Ladataan...
Sisunainen

Kuluneen vuoden alussa kirjoittelin joitakin uudenvuodentavoitteita. Pääasiallinen tavoitteeni oli "nostella rautaa määrän ja laadun suhteen niin, että jotain vaikutusta alkaisi näykyä ja tuntua". Vuosi sitten olin palailemassa vähemmän aktiivisen kauden jälkeen salille, ja treenini koostuivat pääosin peruspuntista ilman sen spesifimpiä tavoitteita.

Keväällä kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa PT:tä, mikä osoittautui oikein hyväksi sijoitukseksi. Suunnilleen samoihin aikoihin innostuin crossfitista, vaikka olin käynyt peruskurssin jo edellisenä syksynä. Opettelin ahkerasti uusia tekniikoita, kuten kyykkäämään oikein. Hiihtolomalla vietin viikon Lapissa, ja ainoastaan se jäi harmittamaan, että reissun hiihtosaldo jäi inasen alle 100 kilometrin. Kolme tunturia tuli silti huiputettua.

Alkukesästä kävin melontakurssin, mutta säännöllinen melominen jäi muiden kiireiden alle. Crossfittasin ja kahvakuulailin ja rakensin kotikuntosalia äidin takapihalle. Joogaa harrastin säännöllisen epäsäännöllisesti ja purjehtimassa kävin kun ehdin. Loppukesää varjosti kilpirauhasen liikatoimintaan sairastuminen, joka jälkiviisaana katsoen söi treenitehoja jo paljon ennen kuin muuten tajusin minkään olevan vialla. Alkusyksy meni käytännössä toipuessa ja menetetyn kunnon rippeitä kasaillessa.

Suhteellisen pian treeniluvan jälleen saatuani palasin jälleen crossfitin ja joogan pariin, siitä lähtien nämä kaksi ovat olleet ykköslajini. Crossfit ja jooga yhdessä muodostavat hyvän ja monipuolisen pohjan treeneille, ja täydentävät toisiaan. Muutamissa viikoissa siitä, kun pääsin takaisin kunnolla treenaamaan, aloin olla jo samalla tasolla kuin ennen sairastumista.

Loppusyksystä osallistuin aikuisten uimakouluun, joka osoittautui yllättävän hauskaksi kokemukseksi. Joogatunneilla tein ensimmäiset käsillä- ja päälläseisonnat ikinä, joskin alkeisversioina toki. Tavallisten crossfit-tuntien lisäksi olen käynyt kesästä asti painonnostoon keskittyvillä tekniikkatunneilla, ja alan päästä jo jyvälle jutusta (kyylää toki vaikka tämän päivän treenejä Instragramissa). Tempaukset tosin edelleen tuottavat päänvaivaa.

Eri nostojen maksimeita aloin kirjata ylös harmillisen myöhään, mutta sen verran uskallan sanoa, että ainakin kyykyssä, maastavedossa ja työnnössä ero lasketaan kaksinumeroisissa luvuissa. Heiaheian mukaan treenikertoja kertyi yhteensä tänä vuonna 264. Huomenna ehtisi vielä yhden...

Onnellista uuttavuotta kaikille lukijoille!

Share

Ladataan...
Sisunainen

 

Eräs lähisukulaiseni on jo pari kertaa esittänyt epäilyksensä, että liikuntaharrastukseni "menee överiksi". Itse en ole samaa mieltä, mutta ymmärrän sinänsä hänen huolensa: vietänhän viikossa useita tunteja salilla, luen urheiluaiheisia lehtiä ja blogeja, seuraan alan ihmisiä Instagramissa ja vielä kirjoitankin aiheesta. Aika paljon yhden genren ympärillä pöyrivää vapaa-ajan toimintaa, vai mitä?

Aattoiltaa istuessamme toinen sukulaiseni puolestaan alkoi ihmetellä, eikö sukulaisella nro 3 ole mitään muuta elämää kuin koiraharrastus, kun tämä postaa Facebookiin lähes pelkästään kuvia koiristaan. En tätä postausta varten kysynyt asianomaiselta itseltään, mutta ymmärtääkseni hänen elämäänsä kuuluu myös esimerkiksi sellaisia pikkujuttuja kuin työ ja perhe. En minäkään kirjoita blogissani tai aloita kahvipöydässä keskustelua siitä, että opin tekemään CSS-koodia tai kirjoitin esseen fokalisaatiosta, saati että pesinpä muuten pyykkiä tänään.

Mitä sitten harrastusten "överiksi menemiseen" tulee, äitini ex-puuvenepurjehtijan ominaisuudessa luonnehti asiaa jotakuinkin näin: Jos kaikki vapaa-aika ja raha menee harrastukseen, ja harrastus syrjäyttää ihmissuhteet, kannattaa miettiä, tuleeko sillä todella pitkällä tähtäimellä onnelliseksi. Lisäisin tähän vielä, että kannattaa miettiä, kumpaa muistelee ensi vuonna suuremmalla lämmöllä: uudenvuodenbileitä joiden takia skippasi jalkatreenin, vai kyykkyjä joiden takia jätti väliin uudenvuodenbileet. Sitä ei voi toisen puolesta tietää.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Elämänviisauksiin voi näköjään törmätä missä vaan. Tänään luistelukentän pukukopissa muuan äiti opasti polvenkorkuista lastaan suunnilleen näin:

Sä en vielä osaa oikein luistella, mutta nyt opetellaan. Mä pidän susta kiinni niin ettet kaadu. Tai jos en koko ajan pidä ja kaadut, ei se haittaa. Sillä tavalla oppii.

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Koska bloggaan pääasiassa kategoriassa "liikunta ja ravinto", lienee aiheellista sanoa tästä näkökulmasta pari sanaa myös joulusta.

Joulu tuntuu jakavan ihmiset kahtia: Huomattavan pieni joukko ihmisiä vetää ohjelmaan kirjatut treenit kanafileillä ja rahkalla säestettynä juhlapyhistä riippumatta. Ne pari mahdollisesti syötyä suklaakonvehtia kulutetaan heti seuraavana aamuna lenkillä, ja jos sukulaisten vuoksi on pakko laittaa laatikot pöytään, ne tehdään mahdollisimman laihaa kevytkermaa käyttäen.

Suurin osa kuitenkin viettää joulua perinteisempään tyyliin juhlana, jonka aikana kaikki arkiset aktiviteetit unohdetaan ja pyödät notkuvat herkkuja. Vaikka kuinka olisi muistettu etukäteen sanoa, että eihän niistä juhlapöydän konvehdeista tai rosollista kukaan oikeasti tykkää, jouluna perinneruokia syödään kuin koko syksy olisi eletty niukkuudessa ja puutteessa. Jouluähkyä voivotellaan jo etukäteen ja viimeistään loppiaisen jälkeen alkaa kertyneiden kilojen käristely reisi-peppu-vatsajumpassa.

On totta, että entisaikaan iso osa talvea elettiin hyvinkin niukasti, ja joulu oli kauden ainoita hetkiä syödä itsensä todella täyteen. Nykyisin ruokaa on suurimmalle osalle länsimaiden väestöstä tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, mutta kumma kyllä merkittävä osa ihmisistä edelleen elää arkena "säästellen" ja juhlina mässäillen. Päivästä toiseen toistuvat lounasruokalan raastesalaatit ja joidenkuiden muiden äitien tekemät lihapullat voivat herättää psyykkisen niukkuuden tunteen ja hitaasti kasvavan herkuttelunhimon, joka purkautuu viimeistään joulupöydässä. 

Usein jouluruokien ajatellaan olevan lähtökohtaisesti läpeensä epäterveellisiä ja tarttuvan pelkästä tuoksuttelusta vyötärölle, vaikka perinteiseen joulukattaukseen kuuluu juureksia, kaloja ja muita ihan fiksuja ruokia. Ihminen kuluttaa tietyn verran energiaa joka päivä, myös jouluna, joten syödä täytyy silloinkin. Jos joulaterian tavoitteeksi ei ota maksimaalista ähkyä vaan syö omaa kroppaansa kuunnellen, mielestäni on aivan turha potea syyllisyyttä hyvästä ruuasta nauttimisesta.

Mitä treenaamiseen tulee, kuka tahansa osaa halutessaan sijoittaa kevyen viikon joulun-uudenvuoden aikaan ja normaalit lepopäivät juhlapyhien kohdalle. Sekä keho että mieli kaipaavat välillä lepoa, mutta jos lenkki pakkasilmassa joulupäivänä ihan oikeasti tekee paremman fiiliksen, tuskin kukaan tulee sinua repimään eteisestä takaisin.

Summa summarum: Viettäkää itsenne näköistä joulua, josta tulee hyvä olo ja hyvä mieli. Lanttulaatikkoa ei ole pakko syödä jos se pierettää mutta pari päivää sohvalla suklaata mutustellen ei pilaa kenenkään elämää, jos se on se mitä kaipaat. Onnellista ja stressitöntä joulunaikaa!

 

***

Kuva on sitten muuten omani, älkää pöllikö!

Share

Pages