Ladataan...
Sisunainen

Ajauduin taannoin keskusteluun siitä, kuinka paljon aikaa ja vaivaa oman ulkäkönsä puunaamiseen on aiheellista käyttää. Keskustelukumppanini oli sitä mieltä, että oma pukeutuminen on aina myös viesti muille ihmisille ja siisti asu kohteliaisuus kanssaihmisiä kohtaan. Hieman kärjistäen: rumalta näyttäminen on myös rumaa käytöstä.

Vaikka kiinnitän itsekin vaihtelevassa määrin huomiota ulkonäkööni ja tyyliini, ajatus siitä, että siistiltä näyttäminen olisi ihmisen velvollisuus, sai niskavillani välittömästi pystyyn. Eikö jokainen saa pukeutua ja laittautua juuri siten, kuin itse haluaa? Tarkemmin asiaa mietittyäni löysin ajatuksesta kaksi ongelmaan.

Ensinnäkin, keskustelukumppanini on mies. Miesnäkökulmasta ja miehistä puhuttaessa aihe saattaa olla vähemmän palonarka, joskaan ei varmasti täysin ongelmaton. Naiset taas ovat vihdoin pikkuhiljaa pääsemässä eroon vuosisatoja kestäneestä (ainakin osin) ulkonäön perusteella ihmisarvon määrittelemisen perinteestä. Kohteliaisuuden vuoksi siististi pukeutuminen ei ole toki sama asia, kuin sosioekonomisen aseman varmistaminen ainoalla käytettävissä olevalla keinolla, kauniilta näyttämisellä. Silti perimmäinen ajatus on sama: laittautuminen toisten ja sosiaalisen paineen vuoksi, ei itseä varten.

Toiseksi, kuka määrittelee, mikä on siisti ulkonäkö tai asiallista pukeutumista? On totta, että oma ulkonäkö on väistämättä myös viestintää, mutta eikö jokaisella ole oikeus määritellä, mitä haluaa viestiä? Entä jos haluan sanoa, että pidän mieluummin löysiä housuja, kuin auon vaivihkaa farkunnappeja lounaan jälkeen? Jos tahdon kertoa, että pyöräilen mieluummin töihin trikoissa ja tennareissa, kuin kuljen autolla korkkareissa ja kynähameessa? Mitä jos minusta revityt farkkushortsit ovat ihan aidosti nätimmän näköiset kuin kotelomekko, vaikka yleinen mielipide olisi päinvastainen? Kumpaa silloin pitäisi uskoa?

Omasta mielestäni laitoin perjantaina kivat vaatteet töihin. Joku muu varmaan ihmettelisi, kuka tuollaisissa hippirytkyissä kehtaa toimistoon tulla.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Ruotsalaisen bikinikaupan mainonta herätti keskustelua MirvaAnnaMarian blogissa. Kyseinen firma mainostaa uskovansa terveyteen laihuuden sijaan ja kehottaa asiakkaitaan rakastamaan kroppaansa, mikä luonnollisestikin tapahtuu heidän bikineitään ostamalla. Samalla sivuston kuvasto on täysin tavanomaista ja konventionaalista bikinimainoskuvastoa, olkoonkin että mallien kokoskaala on hieman laajempi kuin XXS-XS.

Näemme vähäpukeistia naisia jatkuvasti mainoksissa, lehdissä, televisiossa ja elokuvissa, monet myös livenä uimahalleissa ja kuntosalien pukuhuoneissa. Suurin osa näistä ei herätä minkäänlaisia tunteita, mutta ruotsalaiskauppa sai ainakin minut heti varpailleni. Mikä siis meni pieleen?

Vähäpukeisia naisia. Kuvakaappaukset vasemmalta oikealle: H&M, To Die For, Crossfit Games.

Sukupuolentutkijoiden keskuudessa suositun konstruktiivisen sukupuolikäsityksen mukaan sukupuoli ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan se tuotetaan jatkuvasti uudelleen kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Medialla on tässä erityinen rooli sukupuolen normien ja representaatioiden välittäjänä ja luojana. Vaikutus on kaksisuuntainen: media tuottaa sukupuolen representaatiota ja sukupuolisuus tuottaa (tietynlaista) mediaa. Siksi kaikki, mitä sukupuolesta sanotaan, on paitsi sukupuolen uudelleentuottamista, myös viesti tekijän omista sukupuolikäsityksistä.

Kulttuurintukijoiden mukaan nykyisellä postfeministisellä aikakaudella trendi on, että naisia ei haluta enää nähdä passiivisina uhreina, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Siksi ylhäältä alas suuntautuvat oletukset, kuten "media tuhoaa naisten itsetunnon" tai "bikinikuvat sairastuttavat tytöt anoreksiaan", tuntuvat vanhanaikaisilta ja ärsyttäviltä. Samoin tuntuu mainonnan keinoksi otettu ylenmääräinen huoli siitä, että eihän vaan kenellekään tule paha mieli liian laihoista malleista.

Bikinikaupan mainonnan ongelmallisuus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen ongelma on "arvostamme terveyttä" ja "rakasta itseäsi" -mainoslauseiden ja konventionaalisen kuvaston välinen ristiriita. Tähän sisältyy kaksi implisiittistä viestiä: a) koska meidän mallimme eivät itseasiassa ole laihoja, jos olet itse vielä lihavampi tai rumempi, olet sitten varmaan tosi lihava ja ruma sekä b) jos et tunne oloasi mukavaksi bikineissämme, et varmaankaan osaa rakastaa itseäsi oikein. Hyvä tarkoitus, mutta aika karu lopputulos.

Toinen ongelma on holhoava asenne. Oletus siitä, että naisia tulee nimenomaisesti varjella "vääriltä" sukupuolen representaatioilta ts. liian laihojen mallien kuvilta, toistaa juuri sitä pelastettavan prinsessan myyttiä, josta nykyajan valveutuneet naiset tahtovat päästä eroon.

Mainoskuva laihasta naisesta bikineissä on kuva laihasta naisesta bikineissä. Kuva kaksi kiloa painavammasta mallista väittäen samalla, että kyseessä on terveen kauneusihanteen vaaliminen, paitsi itseasissa ohjailee naiskehoon liittyviä normeja voimakkaammin, myös aliarvioi kuvan katsojan itsemääräämisoikeutta ja harkintakykyä.

Bikinikuvissa ei mielestäni ole mitään vikaa. Ne ovat yksi naiseuden representaatio, jolla on myös positiivisia aspekteja; esimerkiksi se, että on ok näyttää halutessaan paljasta pintaa ilman, että sitä pidetään moraalisesti arveluttavana. Myös estetisoiduilla kuvilla on paikkansa niin taiteessa, populaarikulttuurissa kuin mainonnassakin, kunhan kaikki osapuolet ymmärtävät, ettei kyse ole todellisuuden esittämisestä.

Voitaisiinko siis sopia, että kun näytetään kuvia ammattilaismalleista maskeeraamon, valokuvastudion ja photoshopin kautta kierrätettynä, ei väitetä niiden olevan mitään muuta kuin mitä ne ovat: estetisoituja mainoskuvia?

Share

Ladataan...
Sisunainen

Crossfit ja sen vaikutukset (nais)ihmisen kehoon puhuttaa aika ajoin nettikansaa. Milloin on postailtu hurjia ennen-jälkeen-kuvia, huolestuttu lajin vaarallisuudesta tai hehkutettu sen tuottamia endorfiinipöllyjä.

Itse olen harrastanut crossfitia noin puolitoista vuotta, josta reilun vuoden verran päälajinani. Missään vaiheessa en ole tänä aikana tarkoituksellisesti dieetannut tai muutenkaan muuttanut ruokavaliotani kovin radikaalisti, mutta sivuhuomiona mainittakoon, että menetin viime syksynä muutaman kilon elopainoa kilpirauhassairauden takia. Mutta miten itse crossfit on vaikuttanut kroppaani?

Ennen-kuvat vuosilta 2011-2013 lakkiaisista, risteilyltä ja festareilta.

Ulkonäköön ja kropan malliin liittyen huomaamiani eroja:

  • Vaatekoko, ja varsinkin kuppikoko, on pienentynyt 2-3 pykälää. 
  • Sopivassa sivuvalossa ystävällismielinen katsoja voi kuvitella näkevänsä joitakin lihasmaisia muotoja. Jopa vatsassa, jos sitä ei turvota. Mitään kaapinkokoinen bodari -efektejä ei kuitenkaan toistaiseksi ole syntynyt. 
  • Käsien ihossa on jatkuvasti kovettumia ja säärissä (sekä satunnaisissa muissa kohdissa) mustelmia. Pitkien kynsien kasvattaminen on mahdotonta.
  • Ryhtini on parantunut sekä oman että parin tutun jumppaohjaajan arvion mukaan.

Jälkeen-kuvat tältä syksyltä. Näköjään olen ainakin alkanut ottaa selfieitä.

Muita muutoksia, jotka eivät liity ulkonäköön:

  • Arkisissa puuhissa ei tule enää vastaan tehtäviä jotka olisivat fyysisesti (liian) raskaita. Puhun nyt siis askareista kuten mattojen tai ruokaostosten kantaminen portaissa, huonekalujen siirtely, työmatkapyöräily kiireessä jne., jotka ennen saivat aikaan puuskutusta ja ähinää, mutta hoituvat nykyisin vaivatta.
  • Ruokahalu ja energiantarve on lisääntynyt varmaan puolitoistakertaiseksi, eikä enää esimerkiksi yhdellä lämpimällä ruualla pärjääminen tule kysymykseenkään.
  • Treeneistä tuli alkuun aina lihakset kipeiksi, mutta nykyisin enää silloin, jos teen jotain liikettä, jota en ole harjoitellut pitkään aikaan. 
Share

Ladataan...
Sisunainen

Päivän tyyli... tai siis aika monen päivän. Vaihtoehtoisesti voitte kuvitella tähän mustat verkkarit ja harmaan paidan. Niin ja nyttemmin tietysti neonvihreän treenikassin vanha mustavalkoraidallisen tilalle.

Lilynkin monissa blogeissa on kirjoiteltu treenaamisesta ja ulkonäöstä ja siitä, ovatko urheilevat naiset epänaisellisia. Ottamatta tarkemmin kantaa naisellisuuden määritelmään todettakoon, että allekirjoittaneen kohdalla verkkarien käyttötiheys ja meikittömien päivien määrä korreloivat kiistatta salikortin vingutusasteen kanssa.

Minäkin vietin suuren osan teini-ikääni muotilehtien meikkiohjeiden ja catwalk-kuvastojen ympäröimänä. Opin millainen vaatteiden leikkaus hoikentaa vartalon siluettia ja mihin kohti pitää levittää tummaa ja mihin vaaleaa luomiväriä, kuinka korkokengillä kävellään ja kuinka ripsiväri levitetään paakkuuntumatta. Opin, että jos vartalossa on virhe, se tulee peittää kankaalla tai maalilla (koska tämähän on idea kaikkien "korosta hyviä puoliasi" -puheiden alla).

Sitten tulivat treenit, joissa hiukset litistyvät, ripsivärit leviävät ja paidanselät kastuvat - eikä se haittaa mitään. On aivan samantekevää, pullottaako vatsamakkara trikoonvyörätön yli kyykkymaksimia nostaessa, kunhan keskivartalon paine on hyvä, eikä ketään kiinnosta punoittaako toisen naama joogatunnilla, kun keskittyminen menee oman asanan linjauksiin.

Voi olla että olen vetänyt vähän yli toisesta ääripäästä: en nykyisen jaksa panostaa ulkonäkööni juuri sen enempää, kuin että käyn säännöllisesti kampaajalla ja sutaisen aamuisin vähän sävyttävää päivävoidetta, jos satun viitsimään. Liikuntaharrastuksen (ja muutenkin elämän) myötä olen kuitenkin oppinut sen, ettei arvoni tai hyvinvointini riipu siitä, miltä näytän ulospäin, vaan miltä minusta tuntuu sisäpuolella, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. 

Kroppaa on toki mahdollista muokata sitä eri tavoin käyttämällä tai käyttämättä jättämällä, mutta ainoa joka joutuu elämään minun kropassani joka päivä, olen minä itse. Asunnon voi vaihtaa jos tulee homevaurio ja putkiremontti, mutta omaa kehoa ei, vaikka kuinka tekisi mieli.

En sisusta kotiani edustusasunnoksi, vaan sellaiseksi, jossa itse viihdyn parhaiten. Miksi siis yrittäisin mukauttaa vartaloani tai ulkonäköäni jonkun ulkopuolisen ihanteen mukaan, jos se ei vastaa sitä, kuinka tunnen oloni mukavimmaksi?

Kaikkia oman kropan malliin kohdistuvia paineita urheilu ei toki ole vienyt: nyt en osaa päättää, haluaisinko saada lisää massaa, jotta jaksaisin nostaa isompoa rautoja, vai vähentää sitä, jotta jaksaisin nostella paremmin itseäni. Kas siinä on naiselle pulmaa kerrakseen. ;)

Share