Ladataan...
Sisunainen

Ostin vähän aika sitten Emmi-Liia Sjöholmin keittokirjan Viljaton kattaus. Viikonloppuna testissä olivat bataattiburgerit (nam!), mutta ehkä ensimmäisenä huomioni kiinnitti mustikkarahkan ohje. Niin, näitä makurahkoja voisi tehdä itsekin.

Tänään päätin kokeilla kyseistä reseptiä. Sovelsin hieman raaka-aineita sen mukaan mitä kaapista löytyi (vaihdoin pellavansiemenöljyn chia-siemeniin ja hunajan vaahterasiirappiin) ja kun kerran Kari Aihinenkin telkkarissa laittaa smoothieihin kaurahiutaleita, päätin minäkin kokeilla.

Tällä reseptillä syntyy lusikoitava marjaherkku, joka muistuttaa maultaan hieman mustikkapiirakkaa. Itse söin näin illallisen jälkeen vain puolet ja säästin loput aamuksi, mutta väli- tai aamupalalla uppoaisi varmasti helposti koko annos.

MUSTIKKARAHKAHERKKU 

250g maustamatonta maitorahkaa

2,5 dl mustikoita (sulata pakkkasmustikoita hieman ennen käyttöä)

1 rkl chia-siemeniä (ei pakollinen)

kourallinen gluteenittomia kaurahiutaleita 

vaahterasiirappia tai muuta makeutusta maun mukaan 

ripaus kardemummaa

Surauta kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi massaksi. Lusikoi kulhoon ja nauti!

Ps. Mustikkaherkku toimii vielä paremmin seuraavana päivänä, kun kaurahiutaleet ovat saaneet turvota yön yli.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Niin, ne kengät. Ostin vähän aika sitten edellisessä postauksessa vilahtaneet Reebokin Nano 4.0 crossfit-kengät. Siihen asti olin kulkenut treeneissä Niken Free -tossuissa (en muista tarkempaa mallia), mutta niiden tietyt ominaisuudet - lievä jalassa lonksuminen ja ulkopinnan liukkaus - olivat alkaneet ärsyttää, joten päätin sijoittaa lajinmukaisiin kenkiin.

Kyseinen malli on varsin suosittu crossfit-salillani, enkä enää itse kokeiltuani ihmettele yhtään miksi. Aikaisempiin salikenkiini verrattuna nämä pysyvät todella napakasti ja tukevasti jalassa, ilman että kenkä kuitenkaan puristaa tai hiertää mistään kohti. Materiaali on tukevan ja kestävän oloista, ja pito sekä lattiaa vasten että varsinkin köyttä kiivetessä on erittäin hyvä.

Pienenä yllätyksenä minulle tuli se, että näissä kengissä kantapohja oli vanhoja selvästi matalampi, mikä teki kyykyistä alkuun todella eri tuntuisia. Parin treenin jälkeen kuitenkin totuin tähän, enkä enää vaihtaisi takaisin. Litteämpi ja napakampi pohja antaa jalalle tukevamman "otteen" lattiasta, mikä myös vakauttaa asentoa raskaammissa nostoissa. Ainoastaan joissain hyppy- ja juoksulajeissa vanhojen kenkien suuremmasta iskunvaimennuksesta oli ehkä hienoista lisäetua.

Kenkiä valitessa koon kanssa kannattaa olla tarkkana: minulle puoli kokoa isompi ei ollut riittävän napakka, kun taas puoli kokoa pienemmissä varpaat hiertyivät ikävästi kärkeä vasten. Väreissä taas riittää valinnanvaraa päänvaivaksi asti.

Kokonaisarvosana: Suosittelen lämpimästi, jos harrastat crossfitia vähänkin tosissaan. Toiminee myös perinteisessä saliharjoittelussa, joskin silloin osa ominaisuuksista (kuten pito köyttä vasten) on turhia.

Kuvat Reebokin sivuilta.

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Tiedättekö sen tunteen, kun ajattelee olevansa totaalisen p**ka kaikessa liikunnassa? Ei ole notkea, ei nopea (vaikka hetken jo niin kuvittelin), ei vahva eikä kestävä. Kun tempaukset eivät vieläkään millään onnistu ja aina on viimeisten joukossa puurtamassa metconia.

Tiedättekö, mitä silloin tarvitaan? (Uudet kengät toki - kuvassa - mutta sen lisäksi?)

Ilman ennakkovaroitusta eteen heitetty maksimitestiviikko ja eksyminen aikataulun pettämisen vuoksi edistyneemmän tason tunnille.

Olen jo pari viikkoa ollut kevään viimeisiä deadlineja edeltävän opiskelustressin vuoksi v**tuuntunut suunnilleen kaikkeen, ja crossfitin suhteen pitkälti edellä kuvatuissa tunnelmissa. 

Nyt maanantaina salille tultuani valmentaja yllättäen ilmoitti, että tällä viikolla testataan etukyykyn, rinnallevedon ja halutessaan myös tempauksen ykkösmaksimeita. Ei tästä mitään tule, enhän mä ole edes harjoitellut, oli esimmäinen ajatukseni. Vaan ei auttanut itku markkinoilla (tai treeneissä), joten ei muuta kuin rinnallevetoa yrittämään.

Latasin tankoon pikkuhiljaa lisää painoa ja nostin. Edellinen raakarinnallevedon ennätys nousi, ja nousi seuraavakin. Ja vielä siitä seuraava. Kyykyn kera vielä siitäkin seuraava. Mitä hittoa täällä tapahtuu?

Parin päivän päästä oli etukyykyn vuoro. Minulla oli mielessä tavoitepaino, jonka pyrin nostamaan puhtaasti. Arvelin kyykyn kautta tehtyjen rinnallevetojen ja edellisen takakyykkymaksimin perusteella tavoitteen realistiseksi, joskin tiukahkoksi.

Lisäsin kuormaa asteittain tavoitepainoon asti, ja kyykkäsin sen helposti. Päätin kokeilla seuraavaa. Ja vielä seuraavaa, samaa painoa kuin tammikuinen takakyykyn maksimiEihän tämä edes tunnu paivalta. No, siitä pykälää suuremman painon kanssa nosto sitten hajosi, eikä enää ollut aikaa kokeilla uudestaan. Silti tuuletin henkisesti - vähän aika sitten olin jäänyt pohjaan etukyykyssä melkein 10 kiloa pienemmällä painolla.

Seuraavana päivänä päätin väsyneistä jaloista huolimatta mennä treeneihin. Vähän tempauksen tekniikkaharjoittelua ja lyhyt kuntopiiri, ihan kevyesti vaan. Venähtäneen palaverin vuoksi myöhästyin kuitenkin siltä tunnilta, jolle olin aikonut, ja "jouduin" Advanced-tason tunnille. Eipä siinä mitään, saamaa olen tehnyt ennenkin ja skaalannut treeniä sopivasti alaspäin. 

(Jälleen) yllättäen tällä tunnilla ei kuitenkaan ollut vastaavaa ohjelmaa kuin perustason treeneissä, vaan ensin valakyykkyjä ja sen jälkeen erittäin tiukka ja pitkä metcon, vaikka skaalasin minkä pystyin. Reidet alkoivat huutaa armoa ensimmäisen sarjan puolivälissä, ja jälleen olin vasta aloittamassa viimeisiä boksihyppyjä muiden jo lopetellessa.

Harmittiko? No ei. Tiesin koko ajan tekeväni omaan tasooni nähden todella kovaa treeniä, ja selvisin siitä. Se riittää, eikä silloin ajalla ole mitään väliä. Se tunne, kun viimeisen hypyn jälkeen ihan oikeasti (eikä pelkän teatraalisuuden takia) joutuu hetken makaamaan lattialla, on tietyllä masokistisella tavalla tosi siistiä.

Tämän viikon treenien jälkeen fiilis on kuin päälaelleen käännetty: sen sijaan että olisin heikko ja hidas, nostan uusia ennätyksiä ja pystyn vetämään puolen tunnin kuntopiirin lähes maksimisykkeillä.

Joskus on hyvä joutua epähuomiossa äärirajoille. Ja huomata selviävänsä.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kutsuin tänään muutamia sukulaisia kandikahveille, ja koska tiesin tulevani itse pöytään lähes suoraan uimakoulusta, päätin tehdä myös suolaista tarjottavaa (ei sillä että mahan täyttämisessä suklaakakullakaan mitään vikaa olisi...).

Tämä piirakka syntyi suunnitelmalla "poimitaan kaupasta kaikkea hyvää ja laitetaan ne sekaisin, niin ei voi tulla paha", mikä toimi varsin loistavasti. Piirakka on helppotekoinen ja sopii gluteenittomaan, munattomaan ja sopivat tuotteet valitsemalla myös laktoosittomaan ruokavalioon.

KANA-PEKONIPIIRAKKA

Pohja

100 g luomuvoita + vuokaan
1,5 dl kaurajauhoa
1 dl tattarijauhoa (voit kokeilla myös muulla sekoitussuhteella tai muita gluteenittomia jauhoja)
1 dl maustamatonta maitorahkaa (tarvittaessa laktoositonta)

Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää rahka. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte

80 g pekonia
300 g maustamatonta broilerin fileetä (esim. Naapurin maalaiskana tai jyväbroileri)
reilusti tuoreita yrttejä, esim. basilikaa, tinjamia, oreganoa
suolaa ja mustapippuria myllystä
rasiallinen tuoretta pinaattia (hätätapauksessa pakastettukin toiminee)
1-1,5 dl ruokakermaa (tarvittaessa laktoositonta)
1 pss juustoraastetta, esim. emmental

Kuutioi ja paista pekoni ja kana. Mausta maun mukaan yrteillä, suolalla ja pippurilla. Nosta pannu levyltä ja anna jäähtyä hieman. Hienonna sillä välin pinaatti. Sekoita kaikki loput aineet täytteen joukkoon, mutta jätä osa juustoraasteesta kuorruttamiseen.

Paista pelkkää pohjaa 8 minuuttia 200 asteessa. Ota uunista, levitä täyte pohjalle ja ripottele päälle loput juustoraasteesta. Laita piirakka takaisin uuniin ja paista vielä noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua. Nauti!

Share

Pages