Ladataan...
Sisunainen

Kävi tänään pikku moka crossfit-tunnilla: jäin pohjaan kyykyssä enkä päässyt enää omin avuin ylös. Onneksi parini oli vieressä valppaana ja auttoi tangon pois harteilta niin että mitään vahinkoa ei tapahtunut kenellekään - paitsi allekirjoittaneen itsetunnolle.

Pumpui-blogin Lotta kirjoitti joku aika sitten "surkeudesta ja susihuonoudesta": kuinka hänen mielestään aikuiselle ihmiselle tekee hyvää harrastaa jotain, missä on lähtökohtaisesti huono, ja kuinka crossfitissa omat heikkoudet tulevat väistämättä esiin ennen pitkään. Ainakin jälkimmäisestä olen samaa mieltä: törmään crossfit-tunneilla jatkuvasti asioihin, jotka ovat liian raskaita tai vaikeita tehdä.

Vaikka olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että epäonnistumista ei kannattaisi pelätä (ks. tämä ja tämä postaus), kaikenlainen mokailu ottaa päähän silloin kun sitä sattuu. Mitä sitten tehdä asialle?

Tänään otin isommat painot käyttöön, koska edellinen pykälää pienempi paino meni vielä ihan okei, ja kaveri oli tehnyt jo pari sarjaa sillä isommalla. Ajattelin, että kokeillaan edes, ei siinä häviäkään. Ensimmäinen toisto meni helposti, toinen ihan okei, mutta kolmas ei vaan enää noussut. Ykskaks, out of the blue.

Olen huomannut, että tyypillinen selviytymisstrategiani näissä tilanteissa on hakata päätä seinään: yrittää väkisin kääntää tilanne kuitenkin vielä hyväksi. Siksi epäonnistuneen sarjan jälkeen yritän uudestaan, vaikka edes hiukan pienemmillä painoilla. Sanotaanhan sitä, että hevosen selkään pitää kiivetä samantien takaisin, jos on pudonnut? Valitettavasti tämä logiikka ei täysin toimi kuntosaliharjoittelussa, sillä kun lihakset on väsytetty ensin yllättävällä kakkosmaksimilla, uusi seitsemän toiston sarjaennätys on aika nihkeässä.

 

 

Lähtökohtainen ja ensimmäinen virhe ei ollut siinä, että kokeilin isompia painoja, vaan että kokeilin niitä "koska toikin tekee". Jos olisin tehnyt vaan oman fiiliksen mukaan, olisin tehnyt viimeisenkin sarjan samoilla painoilla ja ollut tyytyväinen siihen. Sekin olisi ollut reilusti enemmän kuin edellisellä kerralla samanmittaisissa sarjoissa, ja tuplasti toistoja kuin viimeksi samoilla painoilla. Vauhtisokeus iski osin myös siksi, etten muistanut tarkkaan edellisten treenieni painoja, koska kirjanpitolappunen ei ollut ohjatulla tunnilla mukana.

Päivän opetus:

1. Tee sen mukaan, mikä itsestä tuntuu sopivalta, älä sen mukaan, mitä kaveri tekee.

2. Lue se hemmetin lappu edes läpi ennen tuntia, jos et ilkeä tavata sitä tunnin aikana.

 

****

Mutta jotta tästä päivästä löytyisi jotain positiivistakin, ensimmäistä kertaa uskalsin korottaa laatikkoa boksihypyissä! Jotenkin olen aina kammonnut sitä että kompastun laatikkoon ja lennän naamalleni, mutta 10 senttiä korkeammallekin boksille pääsi pomppimaan ihan helposti. Voittajafiilis!

Share

Ladataan...
Sisunainen

Bongaa kuvasta: käsin kirjoitettu kirje (2 kpl), korppu, Helsinki International Horse Show'n lippu, kutosluokan päätöslaulun sanat ja allekirjoittanut noin kymmenvuotiaana silloisen lempiharrastuksen parissa.

Toimitus haastoi kertomaan mitä neuvoja antaisi 10 vuoden takaiselle itselleen. Tasan 10 vuotta sitten vietin kesälomaa ala- ja yläasteen välissä, koulu oli ottanut päähän jo vähän aikaa mutta odotukset uuden opinahjon suhteen olivat korkealla. En tarkaan muista, mutta kesä kului todennäköisesti oman tallin ratsastusleireillä, purjehtiessa ja Itä-Suomessa sukuloimassa.

Jossittelu on sinänsä hölmöä, mutta jos voisin kirjoittaa 13-vuotiaalle itselleni, sanoisin:

- Koulu on tylsää, eikä se siitä juuri parane yläasteellakaan. Tulet kuitenkin vielä tarvitsemaan hyviä numeroita, joten poimi niitä nyt, kun se on helppoa. Opettajille ei välttämättä tarvitsisi v*****lla ihan niin paljon, he tekevät vain työtään. Välillä kannattaisi jopa ihan oikeasti kuunnellakin.

- Muista että sinun ei tarvitse aina tietää kaikkea ja olla täydellinen kaikessa. On ihan ok jos ei osaa vastata kysymykseen, eikä ihan oikeasti ole mitään järkeä hinkata esitelmän muotoseikkoja yömyöhään.

- Pidä kiinni ystävistäsi ja tutustu uusiin ihmisiin. Kuuntele ja tule kuulluksi. Ennen kaikkeaan: pidä hauskaa. Unohda ilkeät ja selän takana pahaa puhuvat ihmiset. Ole uskollinen ensisijaisesti itsellesi.

- Liikunta ei ole p***aa vaan ainoastaan koulun liikuntatunnit. Tosin niissäkin voisi olla ihan kivaa, jos et niin paljon pelkäisi epäonnistumista. Ratsastus on hyvä harrastus ja sitä kannattaa jatkaa, mutta jos kuitenkin päätät lopettaa sen, keksi heti tilalle uusi liikuntaharrastus. Esimerkiksi ringette ja jalkapallo on todettu toimiviksi, ja niitä on paljon helpompi harrastaa pääkaupungissa kuin täällä itärajalla.

- Opettele meikkaamaan ennen kuin alat käyttää meikkiä julkisilla paikoilla.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kyykkääminen on puhuttanut monissa Lilyn liikuntablogeissa, mukaanlukien omassani, eikä ihme, sillä kyseessä on yllättävän mutkallinen juttu.

Itse olen parantanu viime aikoina merkittävästi kyykkytekniikkaani, jos nyt en vielä tuloksia, ja haluaisin siksi jakaa muutaman itse hyväksi toteamani vinkin.

 

Liikkuvuus

Jos haluaa kyykätä syvään, tarvitaan aika paljon liikkuvuutta. Kyykkyjä on erilaisia, mutta nyt puhutaan niistä kuuluisista ATG- eli vapaasti suomennettuna takalisto nurmikkoon -kyykyistä.

(Kuva: http://www.biomechfit.com/2012/02/09/3-squatting-myths-that-refuse-to-die)

Liikkuvuuden parantamiseksi voi tehdä montakin asiaa. Itse olen kokenut oikeasti hyötyväni aiemmin postaamistani lonkanavauksista ja Saaran näyttämästä nilkanvenytyksestä (video postauksen lopulla). Lisäksi ihan perinteinen venyttely tuntuu tuottavan tulosta. Olen itse pyrkinyt siihen, että tekisin jonkinlaista liikkuvuusharjoittelua vähän joka päivä.

 

Ilmakyykyt

Ilmakyykyt eli ilman painoa kyykkääminen on loistava tapa sekä lämmitellä ennen treeniä että totutella kyykkäämiseen. Jos pelkkä tanko tuntuu liian painavalta, ilmakyykyt voivat oikein hyvin käydä ihan "oikeasta" kyykkysarjasta. Ilmakyykyissä on se hyvä puoli, että vaikka alkuun tekniikka ei olisi aivan kasassa, niissä ei voi satuttaa itseään, toisin kuin painojen kanssa kyykätessä.

Lisäksi olen tehnyt erilaisia kyykkyharjoituksia jumppakepin kanssa. Esimerkiksi valakyykyn harjoittelu pelkällä kevyellä puukepillä on paljon helpompaa kuin tangolla, kun oikeaa asentoa voi hakea rauhassa ilman että kädet väsyvät. Crossfit Central Helsingissä vieraillessani opin myös aika loistavan kyykkyharjoituksen, jossa kyykätään naama seinää vasten keppi pään yläpuolella suorien käsien varassa, kämmenselät seinää kohti ja pikkusormet yhdessä. Tässä korostuu selän suorana pitäminen ja keskivartalon hallinta, sillä tarkoitus on, ettei keppi koske seinää! En löytänyt tekniikasta kuvaa tai videota, joten piirsin itse.

 

Vartalonhallinta

Kyykyssä on monta liikkuvaa osaa, jotka pitäisi saada toimimaan samaan aikaan jokainen oikealla tavalla. Siksi ainakin minusta oikean liikeradan löytämiseksi on hyvä tehdä välillä superhitaita kyykkyjä, ja jopa jäädä hetkeksi kyykyn ala-asentoon miettimään, että miten täältä tultiinkaan ylös. Tämä toki vaatii sen, että painot pysyvät kohtuudessa. Lisäksi minua on helpottanut se, että haen katseelle kiintopisteen jostain etuylhäältä katonrajasta, jotta en vahingossa pääsisi kumartumaan liikaa eteenpäin.

 

Pienemmät painot

Kukaan ei nostele ekalla kerralla oman painonsa verran rautaa ATG-kyykystä, joten kannattaa aloittaa pienimmillä saatavilla olevilla painoilla. Ainakin meidän salilla on perinteisten rautatankojen lisäksi kevyempiä tankoja neljästä kilosta ylöspäin sekä jumppakepin paksuisia pumppitankoja, joihin voi ladata mitä tahansa 2 ja 30 kilon väliltä. Myös sopivan kokoinen kahvakuula tai käsipaino voi toimia etukyykyn harjoittelussa, vaikka käsien ote onkin erilainen. Idea on siis totutella oikeaan tekniikkaan ja liikerataan pienillä painoilla (tai em. ilmakyykyillä), ennen painojen lisäämistä. Itselleni ainakin on helpompi keskittyä suorituksen yksityiskohtiin, kun paino ei ole niin suuri, että pelkään sen jäävän pohjaan.

 

Lopuksi vielä lyhyt video kyykkäämisen yleisimmistä virheistä ja niiden korjaamisesta:

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Otsikko on vapaasti muotoiltuna ekologian ensimmäinen sääntö jonkun-tutkijan-jonka-nimeä-en-valitettavasti-nyt-muista mukaan. Mutta nyt ei puhuta liito-oravista vaan ihmisen fysiikasta, tarkemmin sanottuna kyykkäämisestä.

Minun liikuntahistoriani on ollut hyvin vaihteleva, mutta vajaa kaksi vuotta sitten aloin käymään säännöllisesti salilla ja jumpissa. Varmaan piktälti matalasta lähtötasosta johtuen kehityin alkuun nopeasti, mutta viime kesänä kehitys alkoi junnaamaan paikallaan. Tilannetta ei erityisesti parantanut lisääntyvät vatsaongelmat, ja lopulta jouduin pitämään pari kuukautta taukoa aktiivitreenaamisessa, ennen kun aloin taas saamaan riittävästi ruokaa koneeseen.

Kun talvella aloin taas tosissani sekä panostaa liikuntaan että saamaan ruokavaliota kohdilleen, rauta alkoivat taas nousta vähintään entiseen malliin. Silti minulla oli vähän epävarma olo siitä, mitä teen, ja siksi palkkasin Pt-Katrin apuun. Jo ensimmäisellä tapaamisella sain tietää kyykänneeni siihen asti ihan väärin. Ei muuta kun uutta tekniikkaa opettelemaan - paitsi että se taas vaati liikkuvuuden lisäämistä, kun en vaan yksinkertaisesti taipunut oikeaoppiseen kyykkyasentoon. Nyt liikkuvuus alkaa olla jo kohdillaan, mutta koordinaatiossa ja varsinkin voimassa on edelleen huomattavasti kehittämisen varaa.

Jo näin yksinkertaisessa asiassa kuin kyykkyyn-ylös meneminen tulee vastaan liikkuvuus, tekniikka, koordinaatio, useiden eri kehon osien voimantuotto ja riittävä tankkaus. Voin vain kuvitella, miltä esimerkiksi yleisurheilijoista tai balettitanssijoista tuntuu.

Share

Pages