Ladataan...
Sisunainen

Jos on menossa polkujuoksukisoihin, jossain on mäkiä, pitää treenata paikassa, jossa on polkuja ja mäkiä, eikös totta?  Tällä logiikalla päätin tehdä viikon pitkän lenkin Medvednicalla. Googlailin sopivan reitin - 4,5 km suuntaansa, rauhalliseen tahtiin luultavasti ihan toteutettavissa oleva - ja laitoin lauantaiaamuksi herätyskellon soimaan, jotta ehdin lenkille ennen iltapäivän pahinta hellettä.

Ylämäki, 0-1 km

Mikähän polku tässä pitäisi valita? Netissä sanottiin, että se lähtee ratikkapysäkin läheltä ja on selkeä. Tämä näyttää leveimmältä, menen sitä pitkin.

Joo on kaunista, vihreää, linnunlaulua - ja p**keleen ylämäki. Aurinko porottaa täydeltä taivaalta. Kuuma. Yritän juosta vähän, eihän siitä mitään tule. Jos juoksen vain tasaiset pätkät?

2 km

Luovutan juoksuyritysten suhteen. Tasaiset pätkä on pakko käyttää ylämäkeen kävelemisestä palautumiseen. Jos nyt edes jotenkin onnistuisin rämpimään ylös asti. Vai pitäisikö kääntyä vaan takaisin? Mutta lisää vettä ja vessa on vasta ylhäällä taukopaikalla. Puolimatka jo kohta.

Jossain 3-4 km paikkeilla

Mitä hittoa, GPS on kadottanut sijainnin?! Mutta ei tästä enää pitkä matka voi olla.

Älä ajattele sitä artikkelia naisesta, joka oli eksynyt ja kuollut patikkaretkellä, älä ajattele sitä.

~ 4,5 km

Kysyn vastaantulijalta: "Excuse me, is the mountain hut this way?" "Yes, half an hour. Or maybe a little bit more." Yritän hymyillä kiitokseksi vaikka vähän tekisi mieli itkeä. Jalkoja väsyttää, on kuuma, hengästyttää. Lupaan itselleni, että taukopaikalta otan bussin takaisin kaupunkiin.

~ 5 km

Ryhmä nuoria istuu vesilähteen äärellä, kysyn onko vesi juomakelpoista ja saan myöntävän vastauksen. Täytän melkein tyhjentyneen pullon, ehkä tämä vielä kääntyy hyväksi.

5,6 km

Talo! Rakennus! Mökki! Kyllä, se on kahvila! Olen pelastunut!

Mutustelen evääksi ottamani riisikakut, juon vettä ja venyttelen varjossa. Olo alkaa tuntua paremmalta. Katson kahvilan seinällä olevaa karttaa; löysin kyllä taukopaikalle, mutta toiselle kuin oli tarkoitus. Päätän hylätä bussiajatuksen ja palata takaisin jalkaisin, vastaan tulevien juoksijoiden meno kun näytti niin helpolta.

Alamäki, 1 km

Tämähän on helppoa! Sen kuin laskettelen menemään ja vähän katson, etten kompastu kiviin ja juurakoihin. Hölkkään alamäkeen todennäköisesti matalammilla sykkeillä kuin taapersin tuskallisen hitaasti ylämäkeen.

2 km

Kylkeen pistää, polveen sattuu, vessahätä. Miksi join niin paljon vettä taukopaikalla??

3 km

Olenko jo näin pitkällä? Eikä aikaakaan ole kulunut paljoa! Ehkä saatan selvitä perille asti vierailematta pusikossa. Meno tuntuu helpota, välillä pysähdyn ottamaan kuvia maisemista, jotka tähän suuntaan näkee vielä paremmin.

4-5 km

Ohittelen ja moikkailen vastaantulevia patikoijia, jotkut huutelevat kannustuksia perään. Jalat ovat kevyet, aurinkokaan ei tunnu enää yhtä paahtavalta vaikka kaiken järjen mukaan lämpötila on nousussa. Tekee mieli hymyillä kaikille vastaantulijoille. Tätä varten tänne tultiin!

5,6 km

Kysyn risteyksessä jälleen neuvoa vastaantulijoilta. Polun pää ja ratikkapysäkille vievä tie ovat aivan mukan takana. Nytkö tämä jo loppui? Haluan juosta lisää! Menen kuitenkin kiltisti (matkalle osuneen kahvilan vessan kautta) ratikalle. GPS:n sekoilun vuoksi en tiedä tarkkaa ylös kiipeämiseen kulutettua aikaa, mutta alas tulin reilussa kolmessa vartissa, koko retkeen aikaa meni ehkä 2,5 tuntia. Nousua polun alusta taukotuvalle kertyi 625m.

Takaisin keskustaan tulevassa ratikassa fiilistä kuvaa hyvin klisee väsynyt mutta onnellinen.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Paikallinen vaihtarijärjestö järjesti vähän aika sitten päiväretken Plitvicen kansallispuistoon. Vaikka aamuvarhainen bussin lähtö hieman etukäteen hirvitti, jo auringonpaisteessa ratikkapysäkille kävellessä retkipäivä alkoi tuntua oikein lupaavalta.

Parin tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme kansallispuiston portille, josta lähdimme kävelemään puistoon. Vaikka luonto ei vielä ollut vihreimmillään, maisemat olivat todella vaikuttavat heti porttien sisäpuolelta alkaen.

Puisto oli suurelta osin tehty varsin helppokulkuiseksi selkeillä poluilla ja pitkospuilla. Tästä huolimatta olin todella kiitollinen mukavista ja vedenpitävistä kengistä, sillä paikoitellen vesi oli niin korkealla, että se tulvi poluille, ja ylös ja alas kiipeämistä kertyi kiitettävän paljon.

Meille oli alun perin luvattu opastettu retki, mutta jonkin väärinkäsityksen vuoksi emme saaneetkaan opasta. Iso retkiporukka hajaantui pikkuhiljaa pienemmiksi ryhmiksi, joista yhden mukana kuljin itse.

Ryhmässämme oli yksi paikallinen opiskelija, joka ”opasti” meitä. Valitettavasti hänkään ei tuntenut puistoa kovin hyvin, joten takaisin bussille kävelemisen sijaan päädyimme vahingossa puiston kauimmaiseen päähän. Olimme lopulta bussipysäkillä tunti alkuperäisen kotiinlähtöajan jälkeen, mutta onneksi bussit odottivat meitä. Ainakin raitista ilmaa ja kävelyä tuli saatua tarpeeksi!

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Vaihtarikaverini bongasi sattumalta Facebookista ryhmän, joka järjestää kaikille avoimia patikkarekiä Zagrebin vieressä olevalle Medvednica-"vuorelle". "Vuori" lainausmerkeissä siksi, että kooltaan kyseinen mäki on ehkä hieman tavanomaista tunturia suurempi. Joka tapauksessa paikka on suosittu ulkoilualue, jossa on lukuisia erilaisia patikkareittejä. Viime viikon lauantaina sääennuste lupasi kaunista ja aurinkoista ilmaa, joten päätimme lähteä muutaman kaverini kanssa mukaan rektelle.

Ajoimme Zagrebin keskustasta ensin ratikalla ja sitten bussilla ulkoilualueen laidalle. Sieltä polku lähti kipuamaan ylös mäen rinnettä. Järjestäjät olivat vannottaneet laittamaan kunnolliset kengät ja varoittaneet mudasta ja lumesta. Minä olin ottanut Suomesta mukaan ainoastaan tavanomaiset juoksulenkkarit kaikkia ulkoliikuntalajeja varten, mutta arvelin selviäväni ongelmitta. Eteläeurooppalaiset, varmaan säikkyvät heti jos jossain on pari hippua jotain valkoista.

No ei se ihan niin mennyt. Alusta asti polku muistutti enemmän mutaista puroa kuin ihmisille tarkoitettua kulkuväylää, ja syy selvisi ylhäällä: huipun tuntumassa lunta oli puoleen sääreen asti, ja alempana oleva kosteus siitä lähtevää sulamisvettä. Kenkäni olivat sukkia myöten märät jo ennen puolimatkaa, mutta sentään pysyin niillä pystyssä, toisin kuin osa vielä huonommin varustautuneista retkeläisistä. Onneksi uskoin järjestäjiä siinä, että olin pakannut mukaan varasukat, jotka sain vaihdettua taukopaikalla.

Kenkien kastumista lukuunottamatta retki oli mainio. Patikkareitti oli sopivan haastava, muttei liian uuvuttava, ja kaupungista hetkeksi luonnon keskelle pääseminen virkisti. Märkien kenkien takia tosin valitsin huipulta bussikyydin kaupunkiin takaisin alas kävelyn sijaan. Taukopaikan kuppilassa olisi ollut tarjolla keittoa ja makkaraa, mutta olin varmuuden vuoksi pakannut omat lounaseväät sekä tietysti suklaata. Energiaa kyllä tarvitsikin puolentoista tunnin kiipeämisen jälkeen!

Retkiä järjestetään tiettävästi joka viikonloppu, joten tulen varmasti kiipeämään Medvedicalle useammankin kerran. Kävin tällä viikolla ostamassa vedenpitävät ulkoilukengät, jotta seuraavan kerran voin lätäköiden väistelyn sijaan keskittyä täysillä nauttimaan maisemista.

 

Share