Ladataan...
Sisunainen

Hups, unohdin kokonaan juoksuharrastukseni aloittamisen vuosipäivän, josta minun piti kirjoittaa. Sattuneesta syystä ajatukseni ovat olleet muualla viime aikoina. Tänään kuitekin minulla on asiaa aiheesta, joka varmasti koskettaa tai vähintään huolettaa monia aloittelevia juoksijoita: miltä tuntuu jäädä viimeiseksi juoksutapahtumassa.

Kahdessa edellisessä juoksutapahtumassa, johon olen osallistunut, olen ollut oman sarjani viimeinen. Arctic Ice Road Runilla hölkkäilin koko matkan joukon hännänhuippuna, Sipoonkorpi Traililla taas jäin jälkeen loppumatkasta sekä oman kunnon että oikuttelevan juoksurepun vuoksi.

Aloittelevalle juoksijalle viimeiseksi tai ainakin tuloslistan loppupäähän jääminen on todennäköistä pienissä tapahtumissa ja aivan mahdollista vähän isommissakin. Siinä ei ole mitään hävettävää tai pelättävää. Molemmissa edellä mainituissa tapahtumissa kaikki ohittelijat, vastaantulijat ja toimitsijat tsemppasivat ja varsinkin Sipoonkorvessa tunsin todellakin voittaneeni itseni sijoituksesta riippumatta.

Jos viimeiseksi juoksutapahtumassa jääminen pelottaa, muista että:

  • Olet tehnyt äärettömästi enemmän kuin ne, jotka eivät edes uskaltaneet ilmoittautua. Olet jo osallistumalla oman elämäsi voittaja!
  • Mikä tahansa sijoitus on parempi kuin kesken luovuttaminen (juoksun aikana vammautumisesta tms. johtuvat keskeytykset toki asia erikseen).
  • Se, että muut ehtivät maaliin ensin, ei tarkoita, että olet huono; muut vaan olivat vielä kovempia juoksijoita ja luultavasti kokeneempia harrastajia. On kunnia juosta itseään kovempikuntoisten seuraavassa.
  • Jos yksin reitillä harhailu huolettaa, ilmoittaudu tapahtumaan, jossa on myös pidempiä sarjoja. Näin lisäät todennäköisyyttä, että perässäsi on tulossa vielä joku muukin.

Tai sitten: älä mieti koko asiaa, vaan juokse. Sitä varten olet tapahtumaan tullut. 

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Aina pitkään odotetun juoksutapahtuman lähestyessä tulee sama tunne: mihin tämä aika on mennyt? Karhunkierrokseen on alle kaksi viikkoa ja jännitys alkaa pikkuhiljaa tiivistymään. Etukäteispanikointia eivät suoranaisesti auta netissä villisti pyörivät arvuuttelut lumi- ja tulvatilanteesta. Toki talven aikana olen ehtinyt tottua juoksemaan säässä kuin säässä, mutta näin pitkä matka yhdistettynä arvaamattomaan keliin tuo omat haasteensa varusteluun.

Viimeiset kovat treenit tein tällä viikolla. Alkuperäinen suunnitelma oli keventää harjoittelua vasta viikkoa ennen tapahtumaa, mutta päätin rauhoittaa ensi viikon muutolle ja uuden työn aloittamiselle ja tehdä kevyitä lenkkejä vain sen minkä mukavasti ehdin ja tekee mieli. Myös hieronta-aika on varattu; harmi kyllä en muuton takia ehtinyt enää käydä Joensuussa luottohierojallani. Perjantaina viimeisellä pitkällä lenkillä totesin, että kyllä harjoittelusta on ollut jotakin hyötyä: nyt 15 kilometriä vierähtää lähes huomaamatta kavereiden kanssa jutellessa, kun viime kesänä kymppikin teki tiukkaa.

Varusteiksi Karhunkierrokselle lähtee Camelbackin juomasäiliöllinen reppu, iRock-polkukengät ja jokin hyväksi toteamistani juoksuasuista - valinta tarkentuu lähempänä sääennustusten mukaan. Todennäköisesti puen pitkät trikoot ja teknisen paidan ja otan juoksutakin mukaan reppuun. Eniten päänvaivaa aiheuttavat sukat: valitako ohuet nopeasti kuivuvat, jotka eivät juuri hangessa lämmitä, vai paksut lämpiämät, jotka voivat pitkällä matkalla tehdä kengät ahtaaksi ja altistaa hiertymille?

Joka tapauksessa olen varma, että luvassa on sekä hauska miniloma Rukalla ystävien kanssa että mahtava seikkailu, jolta palaan jälleen itsestäni uutta oppineena.

Kuvat perjantain lenkiltä - 20 minuuttia järkyttävän lumipyryn jälkeen. 

PS. Käy kurkkaamassa postaukseni Karhunkierrokselle valmistautumisesta myös Trailrunning.fissa.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Jos vuosi sitten joku olisi sanonut minulle, että juokset muuten ensi vappuna puolimaratonin, olisin nauranut päin naamaa. Minäkö muka juoskemaan, ja vielä puolimaratonille? Ei muuten tule kauppoja.

Niin kuitekin löysin itseni lauantaiaamuna Sipoonkorpi Trailin lähtöviivalta. Kuten aiemmin kerroin, edellisenä viikonloppuna flunssan takia näytti varsin epävarmalta, olenko lainkaan juoksukunnossa. Flunssan mentyä ohi päätin ilmoittautua, mutta lähteä matkaan puhtaasti harjoitusmielessä ilman mitään aikatavoitteita.

0-7 km

Suunnittelen etukäteen lähteväni matkaan rauhallisesti säästäen voimia viimeisille kilometreille; tuleehan matkasta pisin koskaan juoksemani, eikä minulla ole juurikaan käsitystä, millaisessa maastossa reitti kulkee. Koleassa säässä juoksijoiden massan lähdettyä reippaasti liikkeelle en kuitekaan malta heti himmailla vauhtia, vaan hölkkään mukana, kunnes letka harvenee ja alkaa tulla lämmin. Toisessa ylämäessä muistan taktiikkaani ja vaihdan mäen ajaksi kävelyyn. Rauhoitan tahtia edelleen parin seuraavan kilometrin ajan pikkuhiljaa maltillisemmaksi.

Muutaman kilometrin jälkeen reitti alkaa siirtyä syvemmälle metsään ja teknisemmille poluille. Totean jälleen kerran vaihtelevan maaston sopivan minulle: vaikka vauhti hidastuu, meno tuntuu kevyemmältä, kun jaloille on kokoajan erilaista askaretta. Huomaan pitäväni maastossa parempaa vauhtia kuin pari alun hiekkatiellä heittämällä ohi mennyttä samassa sarjassa juoskevaa tyttöä. Ohittelemme siitä eteenpäin vuorotellen toisiamme.

7-14 km

Ensimmäinen kerta, kun lähden lisälenkille, ajattelen kympin ja pidempien sarjojen erkanemiskohdassa. Maasto jatkuu edelleen miellyttävän kumpuilevana, joskin paikoitellen todella märkänä. Väistelen suuria kuralammikoita sen, minkä pystyn, mutta puljaan silti pari kertaa kengät kunnolla mudassa. Välillä polun katkaisee puro, jotka pitää ylittää hyppäämällä tai lankkua tai kaatunutta puunrunkoa pitkin.

Puolentoista tunnin kohdalla totean edenneeni kokonaisuudessa hieman normaalia sileän maan lenkkivauhtia hitaammin, mutta maastoon nähden hyvää tahtia. Energiaa tuntuu riittävän hyvin ja seuraava huoltopiste tulee yllättävän nopeasti vastaan.

Vähän puolimatkan jälkeen alkavat ensimmäiset ongelmat: repun juomasäiliöstä ei tahdo saada juomaa ulos, vaikka sitä on selvästi jäljellä. Hölskyttelen reppua ja manailen paakkuuntumisherkkää urheilujuomajauhetta. Nyt myös jalkoja alkaa väsyttää; juokseminen on tahmeaa ja tekee mieli kävellä helpoissakin paikoissa. Napostelen suklaapatukan lisäenergiaksi ja sen jälkeen juoksu alkaa taas sujua paremmin. Mietin puheita seinään törmäämisestä: tämä oli ehkä polvenkorkuinen aita. Odotan silti seuraavaa juomapistettä kuin kuuta nousevaa.

14-21 km

Pysähdyn huoltoon lisäämään vettä repun juomasäiliöön, jos se auttaisi liottmaan tukkeumia pois. "Enää neljä ja puoli kilometriä!" kaikki kannustavat. Jaksan huollon jälkeen jatkaa vähän aikaa reippaampaa tahtia, mutta sitten vauhti alkaa taas hyytymään. Juomareppu ei edelleenkään toimi muuten kuin ottamalla se pois selästä ja kääntämällä ylösalaisin juomista varten, mikä sekä hidastaa konkreettisesti että syö henkisiä voimavaroja.

Käyn päänsisäistä keskustelua: En jaksa juosta. En halua, ei kiinnosta. Ajallahan ei pitänyt olla mitään väliä, voin ihan hyvin kävellä. - Tässä on hyvä polku, nyt juokset. Jälkikäteen harmittaa, jos nyt luovutan. Väsymys on vain korvien välissä. Kolmenkympin kärkeä alkaa mennä ohitse ja huudella kannustuksia, mikä on hyvä, koska kadotin samaa tahtia kulkeneet tytöt viimeisessä huollossa. Etenen vuorotellen pakottaen itseni hölkkäämään, vuorotellen kävellen. Kurkin joka mutkan takaa, joko Kuusijärvi alkaa siintää puiden välistä, vaikka tiedän järjellä sinne olevan vielä matkaa.

Kilometrit 18-20 tuntuvat elämäni pisimmiltä kahdelta kilometriltä. Yritän tsempata itseäni loppukiriin, mutta vastaan tulee tässä vaiheessa lähes pystysuoralta tuntuva ylämäki - ensimmäinen, joka reitillä aiheuttaa vaikeuksia. Pakko tehdä mäkitreeniä ennen Karhukierrosta, siellä kiivetään tässä kohti tunturille eikä parinkymmenen metrin pikkunyppylälle. Hoen itselleni, että tiedän jo pääseväni maaliin, ja se tulee vastaan sitä nopeammin, mitä vähemmän vetkuttelen.

Kun Kuusijärvi vihdoin ja viimein tulee näkyviin, löydän jostain vielä kerran uuden vaihteen juoksuun, vaikka jalat tuntuvat olevan melkein loppu. Viisikymmentä metriä ennen maalia alkaa lähes itkettää: Minä tein sen, minä ihan todella oikeasti pääsen maaliin! Ylitän maaliviivan tuulettaen ajassa 3 tuntia 31 minuuttia.

Jälkipuinti

Sipoonkorpi Trail oli erinomainen valinta ensimmäiseksi polkupuolikkaaksi. Reitti oli miellyttävän vaihteleva ja kaunis eikä kovinkaan raskas korkeuserojen jäädessä varsin maltillisiksi. Kisajärjestelyjen puolesta kaikki pelasi niin kuin pitikin.

Omassa suorituksessani kehittämisen varaa jää vauhdinjakoon: ihan oikeasti pitää malttaa olla kiihdyttelemättä alussa, jos haluaa pitää tahdin lopussakin tasaisena. Tai sitten lopun väsymys johtui yksinkertaisesti siitä, ettei kroppani ole tottunut näin pitkäkestoiseen rasitukseen. Ainakaan en ole ikinä ennen saanut jalkalihaksia juoksemisesta näin kipeiksi!

Varustelu toimi tukkiutunutta juomarepun letkua lukuunottamatta - sen syy täytyy ehdottomasti selvittää ennen Karhunkierrosta. IRockit ansaitsivat paikkansa kisakenkänä, jollei mutapuljauksista kenkiin hetkeksi ikävästi lillumaan jäänyttä vettä lasketa. Eväänä minulla oli urheilujuoman lisäksi geelejä ja suklaapatukoita, ja samankaltaisella kattauksella suuntaan todennäköisesti myös Karhunkierrokselle.

Juoksun jälkeen pulahdin saunasta järveen heittämään talviturkin, koska en keksinyt mitään syytä olla tekemättä niin - jos pystyn juoskemaan puolimaratonin, mitä kymmenen sekuntia kylmässä vedessä on siihen verrattuna?

Share

Ladataan...
Sisunainen

Sen mitä olen tuttavapiiriäni, blogeja ja nettikeskusteluja seurannut, varsinkin ensimmäiselle puolimaratonille on ilmeisesti tapana valmistautua varsin pitkään ja huolellisesti. Tapahtuma valitaan monta kuukautta etukäteen, treenataan systemaattisesti ja viimeiset viikot käytetään kuntohuipun hiomiseen. Eräskin työkaverini jätti vappujuhlat kokonaan väliin, koska oli parin viikon päästä menossa puolimaratonille.

Sitten on minä, joka ilmoittautuu kolme päivää etukäteen tapahtumaan. Oltuaan juuri flunssassa. Tehtyään korkeintaan kaksi lenkkiä kolmesta koko treeniohjelman ajan.

Ajatus ei ole sinänsä uusi - jo siinä vaiheessa, kun ilmottauduin Karhunkierrokselle, ajattelin, että voisin juosta ennen sitä puolimaratonin harjoitukseksi. Ajankohdan ja sijainnin puolesta ensi lauantaina juostava Sipoonkorpi Trail valikoitui todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi. Silti panttasin erinäisistä syistä ilmoittautumispäätöstä tähän iltapäivään asti.

Olen juossut kahdesti 14 kilometriä tapahtumassa - viime syksynä Vaaroilla ja maaliskuussa Arctic Ice Road Runilla - mutten tehnyt eläissäni sen pidempää lenkkiä. Nyt matka pitäisi puolitoistakertaistaa, eikä minulla ole pienintäkään käsitystä, millaista maastoa Sipoonkorvessa on vastassa.

Joko saa alkaa jännittää?

Kuvat pääsiäisen polkupitkikseltä Petkeljärven kansallispuistossa.

Share
Ladataan...

Pages