Voiko paikallaan pysyvä mennä liian lujaa?

Sisunainen

Kun palautin graduni kaksi kuukautta sitten, luulin, että nyt helpottaa. Pääsen ikään kuin lomalle: chillailen ja keskityn treenaamiseen, kirjoittelen jokusen työhakemuksen silloin tällöin, kunnes unelmaduuni osuu kohdalle. Eihän se ihan niin mennyt. Ongelma oli se, että en osannutkaan hidastaa.

Gradua kirjoittaessa loppumetreillä paahdoin täysillä ja istuin lauantaitkin kirjastossa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, valmistumisen jälkeen töitä hakiessa ajankäytön suunnittelu on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi. Kun tähän yhdistetään ylikehittynyt työmoraali ja liian isolle vaihteelle jääneet rattaat, ollaan ongelmissa.

Omalla alallani kilpailu työpaikoista on kovaa ja pettymykset työnhaussa taattuja. Minulla on onneksi osa-aikainen palkkatyö nytkin, mutta silti myös taloudellinen toimeentulo on aiheuttanut paljon huolta viime aikoina. Kaikki tämä lisää emotionaalista kuormaa tilanteessa, jossa oikeasti pitäis yrittää vielä palautua edellisestä rutistuksesta. Olen viime aikoina ollut kiitollisempi kuin koskaan tukiverkoistani - en käsitä, miten kukaan selviää tällaisessa tilanteessa yksin romahtamatta täysin.

Havahduin tilanteeseen kunnolla vasta, kun arkisten asioiden hoitaminen, kuten kaupassa käyminen tai lenkille lähteminen, alkoi tuntua ponnistelulta. Onnistun kyllä tekemään helposti pitkän tähtäimen suunnitelmia, kuten hakea uudestaan yliopistoihin varasuunnitelmaksi syksylle, mutta sen tietäminen, mitä haluan iltaruuaksi, tuntuu astrofysiikan lopputenttiin vastaamiselta.

Stressi on siitä kavala ilmiö, että se ujuttaa lonkeronsa kaikille elämän osa-alueille. Olen yllättanyt itseni murehtimasta paria vyötärölle talven mittaan kertynyttä kiloa, tuntemasta huonoa omaatuntoa suklaan syömisestä ja ahdistumasta tulevista juoskutapahtumista innostumisen sijaan. Mikään näistä ei todellakaan kuulu normaalisti tapoihini, vaan kokonaan muusta johtuva tunnereaktio heijastuu sattumanvaraisiin asioihin.

Nyt viimeistään on aika vetää käsijarru päälle. Vaikka maanisella hakemusten lähettelyllä joku niistä saattaisi tärpätä hippusen nopeammin, minusta ei ole mitään hyötyä työntekijänä, jos olen ajanut itseni loppuun jo ennen ensimmäistä työpäivää. Sen sijaan itsestäni huolehtimalla, fyysisen lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin ja palautumiseen panostamalla, teen paljon pitkäjänteisempää ja tuloksellisempaa työtä tulevaisuuteni eteen.

Tämä postaus on kirjoitettu omien ajatusteni jäsentämiseksi päivänä, jona minun oli tarkoitus käydä aamulla uimassa, kirjoittaa muutama hakemus ja lähteä kaupungille juhlimaan. En ole tehnyt mitään näistä. Päätin skipata myös iltasuunnitelmat ja viettää sen sijaan illan joogan ja tv-sarjojen parissa. Ehtii sitä pääsiäisen jälkeenkin.

Share

Kommentit

Hymyileoletupea

Kuulostaa tutulta :( Stressi pahimmillaan todellakin ulottaa lonkeronsa ihan kaikkeen. Neuvoja en osaa sen paremmin antaa kuin tämän yhden: Ota aikaa ja tee sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä juuri nyt eikä vasta sitten, kun ne on suoritettu. 

Tsemppiä! Asiat kääntyvät kyllä parhain päin. Ovat käntyneet jo, kun älysit vetää käsijarrusta :) 

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos! <3 Päätin jo, että otan nyt vähän lomaa ja katson sitten, mitä seuraavaksi.

Katri Ilona
MaraKatri

Voi kurjaa! Stressi tosiaan vaikuttaa ihan kaikkeen ja joskus tuntuu että kotona vietetty aikakin on vaan rentoutumisen suorittamista... Onneksi hidastit! Fiksu teksti tuo sun edellinenkin. Kaikkea ehtii kyllä kunhan antaa vaan itselleenkin aikaa rentoutua välillä. Monesti vielä paremmalla lopputuloksella. Siinä on itselläkin opettelua ja varmaan monella muullakin! Ihan totta, että valmiiksi loppuunkulunut työntekijä ei varmana ole parhaimmillaan aloittaessaan.

Toivottavasti oli rento pääsiäinen ja elämä jatkuu iisimpänä siitä eteenpäinkin! (: Aikaahan kyllä on vaikka nykymaailmassa välillä tuntuu että se jotenkin loppuisi muka kesken on kun on aina mukamas niin kiire saada asiat valmiiksi jotta voi kiirehtiä tekemään uusia.

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos kommentista! Hyvä pointti, että miksi kiirehtiä kiirehtimään seuraavia juttuja. Oon tässä miettinyt sitäkin, että meidän yhteiskunta luo hirveät paineet "menestyä" ja jos siihen ajatteluun lähtee, mikään ei riitä. Kyseessähän on ihan vastaava juttu kun vaikka kauneusihanteet; ei niitäkään voi normaali ihminen ikinä saavuttaa, vaikka kuinka yrittäisi.

Kommentoi