Ladataan...
Sisunainen

Tammikuu on perinteisesti erilaisten ryhtiliikkeiden ja lakkojen aikaa. Tyypillisesti uudenvuodenlupaukset liityvät terveyden kohentamiseen. Kuka viettää tipantonta ja kuka sokeritonta tammikuuta, kuka päättää alkaa lenkkeillä tai pudottaa muutaman ylimääräisen kilon. En ole yleensä harrastanut tämäntyyppisiä uudenvuodenlupauksia, mutta tällä kertaa päätin pitää tammikuulakon - nimittäin vaa'an käytöstä.

Vaakalakko ei ole minulle sinänsä uusia asia, vaan kokeilin sitä jo viime keväänä hyvin tuloksin. En oikeastaan edes muista, miksi aloin taas käymään vaa'alla, mutta toisaalta, eikös kaikkiin lakkoihin kuulu repsahtaminen jossain vaiheessa? Nyt aloitin vaakalakon jo joululoman alussa, ja aion pitää sen vähintään tammikuun viimeiseen päivään asti. Lakolleni on kaksi syytä:

1. Minulla on tärkeimpiäkin asioita mietittävänä juuri nyt elämässäni, kuin millä voimalla maapallo vetää puoleensa fyysistä massaani. Näihin lukeutuvat muun muassa gradun valmiiksi saaminen ja koulutustani vastaavan työpaikan löytäminen. Minulla on useamman kilon puskuri sekä normaalipainon ylä- että alarajaan, joten terveyden kannalta merkityksellisen painon muutoksen huomaisin varmasti ilman puntariakin. Siksi en koe, että muutaman sadan gramman vaihteluilla olisi niin isoa merkitystä, että viitsisin käyttää edes puolta minuuttia päivästäni asian tarkistamiseen.

2. Tämä on julkinen kannanotto jokatammikuisia "terveys"tempauksia vastaan. Sana "terveys" on lainausmerkeissä, koska harvalla tammikuutalakolla on todellista positiivista vaikutusta kenenkään terveyteen. Lakkoilu - merkityksessä fyysisistä nautinnoista kieltäytyminen - on osa postfeminististä länsimaista kulttuuria, jossa nuoruuden ja (tietynlaisen ulkoapäin määritellyn) kauneuden ihannointia tyrkytetään joka luukusta. Uudenvuodenlupaukset verhoillaan aidon hyvän olon ja itsensä kunnioittamisen kaapuun, vaikka kyse on kulttuurin meille saneleman ruumisprojektin toteuttamisesta. 

Meistä jokainen on kuitenkin paitsi vastuussa itsestään, osa kulttuuria. En kannusta sinänsä epäterveellisiin elämäntapoihin, vaan miettimään, mikä todella kohentaa omaa hyvinvointia ja mikä taas on ulkopuolisen paineen vaikutusta. Minun hyvinvointiani edesauttaa juuri nyt se, että vapautan ulkomuotoni pohtimiseen tai muokkaamiseen tarvittavat voimavarat elämäntilanteeni uudelleenjärjestelyyn. Samalla haluan muistuttaa - vaikka te fiksut lukijani sen varmasti tiedättekin jo - että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin naistenlehtien detox-ohjeista ahdistuminen.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Havahduin vasta nyt loppuviikosta somessa leviävään Tissiviikkoon. Jutun ideana on nostaa esille naisten kokemuksia rinnoistaan ilman seksualisointia. Tämä on juuri sellaista käytännön feminismiä, jota tarvitsemme: avointa rehellistä puhetta normaaleista naisten elämään kuuluvista asioista, joita ennen on hyssytelty ja hihitelty.

Minun tissini ovat kokeneet aika monta vaihetta siihen nähden, että olen 25-vuotias lapseton nainen. Ne alkoivat kasvaa samaan aikaan kun murrosikäni yleensäkin alkoi, joskus ala-asteen lopulla. Alkuun kaikki oli hämmentävää alkaen siitä, että rintaliivejä on olemassa eri värisiä, ja että kasvuvaiheessa rinnoista tuli niin kosketusarat, etten moneen vuoteen voinut käyttää yliolanlaukkuja. 

Pääsin parhaimmillaan e-pillerien pienellä boostauksella E-F-kuppiin asti. Kadehdin kavereitani, jotka ostivat nättejä ja halpoja Lindexin ja H&M:n rintsikoita, kun itse jouduin tyytymään erikoisliikkeiden käytännöllisiin malleihin. Sitten aloitin aktiivisen liikunnan harrastamisen, ja rintani alkoivat kutistua samaa tahtia kuin kyykkypainot nousivat. Nyt tissini ovat ehkä C-kuppia - en tosin tiedä kovin tarkkaan, koska en enää pariin vuoteen ole käyttänyt "normaaleja" rintsikoita, vaan kuljen arkenakin urheilutopeissa. 

Kaikki tämä venyminen ja kutistuminen on jättänyt rintani vähän muodottomiksi. Silti olen nykyisin niihin tyytyväisempi kuin koskaan. Pitkästä aikaa pystyn muun muassa nukkumaan mahallani ja ostamaan alusvaatteita ja bikineitä muualtakin kuin erikoisliikkeistä - tosin käytännössä tilaan rintsikkani Sportamorelta aina silloin, kun Reebokin toppeja on tarjouksessa. Osaan pukea tissini niin, että sekä tunnen oloni mukavaksi, ne eivät rajoita liikkumistani tai pukeutumistani ja näytän mielestäni hyvältä. 

Hyvää tissiviikkoa!

Share

Ladataan...
Sisunainen

Treenaa tavoitteellisesti. Syö terveellisesti. Aloita sokerilakko. Kuori ja kuivaharjaa ihosi. Käytä hiuksiisi ekoshampoota. Käy sokeroinnissa ja hanki ripsienpidennykset. Ajattele positiivisesti. Tee aarrekartta. Työskentele kohti tavoitteitasi. Suunnittele urasi ja etene sillä. Brändää osaamisesi ja erotu eduksesi. Opettele kääntämään vastoinkäymiset voimavaraksi.

Tule parhaaksi versioksi itsestäsi.

Tälläisen puheen keskellä me elämme jatkuvasti. Itsensä kehittäminen, sekä henkisesti että fyysisesti, tuntuu olevan jokaisen velvollisuus. "Parasta minää" tavoitellaan tabatalla, detox-kuureilla ja meditoinnilla, mutta kuka edes tietää, mitä se tarkoittaa?

Kuka määrittelee, millainen on paras versio ihmisestä? Mistä tiedämme, että sen tavoittelu on yleensäkään kaiken vaivan arvoista? Olisimmeko onnellisempia, jos päättäisimme kaikki olevamme riittävän hyviä tässä ja nyt, kaikkine epätäydellisyyksinemme?

 

(Toim. huom. Epätäydellinen bloggaaja ei käynyt ottamassa kymmentä eteeristä kuvaa itsestään kuuraisella niityllä postausta varten.)

Share

Ladataan...
Sisunainen
  1. Se, että viisaudenhampaiden poiston jättämiin haavoihin sattuu vain kun syön, juon tai puhun - ei siis läheskään koko aikaa!
  2. Se, että tällä kertaa olin osannut valmiiksi varautua riittävällä määrällä särkylääkkeitä ja sosekeittoa.
  3. Se, että omasta hyllystä löytyy hyviä hömppäleffoja, kuten Jali ja suklaatehdas.
  4. Se, että kerrankin on hyvä syy syödä jätskiä talvella! 
  5. Gainomax.
Share

Pages