Ladataan...
Sisunainen

Pumpui-blogin Lotta kirjoitti kouluruoan energiasisällöistä, mikä odotetusti herätti tunteikkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Ruoka on todella henkilökohtainen juttu, ja kun laitetaan tuhansia ihmisiä syömään samaa sapuskaa, ristiriidoilta ei voida välttyä. Toisen sata kaloria ei ole sama kuin toisen sata.

Olen kuullut perunoista sanottavan:

  • "Kyllä mä tiesin että perunat lihottaa jo ennen kuin karppaus tuli." (Eräs ystäväni.)
  • "Ei kannata syödä keitettyjä perunoita, koska niissä on niin vähän kaloreita määrään nähden." (Muuan kirjoittaja Pakkotoisto-foorumilla, en valitettavasti muista tarkemmin.)

Sekä Lotta että minä kulutamme luultavasti paljon enemmän energiaa kuin keskimäärin ikäisemme ja kokoisemme naiset, joille ruuan vähäkalorisuus tuntuu olevan yhtä kuin terveellisyys (olen muuten pikkuhiljaa alkanut vihata sanaa "kevyt"). Mutta entä jos verrataan miehiin tai kasvaviin nuoriin, jotka muodostavat kouluruoan suurimman kohderyhmän?

Perjantaina kävin pitkästä aikaa yliopistolla syömässä ennen lukukauden ensimmäistä tenttiä. Tentti sujui hyvin, mutta sen jälkeisissä painonnostotreeneissä puhti meinasi loppua aivan kesken. Lotan postauksen innoittamana laskin sekä opiskelijaruokalan nettisivujen tarjoaman tuoteselosteen perusteella lounaaksi syömäni annoksen ravintoarvot että tyypillisen kotiruokalounaani kalorit:

300g annos ruokalan jauhelihakiusausta sisälsi 339 kcal, 13,2 g rasvaa, 37,8g hiilihydraatteja ja 14,4g proteiinia, kun taas omantekemässäni kanakastike ja riisi -annoksessa on Kiloklubin laskurin perusteella 585 kcal 21,4g rasvaa, 57,1 g hiilihydraatteja ja 43,3g proteiinia (tähän kummassakin tapauksessa salaatit yms. lisukkeet päälle).

Jollekulle muulle ensinmainittu olisi ollut tukeva lounas, jälkimmäinen ähky. Minä taas en enää ihmetellyt raudan painavuutta.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Sosiaalisen median fitness-diskurssin vaikutuksia (nuorten naisten) itsetuntoon puidaan säännöllisesti milloin missäkin asiayhteydessä. Kohderyhmään kuuluvat valittavat, kuinka eivät osaa olla vertaamatta itseään liian kiillotettuihin Instagram-kuviin ja kokevat alemmuutta ja paineita oman vartalonsa suhteen näitä katsellessaan. Minäkin tykkään lukea blogeja ja  katsella kuvia Instagramissa (maksimaaliseen määrään sixpackeja suosittelen @crossfitgames -tiliä), mutta en koe itseäni millään tapaa huonommaksi niiden rinnalla. Miten tähän päästiin?

Somekuvien vaikutus omaan kehonkuvaan ja itsetuntoon koostuu kahdesta asiasta: 1) suhde omaan kroppaan ja 2) suhde kuviin. Minun kroppasuhteeni on muuttunut viime vuosina merkittävästi: olen oppinut arvostamaan kehoni toimivuutta ja toiminnallisuutta toisaalta liikuntaharrastusten kautta, toisaalta sen menettämisen pelossa. Kun olen toistuvasti nähnyt, että kroppani pystyy suorituksiin, joita en olisi vähän aika sitten voinut kuvitellakaan, on vaikea olla sille kovin ankara. Siihen, että minun "huikeat saavutukseni" ovat kaukana monien muiden suorituksista, olen jo tottunut. Siksi on yhtä helppoa katsoa "kaukaa ihaillen" puolitoista kertaa oman painonsa kyykkäävää treenikaveria tai Instagram-videolla vuorenhuipulla yhdenkäden triplavoltteja heittelevää tyyppiä.

Vaikka en todellakaan toivo mitään vastaavaa koettelemusta kenellekään, enkä yleisesti ottaen usko "vastoinkäymisen jalostavat luonnetta" -ajatteluun, viime syksynä puhjennut kilpirauhassairaus on ollut minulle kaikesta v****maisuudestaan huolimatta myös avartava kokemus. Ei ole itsestäänselvää, että kehoni suostuu toimimaan niin kuin haluan, tai että minulla yleensäkään on keho. Ajatus siitä, että sata vuotta sitten olisin todennäköisesti kuollut samaan sairauteen, saa sekä käyttämään pyöräkypärää että tuntemaan päivittäin hiljaista kiitollisuutta paitsi länsimaista lääketiedettä, myös omaa olemassaoloa kohtaan.

Instagram-selfietä ottamassa... ai niin, vatsa sisään!

Somemaailman suurin ongelma on vaikeus erottaa, mikä on todellista ja mikä ei. Fiktiivistä tekstiä lukiessa jokainen ymmärtää, että kyse on kuvitteellisista henkilöistä, mutta blogin tai Instagram-tilin takana oletetaan olevan todellinen ihminen. Onko näillä kuitenkaan kovin suurta eroa?

Ylläoleva kuvani (oikeanpuoleinen) sai Instagramissa omalla mittapuullani runsaasti tykkäyksiä ja useammankin kommentin siitä, kuinka "timmissä" kunnossa olen. Kuva on sommiteltu tarkasti lajityypin konventioiden mukaisesti (yliryhdikäs poseeraaminen, puolittain kyljen kääntäminen peiliin ja hieman ylhäältäpäin suuntautuva kamerakulma, ajoitus juuri treenin jälkeen), ja jos näkisitte nyt minut kirjoittamassa tätä tekstiä, näyttäisin varmasti aika erilaiselta. Kuva on representaatio paisti minusta todellisena henkilönä, myös fitness-diskurssista ja minun representoidusta hahmostani osana sitä. Näiden kaikkien alta on yhden kuvan perusteella aika vaikea erottaa todellista minua, vaan se, mitä satunnaiselle katsojalle välittyy, voisi ääriesimerkkinä olla yhtä hyvin taitavan piirtäjän luoma sarjakuvahahmo.

Samaan tapaan kuin kirjailija, joka ei kerro päähenkilönsä jokaisesta vessassakäynnistä, somessa esiintyvä henkilö kertoo julkisesti vain sen, mikä hänen luomansa hahmon kannalta on olennaista. Siksi minä ainakin suhtaudun some-ilmiöihin pitkälti kuin fiktiivisiin kertomuksiin tai hahmoihin: ne ovat vain vahvasti suodattunut ja rajattu representaatio pienestä osasta ilmiön takana olevan ihmisen todellisuutta, mutta yhtä kaikki hyvää viihdettä.

Mitä tästä kaikesta sitten jää käteen? Tykkään katsella crossfit-ammattilaisia Instagramissa ajatuksella "vähänkö siistiä!" eikä "miksen minä?" (tosin salaa myös vähän "ehkä minäkin jonain päivänä?"). Tykkään käydä treeneissä ja tykkään syödä paljon ruokaa ja tykkään ottaa kuvia, jotka synnyttävät illuusion, että minulla olisi lihaksia. Tämä siksi, että tykkään kropastani. Tykkään kuitenkin myös syödä suklaata ja jätskiä, juoda viiniä ja löhötä sohvalla katsomassa telkkaria. Vaikka somessa kiertävät motivaatiolauseet implisiittisesti antavat toisin ymmärtää, nämäkin ovat asioita, joista ihan oikeasti tulen onnelliseksi, enkä näe mitään ristiriitaa kaikkien edellä lueteltujen välillä. Yleisesti ottaen minusta on kivaa olla minä.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Olen tässä pari viikkoa lukenut syksyn ensimmäiseen tenttiin, ja kahlannut läpi monta sataa sivua englanninkielistä kirjallisuusteoriaa. Alkuun lukeminen tuntui mahdottoman työläältä: viimeistään tunnin jälkeen rivit alkoivat hyppiä silmissä ja sama teksti piti tavata pariin-kolmeen kertaan, ennen kuin sisällöstä sai mitään tolkkua.

Sitten yhtenä päivänä keksin, että teenpä taukojumpaksi pari aurinkotervehdystä kesken lukemisen. Keskittymiskyky pomppasi samantien uudelle tasolle. Seuraavana päivänä päätin soveltaa samaa taktiikkaa systemaattisemmin: tehdä yhden asanan jokaisen kirjassa olevan väliotsikon kohdalla. Miten paljon sainkaan luettua!

Tässä siis se vinkki:

Aina, kun tenttikirjassasi (tai muussa työssäsi) on katkos, kuten luvunvaihto tai väliotsikko, nouse ylös, ja tee jokin liike.

Voit tehdä minkä tahansa jooga-asanan, kehonpainoliikkeen (viisi punnerrusta, kymmenen vatsarutistusta tms.), venytyksen tai vaikka rullailla minuutin ajan tennispallolla tai foamrollerilla hartiajumeja auki. Vaihtele liikettä joka tauolla. 

Aikaa on tarkoitus käyttää vain minuutti-pari, ja ainakin oman kokemukseni mukaan tämä lisää keskittymiskykyä ja sitä kautta prosessointinopeutta niin, että loppujen lopuksi lukemiseen käytetty aika saattaa jopa lyhentyä. Uskoisin, että menetelmää voi soveltaa myös mihin tahansa muuhun tarkkuutta ja keskittymistä vaativaan työhön.

Hauskoja lukujumppahetkiä, ja hauskuuttakaa tällä toki myös työkavereita ja kirjastontätejä!

Ylempi kuva on lavastettu, alempi esimerkki pään verenkiertoa lisäävästä asanasta.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Vatsanturvotus tuntuu olevan nykynaisten suosituimpia puheenaiheita. Eikä siinä mitään, kurjahan se on, jos olo on kuin ilmapallon nielaisseella, ja monille näin tuntuu käyvän. Ilman minkäänlaista alan ammattitutkintoa tai tieteellistä ymmärrystä, mutta runsaan oman kokemuksen pohjalta, voisin yrittää antaa muutaman käytännön vinkin samasta vaivasta kärsiville. 

Tehdään kuitenkin ensin yksi asia selväksi: on turvotusta ja "turvotusta". Kun mahaan laitaa ruokaa tai juomaa (tunnetaan yleisemmin syömisenä ja juomisena), se ei maagisesti häviä nielaistessa, vaan kasvattaa mahan tilavuutta. Siksi ei ole realistista olettaa, että vyötärönympärys pysyisi aamusta iltaan samana. Sen sijaan tässä postauksessa käsitelty turvotus johtuu liiallisesta kaasunmuodostuksesta suolistossa. Oma lukunsa on tietysti syystä tai toisesta kroppaan kertyvän ylimääräisen nesteen aiheuttama turvotus.

Mistä sitten erottaa, mikä on sitä haitallista turvotusta?

  • Asiantilaan liittyy kipua, nipistelyä, ilmavaivoja tai vessassa käydessä ilmeneviä ongelmia.
  • Turvotus tulee vasta viiveellä ruokailun jälkeen (esimerkiksi laktoosin aiheuttamat oireet alkavat tyypillisesti tunnin-parin päästä) tai muuten epäloogisina ajankohtina.

Muussa tapauksessa, asiaan luultavasti toimivin ratkaisu on ostaa yhtä kokoa isommat farkut.

Mitä sitten tehdä turvotukselle?

Kaksi tärkeintä neuvoa:

1. Poista ongelmia aiheuttavat ruoka-aineet ruokavaliostasi. Kannattaa kokeilla ainakin laktoositonta, gluteenitonta ja FODMAP-ruokavaliota, sekä makeutusaineiden ja lisättyjen kuitujen välttämistä. Testaa yhtä ruokavaliomuutosta kerrallaan, jotta näet, mikä oikeasti vaikutti tilanteeseen. Vaikutukset suuntaan ja toiseen voivat näkyä myös viiveellä, joten syyllistä arpoessa ei kannata tuijottaa pelkästään sitä, mitä söi edellisellä aterialla.

Tässäkin kannattaa kuitenkin käyttää maalaisjärkeä - itse esimerkiksi saan hieman mahanpuruja avokadosta, mutta syön sitä silti pieniä määriä, koska se on muuten niin hyvää. Keliakiaa tai todettuja allergioita lukuunottamatta kyse on kuitenkin vain mukavuushaitasta.

2. Pysy liikkeessä. Minulle ainakin pitkään paikallaan istuminen on yksi pahimmista yksittäisistä turvotuksen aiheuttajista. Istumisen tauottaminen ja mikä tahansa liikunta auttavat asiaa olennaisesti. Pelkät treenit toimistopäivän jälkeen eivät välttämättä riitä, jos sitä ennen turvotus on jo ehtinyt päivän mittaan kertymään, vaan ennaltaehkäisy on tehokkain keino.

Kun nämä perusasiat ovat kunnossa...

Lisäksi voit halutessasi kokeilla:

  • Maitohappobakteereita, kannattaa testailla eri laatuja.
  • Runsasta vedenjuontia aterioiden välillä, mutta ei aterioilla.
  • Rauhallisempaa syömistahtia.
  • Allergisen tms. nuhan pois hoitamista - tukkoinen nenä saa helposti nieleskelemään ilmaa.
  • Vihreää tai valkoista teetä nesteturvotuksen poistamiseen.
  • Mahallaan makaamista turvotuksen ollessa päällä. Toimii tehokkaimmin, kun laitat vielä tyynyn mahan alle.
Share

Pages