Ladataan...
Sisunainen

Blogin arkistoista löytyy kolme ruokaisaa salaattia, jotka sopivat täydellisesti vappuun, sekä helppotekoinen gluteenittomien pikamunkkien ohje.

Savulohi-perunasalaatti

Kana-bataatti-halloumisalaatti

Quinoa-kasvissalaatti  ja yrttinen fetatahna

Gluteenittomat kookos-banaanimunkit

Onnistuvat muuten hyvin myös riisijauhosta, jos kookos ei nappaa.

Hauskaa vappua!

Share

Ladataan...
Sisunainen

Sen mitä olen tuttavapiiriäni, blogeja ja nettikeskusteluja seurannut, varsinkin ensimmäiselle puolimaratonille on ilmeisesti tapana valmistautua varsin pitkään ja huolellisesti. Tapahtuma valitaan monta kuukautta etukäteen, treenataan systemaattisesti ja viimeiset viikot käytetään kuntohuipun hiomiseen. Eräskin työkaverini jätti vappujuhlat kokonaan väliin, koska oli parin viikon päästä menossa puolimaratonille.

Sitten on minä, joka ilmoittautuu kolme päivää etukäteen tapahtumaan. Oltuaan juuri flunssassa. Tehtyään korkeintaan kaksi lenkkiä kolmesta koko treeniohjelman ajan.

Ajatus ei ole sinänsä uusi - jo siinä vaiheessa, kun ilmottauduin Karhunkierrokselle, ajattelin, että voisin juosta ennen sitä puolimaratonin harjoitukseksi. Ajankohdan ja sijainnin puolesta ensi lauantaina juostava Sipoonkorpi Trail valikoitui todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi. Silti panttasin erinäisistä syistä ilmoittautumispäätöstä tähän iltapäivään asti.

Olen juossut kahdesti 14 kilometriä tapahtumassa - viime syksynä Vaaroilla ja maaliskuussa Arctic Ice Road Runilla - mutten tehnyt eläissäni sen pidempää lenkkiä. Nyt matka pitäisi puolitoistakertaistaa, eikä minulla ole pienintäkään käsitystä, millaista maastoa Sipoonkorvessa on vastassa.

Joko saa alkaa jännittää?

Kuvat pääsiäisen polkupitkikseltä Petkeljärven kansallispuistossa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sisunainen

Elämässä voi tehdä kahdenlaisia valintoja: selkeitä, turvallisia ja helppoja tai epävarmoja, pelottavia ja kauas mukavuusalueelta vieviä. Voi valita varmasti työllistävälle alalle johtavan koulutuksen, pysyä tutussa ympäristössä ja ihmissuhteissa, vaikka ne tuntuisivat tylsiltä, ja käydä joka viikko samassa jumppassa. Tai sitten voi lähteä toteuttamaan omaa intohimoaan taloudellisen ahdingon uhallakin, myydä kaiken ja lähteä kiertämään maapalloa tai kokeilla fyysisen suorituskykynsä äärirajoja extreme-urheilussa.

Turvalliset valinnat tekevät elämästä mukavaa, ennustettavaa ja kevyttä. Silti epävarmoissa poluissa on jotain vastustamattoman kiehtovaa. Niitä pitkin pääsee elämyksiin ja saavutuksiin, jotka turvallista tietä kulkiessa olisivat jääneet kokematta. Toki matkalla on taatusti epätoivon ja epäuskon hetkiä, ja kuten sanottua, edes perille pääseminen ei ole millään tapaa varmaa.

Parhaassa tapauksessa nyt pelottavilta mutta siisteiltä tuntuvista asioista tulee jossain kohti osa normaalia arkea ja omaa mukavuusaluetta. Me suomalaiset olemme siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että useimmille meistä omien unelmien toteuttaminen on täysin realistinen vaihtoehto, oli kyse sitten oman kahvilan perustamisesta tai Mount Blancille kiipeämisestä. 

Matkalla tähän täytyy kuitekin välillä sulkea ovia, ennen kuin seuraava avautuu, ja hypätä tuntemattomaan tietämättä tarkkaan, mihin ja miten päin laskeutuu. Se on hinta, joka on maksettava turvallisten valintojen ulkopuolelle asumisesta. 

Tänään suljin jälleen yhden oven (tällä kertaa sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti) ilman mitään varmaa tietoa tulevasta. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa olisin nyt tuntiopettajana koulussa, jossa olisin tehnyt ensin harjoittelut ja sitten sijaisuuksia opiskelun ohella, katselisin rivitaloasuntoja tutulta alueelta ja kävisin arki-iltaisin tutun kuntokeskuksen tutuilla jumppatunneilla. Juuri nyt tämä skenaario kuulostaa lähes houkuttavalta. Leijailen tällä hetkellä jossain ponnistus- ja laskeutumispaikan välitilassa tietämättä, milloin maa tulee vastaan ja mitä siellä odottaa.

Mutta jos en olisi koskaan hypännyt, en saisi tietää, miltä tuntuu lentää. Jos en olisi uskaltanut sulkea yhtä ovea, en erottaisi toisten, vielä kiinni olevien, karminraoista tihkuvia valojuovia pimeässä.

Kuva: hidastaelamaa.fi / Pinterest

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kun palautin graduni kaksi kuukautta sitten, luulin, että nyt helpottaa. Pääsen ikään kuin lomalle: chillailen ja keskityn treenaamiseen, kirjoittelen jokusen työhakemuksen silloin tällöin, kunnes unelmaduuni osuu kohdalle. Eihän se ihan niin mennyt. Ongelma oli se, että en osannutkaan hidastaa.

Gradua kirjoittaessa loppumetreillä paahdoin täysillä ja istuin lauantaitkin kirjastossa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, valmistumisen jälkeen töitä hakiessa ajankäytön suunnittelu on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi. Kun tähän yhdistetään ylikehittynyt työmoraali ja liian isolle vaihteelle jääneet rattaat, ollaan ongelmissa.

Omalla alallani kilpailu työpaikoista on kovaa ja pettymykset työnhaussa taattuja. Minulla on onneksi osa-aikainen palkkatyö nytkin, mutta silti myös taloudellinen toimeentulo on aiheuttanut paljon huolta viime aikoina. Kaikki tämä lisää emotionaalista kuormaa tilanteessa, jossa oikeasti pitäis yrittää vielä palautua edellisestä rutistuksesta. Olen viime aikoina ollut kiitollisempi kuin koskaan tukiverkoistani - en käsitä, miten kukaan selviää tällaisessa tilanteessa yksin romahtamatta täysin.

Havahduin tilanteeseen kunnolla vasta, kun arkisten asioiden hoitaminen, kuten kaupassa käyminen tai lenkille lähteminen, alkoi tuntua ponnistelulta. Onnistun kyllä tekemään helposti pitkän tähtäimen suunnitelmia, kuten hakea uudestaan yliopistoihin varasuunnitelmaksi syksylle, mutta sen tietäminen, mitä haluan iltaruuaksi, tuntuu astrofysiikan lopputenttiin vastaamiselta.

Stressi on siitä kavala ilmiö, että se ujuttaa lonkeronsa kaikille elämän osa-alueille. Olen yllättanyt itseni murehtimasta paria vyötärölle talven mittaan kertynyttä kiloa, tuntemasta huonoa omaatuntoa suklaan syömisestä ja ahdistumasta tulevista juoskutapahtumista innostumisen sijaan. Mikään näistä ei todellakaan kuulu normaalisti tapoihini, vaan kokonaan muusta johtuva tunnereaktio heijastuu sattumanvaraisiin asioihin.

Nyt viimeistään on aika vetää käsijarru päälle. Vaikka maanisella hakemusten lähettelyllä joku niistä saattaisi tärpätä hippusen nopeammin, minusta ei ole mitään hyötyä työntekijänä, jos olen ajanut itseni loppuun jo ennen ensimmäistä työpäivää. Sen sijaan itsestäni huolehtimalla, fyysisen lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin ja palautumiseen panostamalla, teen paljon pitkäjänteisempää ja tuloksellisempaa työtä tulevaisuuteni eteen.

Tämä postaus on kirjoitettu omien ajatusteni jäsentämiseksi päivänä, jona minun oli tarkoitus käydä aamulla uimassa, kirjoittaa muutama hakemus ja lähteä kaupungille juhlimaan. En ole tehnyt mitään näistä. Päätin skipata myös iltasuunnitelmat ja viettää sen sijaan illan joogan ja tv-sarjojen parissa. Ehtii sitä pääsiäisen jälkeenkin.

Share

Pages