Ladataan...
Sisunainen

Tasan kahden viikon päästä on elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma. Edelleen fiilikseni vaihtelevat mitä hittoa mä oon tekemässä -pohdinnoista ensi kesän kisakalenterin ja entistä pidempien matkojen suunnitteluun.

Joensuuhun palattuani juoksutreenit ovat sinänsä sujuneet hyvin. Olen käynyt säännöllisesti lenkillä ja juossut useita lähellä tulevaa kisamatkaa olevia lenkkejä, huomattavasti helpommassa maastossa toki. Tänään kävin Kolilla juoksemassa noin 8-9 km lenkin (kaksi mukani ollutta laitetta ovat erimielisiä asiasta) ja testailemassa miltä meno tuntuu haastavammilla poluilla.

Vaikka kunto ja taito eivät vielä riitä ylämäissä tai kaikkein kivikkoisimmissa paikoissa juoskemiseen, suhtaudun suhteellisen luottavaisesti siihen, että kävelyä ja hölkkää vuorottelemalla pääsen Pyhällä siedettävässä ajassa maaliin asti. Lokakuussa odottava Vaarojen maratonin 14 kilometriä hieman hirvittää tämänpäiväisen jälkeen (ihanko todella tuossa maastossa pitää rymytä melkein kaksinkertainen matka?), mutta toisaalta sitä ennen on enemmän aikaa treenata.

Kuten jossain sivulauseessa saatoin mainita, ongelmani pidemmillä lenkeillä on ollut polven sisäsyrjän kipeytyminen. Liittyessäni takaisin kuntosalilleni, sain kaupanpäällisenä tapaamisen pt-fysioterapeutin kanssa. Hän keksi noin viidessä minuutissa mistä onglema johtuu: jokin pakaran alueella oleva lihas ei aktivoidu tarpeeksi, jolloin polvi kääntyy sisäänpäin, ja tämä pidemmän päälle tuottaa kipua.

Sain jalan virheasennon korjaamiseksi yksinkertaisen kolmen liikkeen jumppaohjelman, joka päivittäin tehtynä alkoi auttaa jo parissa viikossa. Aikaisemmin polvi on alkanut tyypillisesti oireilla jo noin kuuden kilometrin jälkeen, mutta nyt olen pystynyt juoksemaan jopa yhdeksän kilometrin lenkkejä täysin ongelmitta. Jumppaohjelmaa on kuitenkin tarkoitus ehdottomasti jatkaa vähintään niin kauan kuin yleensäkin haluan juosta.

Oikeastihan vain käytän koko juoksuharrastusta tekosyynä hiilaritankkaukseen. Kaikki kuvat otettu tänään Kolin kansallispuistossa.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kuherruskuukausi omalle salille palaamisen jälkeen kesti tasan kahden treenin ajan, kunnes todellisuus alkoi läpsiä tiskirätillä naamariin oikein urakalla. Kuten jo edellisessä postauksessa kirjoitin, olen joutunut alentamaan treenipainoja selvästi alkukevääseen nähden. Pummeja pukkaa jatkuvasti ja varsinkin painonnostoliikkeet ovat pahasti hakusessa. Tuntuu, kuin treenini olisivat ottaneet parissa kuukaudessa vuoden takapakkia.

Tauon jälkeen ensimmäisissä tempaustreeneissä luulin lataavani tankoon varman ja helpon raudan, mutten saanut aikaan yhtäkään kunnollista toistoa. Eilisissä treeneissä jälleen pikkupainoja pudoteltuani ja kaikkea mahdollista skaalattuani en saanut enää edes lukkoja irti tangosta tunnin lopuksi, vaan tuntematon kanssatreenaaja joutui tulemaan hätiin. Voi nolouden huippu!

Syynä heikosti sujuviin treeneihin on varmasti pääasiassa liian vähäinen ja epäsäännöllinen treenaaminen. En käynyt kevään aikana salilla niin usein kuin Suomessa, ja treeneihin tuli kaikenlaisia katkoksia reissujen, flunssien ja muiden kissanristiäisten takia. Zagrebista lähdön ja Joensuuhun saapumisen välissä meni useampi viikko niin, etten treenannut crossfitia lainkaan.

Uskoisin kuitenkin, että myös Kroatiassa tehtyjen treenien sisällöllä on vaikutusta. Siellä painotus oli selvästi vähemmän voimaharjoittelussa ja olympianostoissa, kuin mihin Suomessa olen tottunut Ainakaan näin maallikkoymmärryksellä treeneissä ei myöskään tuntunut olevan minkäänlaista pitkän tähtäimen progressiota. Kun nostelee silloin tällöin ja silloinkin varmuuden vuoksi pieniä painoja, kohta ei enää pysty nostamaan mitään muuta.

Olin juuri lähdössä salilta eilen pyöritellen mielessäni turhautumista siitä, kuinka tunnen itseni taas köpelöksi aloittelijaksi, kun radiosta alkoi soida Elastista:

mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa
koval duunil asiat vaan onnistuu
kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan
hanskat ei tipahda
periks ei anneta

On totta, että juuri nyt ei suju niin hyvin kuin toivoisin. Voisin tässä kohti heittää hanskat tiskiin ja todeta, ettei crossfit ollut sittenkään minua varten. Mutten halua, enkä aio. Tämä on niitä hetkiä, jolloin vaaditan vähän enemmän duunia, ja toisaalta kokemuksesta tiedän, että pidemmänkin tauon jälkeen kunto palaa nopeasti. Mikä tärkeintä, mun ei täydy, vaan mä saan.

Kursivoidut lainaukset: Elastinen, Eteen ja Ylös.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Niin kiire ei ihmisellä voi olla, että...

...ei ehdi ottaa paria valokuvaa kesken lenkin.

...pitää ryysiä bussista ulos kiittämättä kuljettajaa.

... ei ehdi syödä työpäivän aikana kunnolla.

...pitää seurassa syödessä laittaa ruokaa suuhun kesken lauseen. 

...ei pysty istumaan saunajäähyllä katsomatta sähköpostia ja Facebookia.

...ei kesän tähän asti lämpimimpänä päivänä ehdi kahvitauolla käydä jäätelöllä.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kuva.

Jos jotakin Kroatian-vaihtoni aikana opin, niin sen, että aika harva asia on oikeasti mahdotonta. Olen lukemattomia kertoja elämässäni jättänyt asioita tekemättä siksi, että olen ajatellut, etten voi tai uskalla. Olen kieltäytynyt edes yrittämästä, koska olen pelännyt epäonnistumista.

Tänään joogaopettajani puhui tunnin lopuksi pelkojen voittamisesta: "Kun on voittanut pelon, on voittanut myös itsensä." Pelko ei ole todellista tai ulkopuolelta tuleva luonnonvoima, vaan osa meitä, mielikuvitustamme ja ajatusmaailmaamme. Pelko itsessään ei ole este, vaan se, jos annamme sen vaikuttaa tekoihimme.

Tästedes jos kohtaan asian, joka tuntuu mahdottomalta, mutta jota kuitenkin haluan, en aio ajatella: "En mä voi", vaan: "Tää nyt vaatii vähän enemmän duunia."

Kun päästää irti pelosta, mahdoton muuttuu tavoitteeksi.

Share

Pages