Ladataan...
Sisunainen

Olen viime aikoina törmännyt pari kertaa uuteen ja varsin yllättävään ilmiöön: turhautumiseen siitä, että treenit ovat liian helppoja tai treeniympäristö ei anna tarpeeksi mahdollisuuksia asettaa itselleen haasteita.

Muutama päivä sitten päätin lähteä kokeilemaan "street workout park"in nimellä yliopiston liikuntainfossa mainostettua ulkojumppapaikkaa, mielessäni Instagarm-videot, joissa lauma bodattuja nuoria miehiä heittelee tuplavoltteja tangolta toiselle. Kun saavuin puistoon, karu totuus paljastui: tarjolla oli lähinnä paikallaan poljettavia steppereitä ja jokunen muu kuntosalilaitteen näköinen hökötys, ja seurana pari puiston laidalla torkkuvaa puliakkaa.

Seuraavana päivänä, eilinen pettymys mielessä, päätin mennä skipata tavanomaisen joogatuntini ja mennä crossfitiin, kun ohjelmassa oli kaiken lisäksi suosikkiani painonnostoa. Aikataulusyistä jouduin kuitenkin aloittelijoiden ryhmään - tässä kohti mainittakoon, että kaikki ryhmät ovat käytännössä sekaryhmiä, ja minulle oli kerrottu, että myös aloittelijoiden tunniksi merkityllä tunnilla voi tehdä ihan tavallisen päivän treenin. Kyseisessä ryhmässä tunnin "painonnosto"osuus olikin tekniikkaharjoittelua mielikuvitustangolla (! siis ei edes tyhjällä tangolla). Metcon sentään oli hyvä, ja jäin sen jälkeen itsekseni treenaamaan työntöä ihan oikeilla painoilla.

Vahingossa liian helppoihin treeneihin tai ei-houkuttelevaan treenympäristöön joutumisessa on kaksi ongelmaa. Vaikka myös rauhallinen ja palauttava harjoittelu on todellä tärkeää, silloin, kun haluaisi oikeasti kehittävää ja tehokasta treeniä, hiimailu tuntuu lähinnä hukkaan heitetyltä ajalta. Kroppaa ei saa rasitettua niin, että siitä olisi oikeasti hyötyä, mutta harjoittelu ei laadultaan ole myöskään esimerkiksi liikkuvuutta tai peruskestävyyttä kehittävää tai kehoa huoltavaa.

Toiseksi, varsinkin ohjatussa liikunnassa omaa tasoa heikompana kohtelu syö motivaatiota ja itsetuntoa: edelleenkö hinkkaan tätä samaa aloittelijoiden treeniä, enkö muka pysty parempaan? Minulle ei ole mikään ongelma mennä basic-tason joogatunnille, jos haluan simppelin ja rentoutavan harjoituksen, mutta toisina päivinä helppo ja mukava yksinkertaisesti ei ole tarpeeksi, ei kropalle eikä mielelle.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Pumpui-Lotta kirjoitti toiveen vakitreenaajille, että nämä suhtautuisivat ystävällisesti aloittelijoihin. Olen täsmälleen samaa mieltä: uudet harrastajat on erittäin tärkeää toivottaa tervetulleeksi oli kyse sitten kuntosalista, potkupallojoukkueesta tai joogastudiosta.

Kaikella rakkaudella aloittelijoita kohtaan, haluaisin esittää kuitenkin myös muutaman toiveen kuntosalit näinä aikoina valtaaville uudenvuodenlupaajille:

  • Kaikkien tila on yhtä arvokasta, mutta jos joku on tekemässä tempauksia isoilla raudoilla, kannattaa ihan oman turvallisuuden vuoksi jätää pari metriä turvaväliä. Jos et tiedä mikä tempaus on, sama koskee kaikkea, missä liikutellaan levytankoa enemmän kuin hauiskäännön liikeradan verran.
  • Kun edellämainuttu painonnostaja päästää ähkäisyn kiskaistessaan tangon päänsä päälle ja sen jälkeen pudottaa sen ryminällä lattialle, hillitse halusi pyöritellä silmiä ja supattaa treenikaverillesi paheksuvasti turhasta elvistelystä ja kuinka lattiakin varmasti menee pilalle jos niitä painoja noin heittelee. Yhtä hyvin voisit pyytää maratoonaria ystävällisesti olemaan puuskuttamatta ja hikoilematta.
  • Älä puhu toiselle kesken sarjan. Koskaan. Missään tilanteessa. Ellei ole tulipalo.
  • Pyydä ja ota vastaan neuvoja. Älä loukkaannu, jos kokeempi treenaaja tulee antamaan vinkkejä kyykkytekniikasta, hän todennäköisesti tarkoittaa vain hyvää. Jos et tiedä, miten jotain välinettä käytetään, tai haluat kuulla, mikä on jonkun kanssatreenaajasi tekemän liikkeen idea, kysy (edellinen kohta huomioiden). Useimmat neuvovat miellelään, ja näin vältytään molemminpuoliselta vaivaantuneisuudelta. 
  • Muista rento asenne, ja että salilla tai missä tahansa liikuntaharrastuksessa ollaan (kilpaurheilijoita lukuunottamatta) ensisijaisesti hyvän fiiliksen vuoksi ja pitämässä hauskaa!

Kuvat netissä kiertäviä meemejä.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Vuotta on jäljellä enää pari päivää, ja istun tällä hetkellä junassa matkalla Helsinkiin, jossa tuskin tulee kovin kummoisia jumppia tehtyä, joten on aika koota yhteen kuluneen vuoden treenit ja saavutukset. Vuoden alussa mainitsin treenitavoitteikseni kehittyä painonnostossa ja oppia tempaus kunnolla, kehittyä uinnissa ja jatkaa säännöllistä joogaamista. Kuinkas sitten kävikään?

Crossfitissa on tullut rampattua lähes joka toinen päivä, ja tuloksia on syntynyt jotakuinkin kaikilla osa-alueilla. Olympianostoissa ja kyykyssä olen parantanut ennätyksiäni tämän vuoden aikanatoistakymmentä kiloa, ja myös muissa liikkeissä valitsen pääsääntöisesti leveämpiä kiekkoja kuin vuosi sitten. Kehonpainoliikeet, naruhyppelyt ja kaikenlaiset kestävyyslajit aiheuttavat tällä hetkellä eniten tuskanhikeä - viimeksi eilen meinasin kuolla metconiin, jossa oli miljoona kierrosta clustereita, hyppynaruja ja leukoja - mutta niissäkin kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa. Leuoissa olen päässyt vähentämään kevennystä, joskaan en kokonaan eroon siitä, ja punnerrukset teen enää harvoin polvet maassa.

Painonnostoa olen harjoitellut suhteellisen ahkerasti sekä WODien yhteydessä että tekniikkatunneilla. Työntö sujuu jo lähes rutiinilla ja tempauskin alkaa muistuttaa tempausta. Molemmissa olen myös päässyt lisäämään mukavasti painoja, ja loppusyksystä maksimeita testatessa sain yhteistulokseksi lähes oman painoni verran rautaa.

Uimassa olen käynyt viikottain keväisen tekniikkakurssin ja syyslukukaudella harrastelijaryhmän kokoontumisten ajan. Olen edelleen altaassa porukan hitain, mutta pystyn sentään jo kiinnittämään huomiota sellaisiin asioihin, kuin vartalonkierto, lantion asento, potkun laajuus ja nopeuden säätely, sen sijaan, että yrittäisin vain jotenkuten räpiköidä toiseen päätyyn asti hukkumatta.

Joogaa olen harrastanut aika paljon kotona Yoogaian avulla, mutta nyt syksyllä olen käynyt myös lähes viikottain kuntosalin joogatunneilla. Eksoottisempia joogalajeja, kuten ilma- ja hot joogaa olen harrastanut tilaisuuksien tullen muun muassa Helsingissä käydessäni. 

Parasta tässä vuodessa on ollut se, että olen pysynyt terveenä ja voinut treenata säännöllisesti ilman häiriötekijöitä, jos nyt tavanomaisia flunssia, lihasjumeja ja lomareissuja ei lasketa. Tosin lomillekin pakkaan nykyisin varalta myös treenivaatteet mukaan.

Kuinka teillä on treenivuosi sujunut?

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kaikille salilla käyville tai muuta vastaavaa urheilua harrastaville on varmaan tuttu tilanne, kun ei vaan nouse. Vaikka olisi kuvitellut liikkuvansa omalla osaamisalueella, kuun asento, sukkien väri tai edellispäivän treeni saa raudan tai oman kropan painamaan puolitoista kertaa normaalia enemmän. Peeärrien kanssa epäonnistumisen mahdollisuus pitäisi kai olla sisäänrakennettu jo koko treenin ideaan.

Minulla huonoja päiviä on sattunut aika ajoin tämänkin syksyn kuluessa. Edellisellä maksimiviikolla maastavedon ennätystä ei syntynyt, kerran jouduin punnertamaan koko treenin polvet maassa ja pari viikkoa sitten rutiinihommaksi luulemani rinnallevetoharjoitus meni täysin plörinäksi.

Huomasin ahdistuvani pieleenmenneistä treeneistä kohtuuttomasti. Olin kuvitellut jo päässeeni yli liiasta itseni ja suoritusteni arvostelusta ja ennen kaikkea treenaavani huvin ja hyvän olon, en mitattavien tulosten vuoksi.

Kaiken lisäksi kaikille mainituille oli hyvä selitys: edellisviikon flunssa, raskaat työnnöt ennen metconia ja edellisen päivän omaan tasooni nähden kovia tempauksia ja boksihyppyjä sisältänyt treeni. Miksi sitten ottaa paineita yksittäisestä vähän heikommasta suorituksesta?

Luulen keksineeni syyn. Viime vuonna, kun sairastuin kilpirauhasen liikatoimintaan, ensimmäinen oire ennen, kuin edes muuten tajusin minkään olevan pielessä, oli tulosten lasku treeneissä. Yhtäkkiä kyykyt eivät nousseetkaan ja esimerkiksi tavallinen purjehduspäivä sai minut uuvahtamaan täysin.  

Nyt ilmeisesti alitajuntani yhdistää (muka) huonot treenit alkavaan sairauteen, ja siksi kammoan epäonnistumisia. Tämän tajuttuani olen yrittänyt kääntää ajatteluani uusille raiteille. Huonoja päiviä sattuu kaikille, eikä siitä kannata välittää saati vetää hätiköityjä johtopäätöksiä kokonaiskunnon laskusta. 

Eilen kävin kontrolliverikokeissa. Saan kuulla tulokset maanantaina, mutta tiedän jo, mitä ne ovat. Kulunut viikko oli nimittäin taas maksimiviikko salillamme, liikkeinä tempaus, työntö ja takakyykky. Vaikka huono tulos ei tarkoita välttämättä mitään sen kummempaa, väittäisin, että kukaan ei tee viikossa kolmea ennätysnostoa, jollei kilpirauhanen ole kunnossa.

Share

Pages