossa.

Share

Kommentit

Hymyileoletupea

Onnittelut vielä kerran hienosta juoksusta! Oli kiva lukea sun raportti! 

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos! Sehän on itseasiassa aika pitkälti sun vika, että innostuin koko lajista, vaikken vielä ultramatkoja juoksekaan. :D

Hymyileoletupea

Oo - toi oli Suvi ehkä yksi parhaista kohteliaisuuksista ikinä!!! Kiitos! Ihan mahtavaa, jos mä oon onnistunut jonkun innostamaan juoksun pariin :)

Kommentoi