Ladataan...
Sisunainen

Kelien kylmetessä olin huolissani, kuinka lenkkeilyharrastukseni käy. Enhän ole aiemmin juossut, enkä varsinkaan talvella. Nyt vuoroin sysipimeää tihkusadetta, napakkaa pakkasta ja kermavaahtokuorrutteisia maisemia tarjoilleen marraskuun kääntyessä lopuilleen uskallan jo sanoa, että talvella juokseminen on vähintään yhtä kivaa kuin kesälläkin. Näin se onnistuu:

Älä pue liikaa

Kesällä usein neuvotaan pukeutumaan lenkille, kuin menisi hengailemaan ulos 10 astetta lämpimämmässä kelissä. Toki ihmisten lämmönsäätely on yksilöllistä, mutta minulla ainakin tämä neuvo johtaa kylmillä keleillä aivan liian lämpimään pukeutumiseen. Pukeudu ennemmin niin, ettet aivan jäädy ensimmäisen kymmenen minuutin aikana - sen jälkeen kroppa todennäköisesti tuottaa jo lämpöä sen verran, että takinkaulusta tekee mieli löysätä.

Minulla on +2...-10 asteen haarukassa ollut päällä yleensä paksut trikoot, lämpimät urheilusukat, alustoppi, säästä riippuen 1-2 joko teknistä tai merinovillaista pitkähihaista paitaa, juoksutakki, buffi, pipo ja sormikkaat. Näillä varusteilla olen pääasiassa tarennut hyvin, välillä jopa joutunut vähentämään vaatetta kesken lenkin. Pipoa ja hanskoja ei kutienkaan kannata unohtaa, jotta sormet ja korvat ovat suojassa pakkaselta.

Kokeile polkukenkiä myös kaupungissa

Lumisella kelillä polkujuoksukengät voivat olla hyvä valinta sielläkin, missä normaalisti juoksisit katutossuilla. Vaikka rullaavuus ei ehkä ole täysin optimaalinen, vähemmän energiaa kuluu liukastelun pelkäämiseen. Lumi myös pehmentää alustaa paljaaseen asfalttiin verrattuna. Itse olen ollut tyytyväinen iRockeihin auratulla ja tallautuneella lumella.

Unohda nopeudet

Varsinkin, jos lähdet lenkille aurattujen katujen ulkopuolelle, talvella on lähes mahdoton tietää millainen juoksualusta on vastassa. Hyvällä tuurilla suosittujen ulkoilualueiden polut ovat tiiviiksi tallautuneita, ja juoksu voi olla jopa helpompaa kuin kesällä - tai sitten pääset tarpomaan upottavassa umpihangessa. Älä mieti kelloa tai kilometrejä, vaan keskitt koettuun rasitukseen. Kävelyn ja hölkän vuorottelu vastasataneella lumella voi olla yhtä tehokas treeni, kuin reipas juoksu paljaalla asfaltilla.

Ota kaveri mukaan

Kun ulkona on kylmää, pimeää ja märkää, seura ihan oikeasti tekee lenkistä mukavamman. Kilometrit kuluvat helpommin, kun on joku jonka kanssa höpötellä, ja viime hetken jänistämisen kynnys nousee, kun on jo sopinut treffit. Itse perustin Facebook-ryhmän, johon olen kutsunut lenkkeilystä kiinnostuneita opiskelu- ja salikavereitani, jotka voivat edelleen kutsua omia kavereitaan. Joka kerta lenkkiseuraa ei löydy, mutta ryhmässä on helppo huudella aikaa vievän yksitellen kyselemisen sijaan.

+ Järjestä itsellesi sauna lenkin jälkeen.

Jos sinulla tai jollakulla tutullasi on sauna, lämmitä se tai kutsu itsesi saunomaan lenkin jälkeen. Harva asia tuntuu ihanammalta kuin löylyssä sulavat kohmeiset reidet.

Kuvat parin viikon takaiselta polkulenkilta.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Havahduin vasta nyt loppuviikosta somessa leviävään Tissiviikkoon. Jutun ideana on nostaa esille naisten kokemuksia rinnoistaan ilman seksualisointia. Tämä on juuri sellaista käytännön feminismiä, jota tarvitsemme: avointa rehellistä puhetta normaaleista naisten elämään kuuluvista asioista, joita ennen on hyssytelty ja hihitelty.

Minun tissini ovat kokeneet aika monta vaihetta siihen nähden, että olen 25-vuotias lapseton nainen. Ne alkoivat kasvaa samaan aikaan kun murrosikäni yleensäkin alkoi, joskus ala-asteen lopulla. Alkuun kaikki oli hämmentävää alkaen siitä, että rintaliivejä on olemassa eri värisiä, ja että kasvuvaiheessa rinnoista tuli niin kosketusarat, etten moneen vuoteen voinut käyttää yliolanlaukkuja. 

Pääsin parhaimmillaan e-pillerien pienellä boostauksella E-F-kuppiin asti. Kadehdin kavereitani, jotka ostivat nättejä ja halpoja Lindexin ja H&M:n rintsikoita, kun itse jouduin tyytymään erikoisliikkeiden käytännöllisiin malleihin. Sitten aloitin aktiivisen liikunnan harrastamisen, ja rintani alkoivat kutistua samaa tahtia kuin kyykkypainot nousivat. Nyt tissini ovat ehkä C-kuppia - en tosin tiedä kovin tarkkaan, koska en enää pariin vuoteen ole käyttänyt "normaaleja" rintsikoita, vaan kuljen arkenakin urheilutopeissa. 

Kaikki tämä venyminen ja kutistuminen on jättänyt rintani vähän muodottomiksi. Silti olen nykyisin niihin tyytyväisempi kuin koskaan. Pitkästä aikaa pystyn muun muassa nukkumaan mahallani ja ostamaan alusvaatteita ja bikineitä muualtakin kuin erikoisliikkeistä - tosin käytännössä tilaan rintsikkani Sportamorelta aina silloin, kun Reebokin toppeja on tarjouksessa. Osaan pukea tissini niin, että sekä tunnen oloni mukavaksi, ne eivät rajoita liikkumistani tai pukeutumistani ja näytän mielestäni hyvältä. 

Hyvää tissiviikkoa!

Share

Ladataan...
Sisunainen

Ei yhdeksän, vaan viisi kulkijaa: The Fellowship of the 325m Ring maaliviivan ylittäneenä.

On se jännä juttu, miten häilyvä hulluuden ja ihan parhaiden juttujen raja on. Tai ehkä sitä ei olekaan - ainakaan en tiedä, kummalla puolella rajaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä liikuttiin.

Joensuu Night Run 12h on kilpailu, jossa juostaan 12 tunnin ajan - iltakahdeksasta aamukahdeksaan - sisäradalla joko yksilösuorituksena tai joukkueena niin, että yhden joukkueen jäsenen kerrallaan on oltava radalla. Yksilöjuoksijoille on tarjolla lyhyempiäkin sarjoja. Itse osallistuin tapahtumaan viiden hengen joukkueessa The Fellowship of the 325m Ring.

Juoksijoita radalla - ohi kiitävä punapaitainen on joukkueemme jäsen.

Klo 19:15-21

Saavuin Joensuun areenalle joukkueestamme ensimmäisenä ja niinpä vaatteiden vaihdon jälkeen pääsin hakemaan numerolapun ja chipin. Muut joukkueemme jäsenet ilmestyivät paikalle puolen maissa, ja aikaa jäi juuri sopivasti taktiikkapalaveriin, huoltopisteen pystyttämiseen ja starttiviille siirtymiseen.

Koska olin ensimmäisenä juoksukamat päällä, sain kunnian aloittaa juoksu. Lähtösummerin soitua suurin osa juoksijoista lähti mukavaa hölkkätahtia liikkeelle ja roikuin letkan jatkeena sen kummemmin miettimättä. Ensimmäinen 15 minuutin juoksuvuoro meni nopeasti. Klo 20:15 luovutin chipin seuraavalle joukkuetoverille ja jäin huoltopöydän luokse napostelemaan omia keksejä ja järjestäjien tarjoamaa banaania.

Klo 21-01

Seuraavat tunnit noudattivat samaa kaavaa: 15 minuuttia juoksua reippaahkoa hölkkävauhtia jotakuinkin mukavuusalueella pysytellen, heti juoksuvuoron jälkeen evästä naamariin ja reilu tunti odottelua. Tauot kuluivat venytellessä, joukkuekavereiden kanssa höpötellessä, somettaessa ja huoltopuuhissa. Evääksi olin ottanut jugurtteja, erilaisia gluteenittomia keksejä, urheilujuomaa ja pari Gainomaxia ja järjestäjien pöydästä hain muun muassa banaania ja sipsejä.

Viimeinen vartin juoksuvuoroni osui puolenyön paikkeille, ja sattumalta juuri minun kierroksellani joukkueemme yhteistulos ylitti maratonin. Oli hauskaa juosta huoltopöydän ohi ja kuulla: "Sä juoksit just maratonin!"

Klo 01-06

Yhden jälkeen vaihdoimme puolen tunnin juoksuvuoroihin, jotta tauoilla jäisi enemmän aikaa syömiseen ja torkkujen ottamiseen. Ensimmäinen puolen tunnin juoksu sujui vielä suht kevyesti, mutta silmiäni oli alkanut painaa jo puolenyön maissa, joten olin kiitollinen puoli kahdelta koittavasta nukkumatauosta. Seiväshyppääjien laskeutumispatjalle oli muodostunut joukkuejuoksijoiden siskonpeti, jonne minäkin suuntasin viltteineni.

Torkuin reilun tunnin puoliksi unessa, puoliksi kuunnellen hallissa soivaa musiikkia ja lähellä juttelevia ihmisiä. Havahduin vähän ennen kännykän herätystä ja kömmin ylös edelleen unisena ja viltistä huolimatta viluisena. Kolmannella askeleella alas patjalta vasen lonkankoukistaja kramppasi. Kiroilin hetken aikaa mielessäni huonoa nukkuma-asentoa ja linkkasin huoltopöydälle juomaan urheilujuomaa saadakseni neste- ja enegiatasapainoa takaisin kohdilleen.

Lähdin juoksemaan seuraavaa osuuttani varovasti, mutta kun muutaman kierroksen jälkeen lonkankoukistajan kipu ei osoittanut ainakaan pahenemisen merkkejä, uskalsin vähän lisätä vauhtia. Tauolla ennaltaehkäisevästi tekemäni kineesioteippaukset eivät pysyneet millään paikoillaan, mutta polvissa ei onneksi ollut mitään ikäviä tuntemuksia. Jossain kohti kelloa katsoessani mietin, että kuinka siistiä on, että näin vaan pystyn juoksemaan neljältä aamuyöllä krampanneella jalalla (toim. huom. päätelmä tehty alentuneesti syyntakeisessa tilassa).

Tähän asti tankkauksen kanssa ei ollut ollut mitään ongelmia, mutta seuraavan tauon aluksi juomani Gainomax jäi sen verran pyörimään mahaan, että päätin jättää kiinteän ravinnon kokonaan väliin. Venyttelyjen jälkeen kömmin uudestaan patjalle viltin alle, tällä kertaa valiten tarkasti makuuasennon jalat mahdollisimman rentoina.

Hyvin varusteltu joukkueen huoltopöytä

Klo 06-07:40

Torkuilta noustessa totesin krampin levinneen myös saman jalan takareiteen. Kävin sekoittamassa lisää urheilujuomaa ja hain järjestäjien pöydästä sipsejä. Yritin venytellä ja rullailla jalkaa, ilman kovin kummoisia tuloksia.

Tässä vaiheessa siirryimme kymmenen minuutin juoksuvuoroihin. Asetan yleensä juoksutapahtumissa kaksi tavoitetta: sen, mitä haluan vähintään saavuttaa ja mihin uskon pääseväni mahdollisista pienistä vastoinkäymisistäkin huolimatta, ja toisen vähän yläkanttiin haarukoidun, johon pääseminen on vain ylimääräistä plussaa. Tässä vaiheessa olin jo ylittänyt minimitavoitteeni alun reippaan tahdin ansiosta, ja laskeskelin, että optimistinen tavoite 20 kilometrin ylityskään ei vaatisi kovin montaa kierrosta lisää.

Hölkkäsin todella varovasti jalkaa kuulostellen varmaankin hitainta tahtiani koko kisan aikana - sen verran sentään järkeä riitti vielä tässä vaiheessa, että totesin jalkojen jotakuinkin toimintakykyisenä pitämisen muutamaa kierrosta parmepaa lopputulosta tärkeämmäksi. Joskus muistaakseni näillä main, sattumalta jälleen minun vuorollani, joukkueen yhteistulos ylitti 100 kilometriä. Tällä kertaa olin itse tarkkana tulostaulun kanssa, ja pääsin kertomaan huoltopöytää ohittaessa muille satasen täyttyneen.

Juoksuvuorojen välissä tankkasin nestettä ja suolaa, mutta toisen kymmenminuuttisen jälkeen jalka tuntui siltä, että minun juoksuni tässä tapahtumassa on juostu.

07:40-08

Viimeisen 20 minuutin ajaksi siirryimme vaihtamaan juoksijaa joka kierroksella. Suolatankkaus tuntui alkavan toimia, joten päätin kuitenkin yrittää juosta vielä yhden viimeisen kerran. Yllättäen nyt jalka tuntuikin paremmalta, ja saatoin jopa hieman kiristää tahtia. Niin kiristivät muutkin ja pian oli taas minun vuoroni juosta kierros. Toinen kierros sujui jo helpommin.

Luulin tässä kohti juoksun todella olevan osaltani ohi jo ajan loppumisen takia, mutta joukkuetovereideni hurjan loppukirin ansiosta ehdimmekin aloittaa vielä kolmannen viestikierroksen. Lähtiessäni juoksemaan jalka tuntui toimivan lähes normaalisti. Huomasin silmäkulmasta jonkun valkopaitaisen miehen yrittävän ohittaa minua, ja päätin pitää hänet takanani loppukierroksen. Käänteinen kirittäjä sai minut tekemään koko kisan parhaan kierrosaikani viimeisillä minuuteilla.

Luovutin chipin joukkuemme ankkurille muutamaa minuuttia ennen loppulaukausta. Viimeiset sekunnit juoksimme kaikki yhdessä, kunnes summeri soi kisan loppumisen merkiksi.

Tunnelmia joltain loppupuolen tauolta.

Jälkipuinti

Epäröin ja jännitin tähän tapahtumaan lähtemistä todella paljon, vaikka asenteeni oli, että lähden vain hupijuoksulle hyvällä porukalla ilman vakavasti otettavia tavoitteita. Vaikka eilinen ja osin vielä tämä päiväkin on mennyt varsin nuutuneissa tunnelmissa, olen iloinen, että uskasin lähteä.

Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja ilmapiiri hallissa oli ainutlaatuinen. Erityiskiitos tarjoilupöydän luona toimineille järjestäjille, jotka jaksoivat tsempata vielä aamutunteinakin! Sisähallijuoksu ja viestiksi jaettu joukkuekilpailu oli myös aloittelijaystävällinen tapa tutustua pitkän matkan juoksuun. Missä tahansa mahdollisissa ongelmatilanteissa apua oli(si ollut) saatavilla, ja huollon järjestäminen oli todella helppoa. Saman radan kiertäminen ei ihme kyllä edes alkanut puuduttaa ja koko yö tuntui kuluvan kaksikertaisella nopeudella normaaliin ajankuluun nähden.

Jos pysyin laskuissa, oma tulokseni oli 21,37 kilometriä, mikä oli enemmän kuin uskalsin odottaa. Juoksin siis (tavallaan) elämäni ensimmäisen puolimaratonin! Koko juokkueemme tulos oli huimat 122 km. Vielä eilisen ajan kipuillut jalka alkaa olla jo lähes normaalin tuntuinen ja pahin väsymys on nukuttu pois 14 tunnin yöunilla. Olen yllättänyt itseni miettimästä, mihin sarjaan osallistun ensi vuonna.

 

Kaikki tulokset järjestäjien sivulla.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kuva: Joensuu Night Runin Facebook

Luulin jo juoksukauden 2016 päättyneen Vaaroille, mutta niin vain taas olen menossa juoksutapahtumaan, tosin tällä kertaa täysin erilaiseen. Tänään iltakahdeksasta huomiseen aamukahdeksaan kierrämme kuvassa näkyvää sisärataa viiden hengen joukkueena. Taktiikka on jo selvillä ja eväät hankittu, enää pitäisi valita väriyhteensopivat kisavaatteet ja, no, juosta.

Joensuu Night Runia pääset seuraamaan tapahtuman nettisivulla (joukkuesarjassa The Fellowship of the 325m Ring) ja Facebookissa, Instagram-tililläni @suvi_ko ja joukkueen häsällä #Fellowshipofthe325mRing.

Share

Pages