Ladataan...
Sisunainen

Pari kertaa Suusta suuhun -blogin munakoisorullia syöneenä suunnittelin tekeväni niitä myös eilisiin tupareihini. Ajatus kymmenien pienten rullien askastelusta parin tunnin aikaikkunassa muiden valmistelujen lomassa alkoi kutienkin kaatua omaan mahdottomuuteensa. Siksi päädyin tekemään jotakuinkin samoista raaka-aineista salaatin ja sen seuraksi Emma-Liia Sjöholmin Viljaton kattaus -keittokirjan ohjetta mukaillen fetatahnaa.

Salaatti toimi erinomaisesti juhlatarjottavana ja maistuisi varmasti myös monen lämpimän ruuan lisukkeena. Salaatti on gluteeniton ja ilman fetatahnaa myös vegaaninen. Kasviksia ja yrttejä voi varmasti vaihdella oman maun ja saatavuuden mukaan, mutta quinoan maustamisessa ei kannata nuukailla.

LÄMMIN QUINOA-KASVISSALAATTI

1 munakoiso
rasia miniluumutomaatteja
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
tuoretta oreganoa

2,5 dl quinoaa
vettä
suolaa
2 porkkanaa
1rkl oliiviöljyä
2-3 rkl tomaattipyrettä
sitruunamehua
1-2 tl kurkumaa
1-2 tl juustokuminaa
kourallinen tuoretta basilikaa

Viipaloi munakoiso pikkusormen paksuisiksi siivuiksi. Ripottele viipaleille suolaa ja anna munakoison "itkeä" sen aikaa, kun valmistelet muita aineksia.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen mieluiten grillivastuksella. Puolita tomaatit ja levittele ne leivinpaperilla päällystetylle uunipellille leikkuupinta ylöspäin. Huutele ja kuivaa itkeneet munakoisot, leikkaa kiekot neljänneksiksi ja levittele pellille. Ripottele kasvisten päälle suolaa, pippuria, oreganoa ja oliiviöljyä. Paista keskitasolla kunnes kasvikset ottavat sopivasti väriä ja munakoisot ovat kypsiä.

Keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja raasta sillä välin porkkanat. Sekoita kypsään quinoaan oliiviöljy, tomaattipyre, mausteet ja porkkanaraaste.

Siirrä quinoasekoitus tarjoiluvadille ja asettele päälle paahdetut kasvikset.

FETATAHNA

1 pkt fetaa (tarvittaessa laktoositonta)
1 dl luonnonjugurttia (tarvittaessa laktoositonta)
kourallinen tuoretta oreganoa
sitruunamehua

Murustele feta. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoile quinoa-kasvissalaatin kanssa.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Eilen kotimatkalla Super Konzumiin, paikalliseen Citymarketiin, poiketassani huomasin isot tarjouskyltit: "Mladni krumpir" Siis hetkinen, uusia perunoita?? Nyt jo! Vaikka toki minun ei pitäisi olla yllättynyt, kun torilla myydään jo kotimaisia mansikoita ja appelsiineja(!).

Joka tapauksessa, uusia perunoita oli pakko päästä maistamaan, ja kun tänään ohjelmassa oli vaihtareiden piknikretki, päätin tehdä evääksi ruokaisan perunasalaatin. 

Perunasalaatista tuli varsin toimiva ja simppeli, ja ennen kaikkea kotoisan makuinen. Varsin kotoisalta tuntui myös +15 asteessa hupparit ja viltit päällä puistossa paleleminen.

Laita resepti korvan taakse odottamaan, kunnes uusien perunoiden kausi ehtii Suomeen asti, tai jos olet malttamaton, eiköhän sama onnistu vanhoistakin perunoista. 

Savulohi-perunasalaatti kahdelle

8-10 uutta perunaa (tai vähän vähemmän vanhoja, koosta riippuen)

1 ruukku rucolaa

250 g lämminsavulohta

100 g fetaa

suolaa ja pippuria 

oliiviöljyä

1/2 sitruunan mehu (tai maun mukaan)

Keitä perunat ja anna jäähtyä. Huuhtele ja kuivaa rukola, paloittele savulohi ja murustele feta. Kuitioi jäähtyneet perunat. Sekoita rucola, mausteet ja reilusti oliiviöljyä perunoiden joukkoon. Lisää feta ja lohi, sekoita halutessasi vielä kerran kevyesti ja tarjoile.

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Saisiko olla salaatti, joka on samaan aikaan raikas, ruokaisa, rapea, pehmeä, suolainen, makea, maukas..? No sitä minäkin. Lue siis eteenpäin.

Tämä kanasalaatti syntyy muutamasta yksinkertaisesta ainesosasta ja on erittäin helppo tehdä: sen kun paistat kaikki "sattumat" ja kokoat salaatin. Hyvän maun salaisuus on rento ranne oliiviöljyä kaataessa.

LÄMMIN BATAATTI-KANASALAATTI

3-4 annosta

2 isoa kanafileetä

keskikokoinen bataatti

paketti halloumia

erilaisia lehtisalaatteja, mielellään ainakin yhtä vihreää ja yhtä tummaa lajiketta

avokado

oliiviöljyä ja voita

tuoretta tinjamia ja basilikaa

suolaa ja mustapippuria

Kuori ja pilko bataatti kuutioiksi. Levitä kuutiot leivinpaperoidulle uunipellille, mausta suolalla ja pippurilla ja valuta päälle oliiviöljyä. Paista 200 asteessa kunnes bataatit ovat sopivasti pehmenneet ja ottaneet väriä, yleensä noin 45 minuuttia.

Kuumenna sillävälin tilkka oliiviöljyä ja nokare voita pannulla (kyllä, molempia). Kun voi on lakannut kuplimasta, lisää kanafileet. Paista molemmin puolin kauniin värisiksi, mausta tinjamilla, suolalla ja pippurilla ja jätä kannen alle hautumaan kypsiksi. Paista myös viipaloitu halloumi kuumalla pannulla oliiviöljyssä sopivan väriseksi.

Revi salaatit tarjoilukulhoon. Lisää hyppysellinen sekä suolaa että pippuria, reilusti oliiviöljyä ja maun mukaan silputtua basilikaa ja sekoita. Halkaise avokado ja poista kivi. Leikkaa sisus veitsellä kuutoiksi ja kaavi ulos kuoresta. Suikaloi kypsä kana ja halloumi sopiviksi suupaloiksi.

Kokoa salaatti nostelemalla viherpohjan päälle bataatit, kana, halloumi ja avokado. Nauti!

Vinkki: Salaatti toimii myös seuraavana päivänä kylmänä. Voit lisätä tarvittaessa oliiviöljyä ja mausteita vielä valmiiseen annokseenkin.

Kasvisversio: Jätä kana pois ja laita reilummin muita sattumia.

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Olen ollut sitä mieltä, että salaatti on tylsää, jollei jopa pahaa ruokaa. Sellaista, mitä voi syödä ravintolassa jos oikein muuta sopivan kuuloista ei ole tarjolla, mutta kotona keitän mieluummin samalla vaivalla tonnikalamakaronit. Kesällä Kolilla käydessä sain kuitenkin aivan tajuttoman hyvää kana-caesarsalaattia, ja siitä jäi itämään ajatus, josko yhtä hyvää voisi tehdä kotonakin. Kyseisen makuelämyksen perusteella arvelin, että hyvässä salaatissa täytyy olla a) maukas kastike, jota on riittävästi, ja b) runsaasti sattumia, joissa on jotain rapeaa, jotain pehmeää, jotain mehukasta jne.

Perinteinen caesarsalaatti on minun makuuni turhan monimutkainen valmistaa, ja vaatii pieniä määriä erikoisia raaka-aineita, jotka eivät muuten tulisi syödyksi. Niinpä sävelsin kastikkeen niistä aineksista mitä kaapista löytyi, ja vaikka itse sanonkin, aika hyvää tuli. Toisella kerralla syötin tätä salaattia yhdelle koemaistajalle, joka kehui myös salaattia maukkaaksi. Joten ei muuta kun resepti jakoon!

 

KANASALAATTI TOMAATTI-KERMAVIILIKASTIKKEELLA

Kastike:

kourallinen aurinkokuivattuja tomaatteja

puoli purkkia kermaviiliä (tarvittaessa laktoositonta)

tilkka hyvää oliiviöljyä

tuoreita yrttejä maun mukaan, esimerkiksi basilikaa ja tinjamia

Surauta sauvasekoittimella kaikki ainekset tasaiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Kastike saa olla melko paksua, mutta jos haluta siitä juoksevamman, lisää oliiviöljyä tai kermaviiliä. Kastiketta tulee tällä ohjeella noin neljään salaattiannokseen.

Salaatti:

vähän pekonia (ei pakollinen)

broilerin fileitä maun mukaan maustettuna

vihersalaattia, mielellään useampaa lajiketta

avokadoa ja muita kasviksia maun ja saatavuuden mukaan

parmesanraastetta tai -lastuja

Silppua pekoni pieniksi paloiksi. Paista se pannulla rapeaksi, niin että rasva sulaa mahdollisimman tarkasti. Nosta pekonit talouspaperin päälle odottamaan. Laita pannuun seuraavaksi broilerifileet ja paista kypsiksi. Revi salaatinlehdet lautaselle ja sekoita kastike niihin. Pinoa päälle kanat (tarpeen mukaan pienemmiksi paloiksi pilkottuna), avokado ja mahdolliset muut haluamasi kasvikset. Ripottele päälle pekonimuruja ja parmesania. Nauti!

Share