Ladataan...
Sisunainen

Aion juosta viikon ja kahden päivän päästä elämäni ensimmäisen maratonin. Olen treenannut polkujuoksua päälajina reilun vuoden. Silti löysin itseni ajattelemasta: Ai että minua pitäisi kutsua kohta maratoonariksi, jos pääsen maaliin asti? Enhän minä ole edes juoksija! Niinpä niin.

Koko elämäni olen kokenut olevani hieman minulle tarjottujen viiteryhmien ulkopuolella. Olin hyvä koulussa, mutta vihasin teiniangsteissani koululaitosta liikaa kympin tytöksi. Kuuntelin samoihin aikoihin antamuksella metallimusiikkia, mutten uskaltanut lähestyä koulun gootteja. Olen muutamia kertoja yrittänyt päästä jyvälle vallalla olevasta muoti- ja kauneusdiskurssista, mutta todennut, ettei minusta ikinä tule Voguen sivuilla poseeraavien tyttöjen kaltaista. Olin jonkin aikaa aatteellinen vegaani, mutten jaksanut parantaa maailmaa omaa lautastani pidemmälle. Sittemmin innostuin kuntoilusta, mutta itsekurini ei riitä fitnesselämään. Ja nyt, reilua viikkoa ennen ensimmäistä maratoniani, en koe itseäni juoksijaksi.

Alla oleva sarjakuva on levinnyt internetissä niin laajalle, etten enää pystynyt jäljittämään sen alkuperää. Ilmeisesti joku muukin kokee olevansa sopimaton laatikoihin, joihin meitä yritetään laittaa. Itseasiassa uskon, että suurin osa meistä tuntee niin. Me vain emme näe toisiamme yksinäisyyden ja epävarmuuden hetkillä, vaan ainoastaan illuusion ryhmistä, joihin kuvittelemme toisten kuuluvan.

Aion tästedes haistattaa pitkät kaikille viiteryhmille ja niiden vastaryhmille. En halua sijoittaa itseäni enemmistöön enkä marginaaliin, vaan liikkua vapaasti laatikosta toiseen sen mukaan, mikä milloinkin huvittaa. En halua tuhalata energiaani sellaisen tavoittelemiseen, mitä ei edes ole olemassa.

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kainuussa vähän pidempään ollessa ei voi olla törmäämättä lauseeseen: "Mitäpä se hyvejää." Karkeasti suomennettuna tämä tarkoittaa: "Ei kannata edes kokeilla [jotakin uutta, totutusta poikkeavaa tai ylimääräistä vaivannäköä vaativaa asiaa], koska siitä ei kenties olekaan mitään iloa tai hyötyä."

Uusien muotivillitysten perässä päättömästi ryntäilevässä maailmassa tällainen maalaisjärkisyys tuntuu hetkittäin varsin terveeltä asenteelta. Ei ehkä kannata vaihtaa joka kuussa elämäntyyliä fitneksestä ayurvedan kautta paleoon tai käyttää satoja euroja viimeisimpien trendien mukaisiin mehulinkoihin ja aktiivisuusmittareihin, joita käyttää korkeintaan pari viikkoa.

Kuitekin pidemmän päälle pelkkä "mitäpä se hyvejää" -ajattelu tappaa myös kaiken positiivisen kehityksen. Mahdollisesti hukkaan menevän työn ja rutiinien rikkomisen jatkuva välttely lamaannuttaa ihmisen paikalleen. Kärjistettynä: unelmiaan ei koskaan saavuta, koska niitä ei edes viitsi tai uskalla alkaa tavoitella.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Vietin kuluneen viikonlopun Ilosaarirockissa, nykyisin kolmipäiväisillä festareilla. Ilosaarirock on ollut jokakesäinen perinne siitä asti, kun aikonaan muutin Joensuuhun. Yhtälailla festariperinteisiin kuuluu myöhään valvomista, viinin juomista keskellä päivää ja kojuruokaa. Valmentajalleni sanoin jo kauan sitten, että tälle viikonlopulle on turha yrittääkään suunnitella treenejä.

Koko festariviikonlopun ajan ajattelin, kuinka hyvä oli, että päätin aloittaa lyhyen kesälomani tällä tavalla. Tuntui uskomattoman rentouttavalta olla tekemättä kerta kaikkiaan mitään hyödyllistä. Vaikka kuinka haluaisi, festareilla ei voi tehdä töitä, siivota, treenata, karpata, kiinteytyä tai konmarittaa.

Kaikkia elämän osa-alueita suorittavalle nykyihmiselle festareilla - tai miksei yhtä hyvin huvipuistossa, rantalomalla tai risteilyllä - käyminen on todellinen terveysteko. Ei ehkä fyysisesti, vaikka Hs.fi ystävällisesti laskikin festarikävijän askeleet ja kalorinkulutuksen, mutta henkinen hyöty on moninkertainen. Itseään on hyvä välillä muistuttaa, että niin maailma kuin oma elämä pyörii omalla painollaan, vaikka yhden viikonlopun suurin saavutus olisi viereistä nopeamman bajamajonon valitseminen. 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Varoitus! Teksti sisältää spoilereita Vaiana-elokuvasta! Älä lue, jos et halua tietää elokuvan juonen yksityiskohtia ja loppuratkaisua.

Katsoin viime viikonloppuna tuoreehkon Disney-piirretyn Vaianan. Tarina kertoo lapsena hylätystä puolijumala Mauista, joka yrittää ostaa ihmisten hyväksynnän kantamalla näille erilaisia aarteita, ja Vaianasta, hyvän perheen tytöstä, joka ei halua jatkaa vanhempiensa vakavaraista ja turvallisuushakuista elämäntapaa, vaan seikkailla ja etsiä omaa tietään. Yhdessä he palauttavat luontoäiti Te Fitin sydämen, jonka varastaminen on muuttanut tämän tuhoa kylväväksi tulidemoniksi. Tai symbolisesti tulkittuna: he uskaltavat luopua ulkoisen menestyksen tavoittelusta ja saavat oman sydämensä takaisin.

Tarina koskettaa taatusti monia ikäisiäni. Olen lukenut useita kirjoituksia siitä, kuinka minun ikäluokkani - 80-90-luvulla syntyneet nyt nuoret aikuiset - on alkanut vastustaa vanhempiensa ajatusmaailmaa, jossa nousujohteinen ura vakityössä, omakotitalo Vantaalla ja katumaasturi sen pihalla ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Sen sijaan etsitään kutsumustyötä, elämyksiä ja vapauden tunnetta. Halutaan löytää omannäköinen tapa elää ja ollaan valmiita ottamaan riskejä sen vuoksi.

Vaianassa saaren päälliköt lisäävät jokainen vuorollaan yhden kiven saaren huippua korottavaan kivitorniin ja Vaianan odotetaan tekevän samoin. Aivan elokuvan lopussa kivitorni näytetään uudelleen - mutta nyt sen päällimmäisenä ei ole kivi, vaan simpukankuori. Parin sekunnin mittaisen otoksen symbolinen arvo on vähintään yhtä suuri kuin sydämen palauttamisen. Vaiana on lisännyt perinnettä ja vaurautta kuvastavaan pinoon jotain omannäköistään ja ennen kaikkea jotain, minkä päälle ei voi enää pinota mitään.

En jaksa uskoa, että materiaalisen vaurauden ja mahdollisimman ennustettavan elämän tavoittelu tekee ihmisestä onnellista. (Tiedän, että on h**vetin etuoikeutettua sanoa näin, kun kuukausipalkka riittää kaksioon keskustassa ja siihen, että ruokakaupassa ei tarvitse katsoa hintalappuja.) Sen sijaan uskon, että kokeileminen, etsiminen, erehtyminen ja uuden löytäminen tekevät elämästä mielekästä. Jos ei koskaan purjehdi kotilaguunia rajaavan riutan ulkopuolelle, välttyy kyllä myrskyiltä, muttei myöskään koskaan koe tuulta kasvoilla ja näe auringossa kimmeltävää merta silmänkantamattomiin.

Kuvituksena näkymiä viimeaikaisten uusien polkujen varrelta. 

Share

Pages