Ladataan...
Sisunainen

Havahduin vasta nyt loppuviikosta somessa leviävään Tissiviikkoon. Jutun ideana on nostaa esille naisten kokemuksia rinnoistaan ilman seksualisointia. Tämä on juuri sellaista käytännön feminismiä, jota tarvitsemme: avointa rehellistä puhetta normaaleista naisten elämään kuuluvista asioista, joita ennen on hyssytelty ja hihitelty.

Minun tissini ovat kokeneet aika monta vaihetta siihen nähden, että olen 25-vuotias lapseton nainen. Ne alkoivat kasvaa samaan aikaan kun murrosikäni yleensäkin alkoi, joskus ala-asteen lopulla. Alkuun kaikki oli hämmentävää alkaen siitä, että rintaliivejä on olemassa eri värisiä, ja että kasvuvaiheessa rinnoista tuli niin kosketusarat, etten moneen vuoteen voinut käyttää yliolanlaukkuja. 

Pääsin parhaimmillaan e-pillerien pienellä boostauksella E-F-kuppiin asti. Kadehdin kavereitani, jotka ostivat nättejä ja halpoja Lindexin ja H&M:n rintsikoita, kun itse jouduin tyytymään erikoisliikkeiden käytännöllisiin malleihin. Sitten aloitin aktiivisen liikunnan harrastamisen, ja rintani alkoivat kutistua samaa tahtia kuin kyykkypainot nousivat. Nyt tissini ovat ehkä C-kuppia - en tosin tiedä kovin tarkkaan, koska en enää pariin vuoteen ole käyttänyt "normaaleja" rintsikoita, vaan kuljen arkenakin urheilutopeissa. 

Kaikki tämä venyminen ja kutistuminen on jättänyt rintani vähän muodottomiksi. Silti olen nykyisin niihin tyytyväisempi kuin koskaan. Pitkästä aikaa pystyn muun muassa nukkumaan mahallani ja ostamaan alusvaatteita ja bikineitä muualtakin kuin erikoisliikkeistä - tosin käytännössä tilaan rintsikkani Sportamorelta aina silloin, kun Reebokin toppeja on tarjouksessa. Osaan pukea tissini niin, että sekä tunnen oloni mukavaksi, ne eivät rajoita liikkumistani tai pukeutumistani ja näytän mielestäni hyvältä. 

Hyvää tissiviikkoa!

Share

Ladataan...
Sisunainen

Ruotsalaisen bikinikaupan mainonta herätti keskustelua MirvaAnnaMarian blogissa. Kyseinen firma mainostaa uskovansa terveyteen laihuuden sijaan ja kehottaa asiakkaitaan rakastamaan kroppaansa, mikä luonnollisestikin tapahtuu heidän bikineitään ostamalla. Samalla sivuston kuvasto on täysin tavanomaista ja konventionaalista bikinimainoskuvastoa, olkoonkin että mallien kokoskaala on hieman laajempi kuin XXS-XS.

Näemme vähäpukeistia naisia jatkuvasti mainoksissa, lehdissä, televisiossa ja elokuvissa, monet myös livenä uimahalleissa ja kuntosalien pukuhuoneissa. Suurin osa näistä ei herätä minkäänlaisia tunteita, mutta ruotsalaiskauppa sai ainakin minut heti varpailleni. Mikä siis meni pieleen?

Vähäpukeisia naisia. Kuvakaappaukset vasemmalta oikealle: H&M, To Die For, Crossfit Games.

Sukupuolentutkijoiden keskuudessa suositun konstruktiivisen sukupuolikäsityksen mukaan sukupuoli ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan se tuotetaan jatkuvasti uudelleen kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Medialla on tässä erityinen rooli sukupuolen normien ja representaatioiden välittäjänä ja luojana. Vaikutus on kaksisuuntainen: media tuottaa sukupuolen representaatiota ja sukupuolisuus tuottaa (tietynlaista) mediaa. Siksi kaikki, mitä sukupuolesta sanotaan, on paitsi sukupuolen uudelleentuottamista, myös viesti tekijän omista sukupuolikäsityksistä.

Kulttuurintukijoiden mukaan nykyisellä postfeministisellä aikakaudella trendi on, että naisia ei haluta enää nähdä passiivisina uhreina, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Siksi ylhäältä alas suuntautuvat oletukset, kuten "media tuhoaa naisten itsetunnon" tai "bikinikuvat sairastuttavat tytöt anoreksiaan", tuntuvat vanhanaikaisilta ja ärsyttäviltä. Samoin tuntuu mainonnan keinoksi otettu ylenmääräinen huoli siitä, että eihän vaan kenellekään tule paha mieli liian laihoista malleista.

Bikinikaupan mainonnan ongelmallisuus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen ongelma on "arvostamme terveyttä" ja "rakasta itseäsi" -mainoslauseiden ja konventionaalisen kuvaston välinen ristiriita. Tähän sisältyy kaksi implisiittistä viestiä: a) koska meidän mallimme eivät itseasiassa ole laihoja, jos olet itse vielä lihavampi tai rumempi, olet sitten varmaan tosi lihava ja ruma sekä b) jos et tunne oloasi mukavaksi bikineissämme, et varmaankaan osaa rakastaa itseäsi oikein. Hyvä tarkoitus, mutta aika karu lopputulos.

Toinen ongelma on holhoava asenne. Oletus siitä, että naisia tulee nimenomaisesti varjella "vääriltä" sukupuolen representaatioilta ts. liian laihojen mallien kuvilta, toistaa juuri sitä pelastettavan prinsessan myyttiä, josta nykyajan valveutuneet naiset tahtovat päästä eroon.

Mainoskuva laihasta naisesta bikineissä on kuva laihasta naisesta bikineissä. Kuva kaksi kiloa painavammasta mallista väittäen samalla, että kyseessä on terveen kauneusihanteen vaaliminen, paitsi itseasissa ohjailee naiskehoon liittyviä normeja voimakkaammin, myös aliarvioi kuvan katsojan itsemääräämisoikeutta ja harkintakykyä.

Bikinikuvissa ei mielestäni ole mitään vikaa. Ne ovat yksi naiseuden representaatio, jolla on myös positiivisia aspekteja; esimerkiksi se, että on ok näyttää halutessaan paljasta pintaa ilman, että sitä pidetään moraalisesti arveluttavana. Myös estetisoiduilla kuvilla on paikkansa niin taiteessa, populaarikulttuurissa kuin mainonnassakin, kunhan kaikki osapuolet ymmärtävät, ettei kyse ole todellisuuden esittämisestä.

Voitaisiinko siis sopia, että kun näytetään kuvia ammattilaismalleista maskeeraamon, valokuvastudion ja photoshopin kautta kierrätettynä, ei väitetä niiden olevan mitään muuta kuin mitä ne ovat: estetisoituja mainoskuvia?

Share

Ladataan...
Sisunainen

Crossfit ja sen vaikutukset (nais)ihmisen kehoon puhuttaa aika ajoin nettikansaa. Milloin on postailtu hurjia ennen-jälkeen-kuvia, huolestuttu lajin vaarallisuudesta tai hehkutettu sen tuottamia endorfiinipöllyjä.

Itse olen harrastanut crossfitia noin puolitoista vuotta, josta reilun vuoden verran päälajinani. Missään vaiheessa en ole tänä aikana tarkoituksellisesti dieetannut tai muutenkaan muuttanut ruokavaliotani kovin radikaalisti, mutta sivuhuomiona mainittakoon, että menetin viime syksynä muutaman kilon elopainoa kilpirauhassairauden takia. Mutta miten itse crossfit on vaikuttanut kroppaani?

Ennen-kuvat vuosilta 2011-2013 lakkiaisista, risteilyltä ja festareilta.

Ulkonäköön ja kropan malliin liittyen huomaamiani eroja:

  • Vaatekoko, ja varsinkin kuppikoko, on pienentynyt 2-3 pykälää. 
  • Sopivassa sivuvalossa ystävällismielinen katsoja voi kuvitella näkevänsä joitakin lihasmaisia muotoja. Jopa vatsassa, jos sitä ei turvota. Mitään kaapinkokoinen bodari -efektejä ei kuitenkaan toistaiseksi ole syntynyt. 
  • Käsien ihossa on jatkuvasti kovettumia ja säärissä (sekä satunnaisissa muissa kohdissa) mustelmia. Pitkien kynsien kasvattaminen on mahdotonta.
  • Ryhtini on parantunut sekä oman että parin tutun jumppaohjaajan arvion mukaan.

Jälkeen-kuvat tältä syksyltä. Näköjään olen ainakin alkanut ottaa selfieitä.

Muita muutoksia, jotka eivät liity ulkonäköön:

  • Arkisissa puuhissa ei tule enää vastaan tehtäviä jotka olisivat fyysisesti (liian) raskaita. Puhun nyt siis askareista kuten mattojen tai ruokaostosten kantaminen portaissa, huonekalujen siirtely, työmatkapyöräily kiireessä jne., jotka ennen saivat aikaan puuskutusta ja ähinää, mutta hoituvat nykyisin vaivatta.
  • Ruokahalu ja energiantarve on lisääntynyt varmaan puolitoistakertaiseksi, eikä enää esimerkiksi yhdellä lämpimällä ruualla pärjääminen tule kysymykseenkään.
  • Treeneistä tuli alkuun aina lihakset kipeiksi, mutta nykyisin enää silloin, jos teen jotain liikettä, jota en ole harjoitellut pitkään aikaan. 
Share

Ladataan...
Sisunainen

Muutama päivä sitten kävin shoppailemassa, ostoslistallani kaksi ehkä vaikeinta mahdollista asiaa: farkkushortsit ja bikinit. Jo etukäteen suunnitelmastani kertoessani kuulin myötätuntoista huokailuna: "Uimapuvun ostaminen on niiiin kamalaa."

Minun käsitykseni tehtävän vaikeudesta perustui siihen, että epäilin (osin aiheesta) kauppojen valikoiman ja omien vaatimuslistani kohtaamista. Löysin kuin löysinkin lopulta bikinit, jotka ovat sekä kivan näköiset että pysyvät päällä, ja jalkaan istuvat farkkushortsit, joissa on lahjetta enemmän kuin alushousuissani, joskin melko marginaalisesti.

Oletusarvoisesti minun olisi kuitenkin pitänyt huolestua aivan toisesta asiasta: vähäpukeisen vartaloni tiirailusta sovituskopin peleistä. 

Jokainen nainen (miksei mieskin) miettii takuulla tähän aikaan vuodesta, kuinka vähissä vaatteissa uskaltaa näyttäytyä julkisesti, sikäli kun hellekelit joskus tänne asti saapuvat. Niin mietin minäkin - mutta vuosi vuodelta vähemmän.

Liikuntaharrastukseni on vaikuttanut ulkoiseen muotooni sen verran, että kuppikokoni on pienentynyt, yläkroppaan on ilmestynyt vähän lihasta, reidet pysyvät vähintään yhtä paksuina kuin ennenkin ja sääreni ovat jatkuvasti mustelmilla. Kesävaaterintamalla tämä tekee bikinien ostamisesta hieman helpompaa, mutta shortsien kanssa ei auta yhtään. Olen todella kaukana uimapukumallien bikinikunnosta. Vaan väliäkös tuolla. 

Kun googlasin tätä postausta varten, törmäsin karkeasti suomennettuna sitaattiin: "Peityn mieluummin hikeen kuntosalilla kuin vaatteisiin rannalla." Minä jätän kroppani mieluummin peittämättä muulla kuin aurinkorasvalla, jos pitkien hihojen ja lahkeiden käyttö tarkoittaisi hikoilua. Niin salilla, rannalla kuin kaupungilla. 

Tämä maaginen bikinikunto ei ole kiinni kropan mallista, vaan korvienvälistä. On ihan okei, että sääret paljaana ihmisten edessä kulkeminen tuntuu talven jälkeen vähän oudolta. Sitä suuremmalla syyllä shortsit kannattaa kaivaa kaapista heti kun lämpömittari kipuaa yli kahdenkympin: ettei sitten helteillä tarvitse jänistää ja hikoilla farkuissa vain, koska pelkää tuntemattomien ihmisten katseita. 

Mitä sovituskoppiin tulee, en mene sinne arvostelemaan omaa kroppaani. Menen arvostelemaan vaatteita, joihin harkitsen käyttäväni rahani. Jos ne eivät saa minua näyttämään hyvältä, ei tule kauppoja.

 

Kuvalähde.

Share

Pages