Ladataan...
Sisunainen

Kuten jo valittelin, nilkkani on ollut viime aikoina kipeä. Aika pian alkoi käydä selväksi, että vika ei ole itse nilkassa, vaan säteilee ylempää kropasta ilmeisesti jonkinlaisen hermopinteen vuoksi. Kun huomasin muun muassa lantion alueen tennispallorullailun selvästi pidentävän kivun sallimia liikeratoja, päätin varata ajan tutulle urheiluhierojalle.

Selitettyäni vaivan ja pienen tunnustelun ("Joo, siinä on kipee. Ja siinä. Ja siinä. Au ja siinä varsinkin.") jälkeen totesimme, että oikea puoli kroppaani oli jumissa pohkeesta hartiaan saakka. Hieroja ehdotti, että hän laittaisi ensin akupunktioneulat koko kipeälle alueelle ja sen jälkeen lähtisi hieromaan. Koska en siinä kohti jo pyyhkeen alla maatessani enää kehdannut kieltäytyä, totesin, että antaa mennä, kunhan minun ei tarvitse itse nähdä neuloja.

Neulojen laittaminen ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin olin kuvitellut - pieneltä nipistykseltä tai pistokselta, ja joissain kohdissa en edes huomannut, milloin neula oli laitettu. Kuten hieronnassa, tässäkin kipeimmät kohdat tuntuivat eniten. Hetken päästä neuloja ei kuitenkaan enää oikeastaan tuntenut, vaikka kuulemma päältäpäin näki, kuinka lihakset niiden ympärillä alkoivat tehdä töitä. Kun neulat olivat saaneet vaikuttaa aikansa, ne otettiin yksitellen pois ja lopuksi sain vielä lyhyehkön hieronnan.

Heti käsittelyn jälkeen en huomannut juurikaan eroa jalassa, mutta hieroja oli sanonut, että vaikutus saattaa tuntua vasta parin päivänkin viiveellä. Samana iltana yhtäkkiä huomasin, että jatkuvasti hieman puutuneena olleenseen jalkaani alkoi palata normaali tuntoaisti. Seuraavana päviänä totesin, että saan etsimällä etsiä kipua tuottavia liikeratoja, siinä missä aikaisemmin pelkkä normaali kengännauhojen solmiminenkin vihlaisi nilkkaa. Tämän jälkeen jalka on oireillut edelleen hetkittäin, mutta suurimman osan aikaa sitä ei edes huomaa.

Tällä viikolla kävin uusintakäsittelyssä, jossa tällä kertaa samalla menetelmällä hoidettiin sekä oikean että vasemman puolen pahimmat jumikohdat. Tässä viimeistään huomasi edellisen kerran vaikutuksen: alunperin todella pahassa jumissa ollut oikea puoli tuntui nyt vähemmän kireältä kuin vasen.

En olisi ikinä tieten tahtoen varannut aikaa akupunktioon, mutta siihen vahingossa joutuminen todellakin kannatti. En toki tiedä, paljonko vaikutusta olisi saatu aikaan pelkällä hieronnalla, mutta itseasiassa neulojen laittaminen sattui vähemmän kuin todella kireiden paikkojen hierominen. Vaikka alkuun pelotti vähän, käsittely ei tuntunut mitenkään ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä, ja teho oli todella merkittävä.

Joensuun seudulla (urheilu)hierontaa tai akupunktiota kaipaaville voin suotsitella Ana-Sportin Anssi Liimattaa.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Tänään luottohierojani murjoessa auki jumiutuneita pakaralihaksia (siitä lisää myöhemmin), muuan asia kirkastui minulle. Kävimme keskustelua, joka meni jotakuinkin näin:

"Ihmiset kyselee, mitkä on pesäpallon pelaajien voimatasot. Ei sillä ole mitään väliä, kyykkääkö pesäpalloilija 150 vai 250 kiloa, vaan sillä, kuinka kovaa se lyö palloa ja kuinka lujaa se juoksee ja että se ottaa vastustajan lyönnit kiinni."

"Nii-in."

Pesäpalloilijalle tärkeää on voittaa joukkueensa kanssa pesäpallomatsi. Maratoonarille on tärkeää juosta maraton mahdollisimman nopeasti. Ammattilaiscrossfittaajalle on tärkeää pärjätä Games'eissa. Mikä sitten on tärkeää meille kaikille muille, jotka kuntoilemme muuten vaan?

Minusta on kivaa nostaa isoja isompia rautoja kuin ennen. Minusta on kivaa oppia uimaan paremmin kuin aikaisemmin. Minusta on kivaa osata uusia asanoita joogatunnilla. Minusta on kivaa (yhden kokeilun perusteella) osallistua juoksutapahtumiin. Mutta mikään näistä ei ole se tärkein syy, miksi liikun, saati sen arvoista, että jättäisin jotain muuta minulle tärkeää - tai ihan vaan jotain, mitä tekee mieli - tekemättä.

Vaikka ilahdun treenin tuottamista mitattavista tuloksista, se ei ole olennaista. Minun liikkumiseni - tai yleensäkään elintapojeni - onnistumista ei mitata numeerisilla tuloksilla. Ainoa, millä loppujen lopuksi on väliä, on itselle saatu hyvä fiilis, ja se, että kroppani pysyy toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään ja erilaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Minä en treenaa voittaakseni pesäpallomatsia vaan pysyäkseni terveenä.

Kuvituksena muuan viimeaikainen lenkkipolku sekä pullavohveli.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kävin eilen illalla viinilasillisten yli mielenkiintoista keskustelua ihmissuhteista, yksin jäämisen pelosta ja siitä, paljonko kenelläkin on tapana paljastaa itsestään ihmisille. Yksi keskustelukumppaneistani valitti, kuinka hänellä ei ole minkäänlaista itsesensuuria sen suhteen, mitä hän uusille tuttavuuksille kertoo, ja että muut pitävät häntä varmaan ihan kamalana sen takia. Mitä pidempään hänen juttujaan kuuntelin, sitä kiehtovammalta ja helposti lähestyttävämmältä hän alkoi kuulostaa.

Minullakin oli tapana vielä jokunen vuosi sitten rakentaa ympärilleni paksuja suojamuureja, joiden läpi ulkomaailmaan pääsevän informaation valikoin tarkasti. Jäin istumaan hiljaa, jos pöytäseurue puhui asioista, joihin minulla olisi ollut sanottavaa, mutta jotka tuntuivat liian kipeiltä ja henkilökohtaisilta. Kuvittelin olevani muurieni keskellä turvassa, mutta oikeasti olin tosi yksinäinen. 

Siihen, että haluaa piilotella omaa itseään, liittyy ajatus, että jos paljastaa kaiken muille, sieltä löytyy jotain rumaa ja vastenmielistä. Että oma sisin on sellainen, joka karkottaa muita ihmisiä. Eikö ole kamala ajatus?

Olen pyrkinyt osin tietoisesti ja osin tiedostamatta purkamaan muurejani. Se on hidasta työtä ja välillä pelottavaa, mutta kannattaa. Elämä muuttuu helpommaksi, kun ei tarvitse sosiaalisissa tilanteissa jännittää, lipsautanko jotain mitä ei pitänyt. Kaiken lisäksi toisten reaktiot ovat tähän mennessä olleet 100% tapauksissa ymmärtäviä, eivät torjuvia. Muun muassa eilen puhuessani uusille opiskelijoille vaihto-opiskelusta, mainitsin itkeneeni muutaman kerran puhelimeen Suomeen soittaessani - asia, jota en todellakaan olisi paljastanut vielä pari vuotta sitten. Sain jälkikäteen kommentin: "Se paransi sun puhetta tosi paljon."

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen yli viikon ajan kärsinyt mystisestä nilkkakivusta. Kivun laadun ja syntyperän (= ei minkäänlaista nilkkaan kohdistunutta tapaturmaa) perusteella osasin epäillä, että todellinen vika on itseasiassa jossain muualla, ja kipu vain jostain syystä tulee ulos nilkan kohdalla.

Kävin keskiviikkona fysioterapeutin vastaanotolla, ja tämän arvio oli samansuuntainen. Fyssari löysi yliliikkuvat nilkka- ja polvinivelet sekä huonon alaselän tuen, mikä saattoi johtaa mavetreeneihin yhdistettynä koko selkä-jalka-ketjun ärtymiseen. Sain nilkaan palan kineesioteippiä ja muutamia jumppaohjeita ongelma-alueiden vahvistamiseen.

Hyvät uutiset olivat: saan harrastaa liikuntaa, kunhan se ei kipeytä nilkkaa entisestään. Ainoastaan maastavedot ja hyppiminen (nilkan vääntymisriskin takia) on kokonaan kielletty. Niinpä olen tällä viikolla käynyt sekä lenkillä että tekemässä mm. etukyykkyjä ja thrustereita sisältävän WOD:in. Molemmissa totesin, että asennon ja liikeratojen hallinnan kanssa on syytä olla erityisen huolellinen, mutta tarkalla tekniikalla tehtynä kumpikaan ei saanut nilkkaa sen kipeämmäksi kuin se jo oli. Tänään tuntuu siltä, kuin nilkka olisi jo aavistuksen vähemmän liikearka; pystyn esimerkiksi solmimaan kengännauhani normaalisti.

Koko ajan, kaikesta harmituksesta huolimatta, olen ollut todella kiitollinen siitä, että tämä ei tapahtunut juuri ennen kumpaakaan tämän syksyn tärkeintä juoksutapahtumaa. Yhden harjoituslenkiksi kaavailemani paikallisen polkujuoksun jouduin jättämään väliin, mutten tiedä, olisiko sinne osallistuminen ollut muutenkaan järkevää niin pian Tunturikympin jälkeen. Nyt elättelen toiveita, että vaiva pysyy edes sen verran kurissa, että pääsen sekä harjoittelemaan että osallistumaan Vaarojen maratonille.

Sitä vain tässä ihmettelen, missä kohti kipeän raajan kanssa suurimmaksi huolenaiheeksi on noussut, pääsenhän silti juoksemaan numerolappu rinnassa?

Share

Pages