Ladataan...
Sisunainen

Terveisiä etelän lämmöstä! Voitte uskoa, että 30 asteen helteissä vietetyn viikon jälkeen Suomen kesä saa palelemaan fleecestä ja villasukista huolimatta. Reissu oli aikaslailla mahtava, ja viikossa ehdimme muun muassa:

  • Löhötä uima-altaalla

  • sekä rannalla.

  • Syödä

  • erittäin

  • hyvin.

  • Käydä kaupungilla,

  • tutustua vanhaankaupunkiin,

  • poiketa maailman reunalla

  • sekä shoppailla hippimarkkinoilla

  • ja ennen kaikkea kerätä D-vitamiinia loppuvuoden tarpeiksi.

Jos joku täällä harkitsee matkaa Ibizalle, voin suositella lämpimästi. Meidän hotellimme oli Playa de Bossalla, josta on muutaman kilometrin (esim. 20 min paikallisbussilla) matka saaren pääkaupunkiin Eivissaan. Ranta on suhteellisen matala ja kirkasvetinen, ja vain yhtenä päivänä aallot olivat sen verran kovat, etten uskaltanut uimaan, kun taas Eivissan kaupungissa löytyy tekemistä, näkemistä ja shoppailumahdollisuuksia. Myös hippimarkkinat ja naapurisaari Formentera kannattaa käydä katsastamassa.

Ravintolakokemuksista parhaiksi nousivat sekä ruualtaan että hinta-laatusuhteeltaan:

  • Mumak Playa de Bossalla. Trooppista ruokaa tarjoilevassa rantaravintolassa on reilun kokoiset annokset, erittäin maukas ruoka ja vaihtoehtoja niin itämaisesta kuin eteläamerikkalaisesta keittiöstä.
  • Soleado Eivissan kaupungissa. Laadukas ranskalaistyylinen ruoka, hyvä palvelu, sijainti aivan keskustan tuntumassa ja suoraan merelle aukeava, mutta suojaisa terassi - mitä muuta voi toivoa?
Share

Ladataan...
Sisunainen

Tiedättekö sen tunteen, kun ajattelee olevansa totaalisen p**ka kaikessa liikunnassa? Ei ole notkea, ei nopea (vaikka hetken jo niin kuvittelin), ei vahva eikä kestävä. Kun tempaukset eivät vieläkään millään onnistu ja aina on viimeisten joukossa puurtamassa metconia.

Tiedättekö, mitä silloin tarvitaan? (Uudet kengät toki - kuvassa - mutta sen lisäksi?)

Ilman ennakkovaroitusta eteen heitetty maksimitestiviikko ja eksyminen aikataulun pettämisen vuoksi edistyneemmän tason tunnille.

Olen jo pari viikkoa ollut kevään viimeisiä deadlineja edeltävän opiskelustressin vuoksi v**tuuntunut suunnilleen kaikkeen, ja crossfitin suhteen pitkälti edellä kuvatuissa tunnelmissa. 

Nyt maanantaina salille tultuani valmentaja yllättäen ilmoitti, että tällä viikolla testataan etukyykyn, rinnallevedon ja halutessaan myös tempauksen ykkösmaksimeita. Ei tästä mitään tule, enhän mä ole edes harjoitellut, oli esimmäinen ajatukseni. Vaan ei auttanut itku markkinoilla (tai treeneissä), joten ei muuta kuin rinnallevetoa yrittämään.

Latasin tankoon pikkuhiljaa lisää painoa ja nostin. Edellinen raakarinnallevedon ennätys nousi, ja nousi seuraavakin. Ja vielä siitä seuraava. Kyykyn kera vielä siitäkin seuraava. Mitä hittoa täällä tapahtuu?

Parin päivän päästä oli etukyykyn vuoro. Minulla oli mielessä tavoitepaino, jonka pyrin nostamaan puhtaasti. Arvelin kyykyn kautta tehtyjen rinnallevetojen ja edellisen takakyykkymaksimin perusteella tavoitteen realistiseksi, joskin tiukahkoksi.

Lisäsin kuormaa asteittain tavoitepainoon asti, ja kyykkäsin sen helposti. Päätin kokeilla seuraavaa. Ja vielä seuraavaa, samaa painoa kuin tammikuinen takakyykyn maksimiEihän tämä edes tunnu paivalta. No, siitä pykälää suuremman painon kanssa nosto sitten hajosi, eikä enää ollut aikaa kokeilla uudestaan. Silti tuuletin henkisesti - vähän aika sitten olin jäänyt pohjaan etukyykyssä melkein 10 kiloa pienemmällä painolla.

Seuraavana päivänä päätin väsyneistä jaloista huolimatta mennä treeneihin. Vähän tempauksen tekniikkaharjoittelua ja lyhyt kuntopiiri, ihan kevyesti vaan. Venähtäneen palaverin vuoksi myöhästyin kuitenkin siltä tunnilta, jolle olin aikonut, ja "jouduin" Advanced-tason tunnille. Eipä siinä mitään, saamaa olen tehnyt ennenkin ja skaalannut treeniä sopivasti alaspäin. 

(Jälleen) yllättäen tällä tunnilla ei kuitenkaan ollut vastaavaa ohjelmaa kuin perustason treeneissä, vaan ensin valakyykkyjä ja sen jälkeen erittäin tiukka ja pitkä metcon, vaikka skaalasin minkä pystyin. Reidet alkoivat huutaa armoa ensimmäisen sarjan puolivälissä, ja jälleen olin vasta aloittamassa viimeisiä boksihyppyjä muiden jo lopetellessa.

Harmittiko? No ei. Tiesin koko ajan tekeväni omaan tasooni nähden todella kovaa treeniä, ja selvisin siitä. Se riittää, eikä silloin ajalla ole mitään väliä. Se tunne, kun viimeisen hypyn jälkeen ihan oikeasti (eikä pelkän teatraalisuuden takia) joutuu hetken makaamaan lattialla, on tietyllä masokistisella tavalla tosi siistiä.

Tämän viikon treenien jälkeen fiilis on kuin päälaelleen käännetty: sen sijaan että olisin heikko ja hidas, nostan uusia ennätyksiä ja pystyn vetämään puolen tunnin kuntopiirin lähes maksimisykkeillä.

Joskus on hyvä joutua epähuomiossa äärirajoille. Ja huomata selviävänsä.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Tiedättekö ne treenit, jotka eivät millään kulje, kroppa painaa kuin lyijy ja kehonhallinta tuntuu olevan kolmivuotiaan tasoa? Entä ne, jotka vedetään rutiinilla ilman sen suurempia tunnelatauksia? Ihan kiva kun tuli tehtyä, mutta ei siinä sen ihmeempää.

Tiedättekö ne treenit, jotka ovat aivan kamalia, ja usko meinaa loppua ennen puoltaväliä? Jotka kuitenkin kiskoo irvistellen läpi "kun on tänne kerran tultu niin vedetään sitten". Joiden jälkeen kuitenkin pää on hattaraa ja raajat tuntuvat valuvan suihkun lattialle kuin keitetty spagetti. Joiden aikana ajattelee, että en varmana tee enää yhtään kyykkyä, mutta tekee kuitenkin. Ja kädet täristen kotiin ajaessa ihmettelee, mistä se voima ja sinnikkyys oikein löytyi.

Entä ne, jotka onnistuvat yli odotusten? Joihin lähtee sillä odotuksella, että tuskin tästä mitään tulee, tai jos tulee, vasta itkulla ja hampaiden kiristyksellä. Joissa kuitenkin palaset loksahtelevat kohdalleen, valakyykky onnistuu ensimmäistä kertaa ikinä. Sisällä leijailee pieniä saippuakuplia, hymy pyrkii naamalle ja tekisi mieli halata kaikkia kanssatreenajia. 

Hattara ja saippuakuplat, syyt miksi jaksan välillä nostaa lyijyä.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Eilen vietimme Jäähyväiset kesälle -juhlia, yliopiston lukukausi rysäyrettiin käyntiin keskiviikkona ja nyt sitä vissiin pitäisi alkaa ihan aikuisten oikeesti opiskelemaan. Kesän alussa postasin listan kesäsuunnitelmista, ja voin nyt jo sanoa että aika iso osa listan asioista toteutui.

Kävin kesällä pari kertaa ihan vaan Helsingissä turistina ja samalla toki vähän myös purjehtimassa, ja kerran pidemmällä purjehdusretkellä. Parhaat helteet sattuivat juuri sopivasti työharjoitteluni jälkeen varsainaiselle kesälomalle, ja myös rusketusrajat tuli hankittua mm. shortsien, t-paidan, urheilutopin ja bikineiden mukaan. 

Joensuussa ollessa vietin suurimman osan ajasta helle-evakossa "maaseutuasunnolla" (lue: äidin nurkissa), kun kerrostaloyksiö pysyi öisinkin helteisen kuumana. "Löysimme" läheltä oikein hyvän uimarannan, ja tein tänä kesänä varmaan oman ennätykseni Suomessa rannalla vietettyjen päivien määrässä.

Takapihajumppaa ja crossfitia ehdin harrastaa hyvän verran ennen sairastumista, ja samalla myös innostuin uudelleen joogasta. Näillä lajeilla mennään siis jatkossakin sitä mukaa kun kunto antaa taas myöten. Melomassa en kurssin jälkeen käynyt kovin montaa kertaa, kun usein juuri melontapäiville sattui huono sää tai muuta menoa. Luulen, että laji kuitenkin toimisi loistavasti luontoretkeilyyn muualla kuin kaupunkialueella.

Ilosaarirockissakin sää suosi, mutta artistitarjonta jäi omasta mielestäni hieman laimeaksi.

Yksi kesän kohokohtia oli syntymäpäiväretki Kolille, jossa kävimme kasvohoidossa, patikoimme upeissa maisemissa ja lilluimme ihanassa kylpylässä. Mansikkakakkuakin onnistuin synttärikutsuille leipomaan. 

 

Tässä kohti vuotta pitäisi varmaan olla masentunut siitä, että seuraavaan kesään on lähes vuosi aikaa ja tylsä ja tavallinen arki alkaa. Minä kuitenkin odotan syksyä puoliksi innoissani ja puoliksi kauhuissani, sillä syksyn suunnitelmiin kuuluu muunmuassa kandintutkinnon raapiminen kasaan ja lukuisia uusia haasteita sivuaineopinnoista uimakouluun. Pitäkää peukkuja, ja ihania kesän viimeisiä päiviä kaikille!

Share

Pages