Ladataan...
Sisunainen

Yksi eniten täällä ihmetystä, huvitusta ja harmitusta aiheuttanut asia on liikenne. Tiedän, että moniin muihin maihin ja esimerkiksi Euroopan suurimpiin suurkaupunkeihin verrattuna Zagrebin liikennekulttuuri on varsin helposti haltuunotettavissa, mutta silti välillä todellä mietin, mitä näiden ihmisten päässä oikein liikkuu.

Autot

Autoilijat täällä näyttävät jakautuvan kahteen kastiin: rauhallisen ja muut huomioivan ajotavan omaaviin ja niihin, joille tärkeintä on saavuttaa suurin mahdollinen ajonopeus ennen seuraavia liikennevaloja (joissa hetki sitten vaihtunut punainen on toki aivan sama asia kuin vihreä), ja noiden niska ei taivu katsomaan sivulta tulijoita. Risteystä ylittäessä on siis mahdotonta tietää, tuleeko lähestyvä auto päälle vai jääkö se odottamaan, kun itse hidastelet epätietoisena reunakiveyksellä. Autoja parkkeeratessa taas ainoa sääntö näyttää olevan "minne tahansa mahtuu tai vaikkei oikein mahtuisikaan". Vähän aika sitten melkein kolautin rikki sivupeilin yhdestä autosta, kun en meinannut mahtua pyörällä kahden jalkakäytävälle rinnakkain parkkeeratun auton välistä.

Jalankulkijat

Jalankulkijoita tuntuu yhdistävän ennen kaikkea illuusio omasta kuolemattomuudesta. Tyynesti pyöräkaistalla vastaan kävelevät tai keskustelemassa seisovat ihmiset luovat kyllä lähestyvään pyöräilijään aavistuksenomaisesti kiinnostuneen katseen, mutta eivät tee elettäkään väistääkseen pyöräilijää, joka näin ollen joutuu tekemään äkkijarrutuksen tai koukkaamaan pois pyöräkaistalta. Jotkut pyöräilijät ilmeisesti eivät tätä kuitenkaan tee, sillä pieni joukko jalankulkijoita on oppinut loikkaamaan kaksi metriä sivuun välittömästi pyörän havaittuaan. Risteyksissä yleensä niin rauhallisesti käyttäytyville kävelijöille kuitenkin tuntuu tulevan yhtäkkiä kova kiire, sillä yleisenä tapana näkyy olevan kävellä puoliväliin tietä odottamaan, että toisenkin kaistan liikenne loppuisi.

Pyöräilijät

Jos jalankulkijat eivät pelkää kuolemaa, pyöräilijät tuntuvat toivovan sitä. Oman elämänsä kamikazet eivät vaivaudu käyttämään suuntamerkkejä tai pyöräilykypärää ja poukkoilevat autokaistalta jalkakäytävälle ja risteysten yli valoista piittaamatta sen mukaan, mitä reittiä kulloinkin pääsee nopeiten. Itsetuhoisin tähän asti näkemäni tielläliikkuja saapui risteykseen ajaen polkupyörää moottoritien vastaantulevien autojen kaistaa pitkin. Lisäksi pyöräilyssä tuntuu pätevän omanlaisensa machokulttuuri: 90% todennäköisyydellä jokainen saavuttamani ja ohittamani miespyöräilijä kiihdyttää seuraavan kahden minuutin aikana vauhtia ohittaakseen puolestaan minut.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Muutama viikko sitten seistyäni treeni jälkeen 20 minuuttia ratikkapysäkillä päätin, että nyt riittää.

Vaikka kattava julkinen liikenne on kaunis ajatus ja opiskelijalippu todella edullinen, minusta ei ole käyttämään tuntia yhdensuuntaiseen matkaan salille. Ostaisin polkupyörän.

Olin harkinnut pyörän ostamista jo jonkin aikaa, mutta pikkukaupungin liikenteeseen tottuneelle (ja sielläkin kolaroineelle) Zagrebin kaoottinen liikennekulttuuri tuntui hieman liian pelottavalta. Kuitenkin monet täällä ajavat pyörillä ja ilmeisesti pysyvät hengissä, joten arvelin, että miksen minäkin.

Paikallista tori.fi:n vastinetta selailtuani ja muutamille ihmisille tekstareita läheteltyäni löysin lopulta pyörän. Se oli halpa - paitsi että tähän mennessä olen käyttänyt erilaisiin varaosiin lähes puolta hankintahintaa vastaavan summan, vaikka pyörä ostohetkellä näytti päällisin puolin toimivalta ja hyväkuntoiselta.

Pienistä teknisistä alkuvaikeuksista huolimatta pyörän hankkiminen on ollut yksi parhaita päätöksiäni täällä. Pääsen kaikkialle selvästi nopeammin kuin ratikalla, en joudu stressaamaan siitä tuleeko ratikka yleensäkään. Ilmojen parannuttua käytännössä Suomen kesää vastaavaksi paikasta toiseen polkiessa saa nauttia auringosta ja raikkaasta okei hieman katupölyisestä ilmasta.

Liikennekulttuuriinkin alan vähitellen päästä sisälle: tiedän, missä kannattaa ajaa jalkakäytävällä ja missä kadulla, että ratikkapysäkkien kohdalle kannattaa hidastaa ajoissa ja että kääntyviä autoja ja kännykkää näpytteleviä pyöräilijöitä on syytä pitää silmällä. Eilen opin jopa täyttämään pyörän renkaat huoltoasemalla ilman käsikäyttöisem pumpun kanssa hikoilua!

Huomenna suuntaan (moottoroidulla pyörillä liikkuvalla kulkuneuvolla) ESN:n järjestämälle viikonloppuretkelle Splitiin ja Dubrovnikiin - raporttia siitä luvassa ensi viikolla!

Share

Ladataan...
Sisunainen

Viime sunnuntaina se sitten tapahtui: jouduin pyörällä kolariin. Päivittäin suomalaisen pikkukaupungin epätäydellisessä pyöräilykulttuurissa polkevalle se kaiketi oli vain ajan kysymys. Toisin kuin olin kuvitellut, en kuitenkaan ajanut kumoon keskellä pyörätietä haahuilevaa mummoa tai törmännyt suuntamerkittä kääntyvään kanssapyöräilijään, vaan pyöräni takarengasta päin täräytti tasa-arvoisessa risteyksessä vasemmalta tuleva auto.

Molemminpuolista säikähdystä lukuunottamatta henkilövahingoilta vältyttiin, mutta pyörän takavanne piti käydä vaihdattamassa korjaamolla. Kun muutamaa tuntia tapahtuneen jälkeen ilmoitin asiasta puhelimitse kolarin toiselle osapuolelle, hän alkoikin kiistää syyllisyytensä ja korvausvelvollisuutensa ja syyttää minua varomattomasta ajotavasta. Ensin suutuin ja olin jo valmis marssimaan poliisiasemalle tai kutsumaan asianajajaenoni apuun, mutta yksi asia puhelussa pysäytti minut:

"Ei minulle ole ennen sattunut kolareita enkä minä ole mikään kaahari, tarkista vaikka!" En minä ole sellainen ihminen, joka tekee tällaista.

En voinut enää olla vihainen tälle ihmiselle, joka oli niin ilmiselvästi hätääntynyt sen ajatuksen edessä, että hän voisi tehdä virheitä, jopa olla paha ihminen. Vaikka eihän siinä pahuudesta ollut kyse, vaan ihan tavallisesta mokaamisesta.

Olen minäkin mokaillut; rikkonut toisten omaisuutta ja loukannut minulle tärkeitä ihmisiä. Varsinkin jälkimmäisissä tapauksissa asiassa on yleensä ollut kaksi osapuolta, mutta minulle ei olisi ikinä tullut mieleenkään syyttää toista, vaan pyytää anteeksi, jos minun toimintani seurauksena toiselle on tullut paha mieli.

Kolaripaikalla ensimmäinen reaktioni (heti auton rekisterinumeron tarkistamisen jälkeen) oli pyydellä anteeksi, vaikka liikennesääntöjen mukaan vika ei todellakaan ollut minun. Ehkä tästä toinen osapuoli sai kuvan, että pidän - ja myös hän voi pitää - tapahtunutta omana vikanani. Sen sijaan itse en ole vieläkään kuullut anteeksipyyntöä, vaikka rahat pyörän korjaukseen olivat ilmestyneet varsin niukkasanaisen viestin kera tililleni.

Minusta "anteeksi" ei tarkoita "olen syyllinen", vaan "en tarkoittanut pahaa". Syyllisyys, anteeksipyytäminen ja -antaminen eivät ole asioita, joilla voi käydä vaihtokauppaa, eikä mokaaminen tarkoita, että ihminen olisi perusluonteeltaan virheitä tekevää sorttia. Mikä tärkeintä, toisen ihmisen mokan voi antaa anteeksi, vaikkei tämä sitä pyytäisi.

Share

Ladataan...
Sisunainen

1. Nämä yrtit ovat pysyneet jos toista viikkoa hengissä ikkunalaudalla! Tämä ei kuulkaas onnistu aina kesälläkään. Varsinkaan jos on tapana nukkua puoleenpäivään verhot kiinni. Sekin on kiva, että on valoisaa myös silloin kun sattuu heräämään aikuisten ihmisten aikoihin.

2. Joka paikkaan pääsee taas polkupyörällä. Mitä nyt vähän sormet jäätyy ja katupöly tukkii keuhkot, mutta ei edes ole vaaraa halkaista kalloaan jäisillä kaduilla liukastellessa.

3. Saa käyttää taas tennareita. Kohta ehkä jopa fakkutakkia! (Tosin siihen otin jo varaslähdön viime viikolla. Oli kylmä.)

4. Intersport myy näitä 70% alennuksella! Voin tehdä comebackin tennarihuppariteiniksi menemättä vararikkoon.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Share

Pages