Ladataan...
Sisunainen

Tammikuu on perinteisesti erilaisten ryhtiliikkeiden ja lakkojen aikaa. Tyypillisesti uudenvuodenlupaukset liityvät terveyden kohentamiseen. Kuka viettää tipantonta ja kuka sokeritonta tammikuuta, kuka päättää alkaa lenkkeillä tai pudottaa muutaman ylimääräisen kilon. En ole yleensä harrastanut tämäntyyppisiä uudenvuodenlupauksia, mutta tällä kertaa päätin pitää tammikuulakon - nimittäin vaa'an käytöstä.

Vaakalakko ei ole minulle sinänsä uusia asia, vaan kokeilin sitä jo viime keväänä hyvin tuloksin. En oikeastaan edes muista, miksi aloin taas käymään vaa'alla, mutta toisaalta, eikös kaikkiin lakkoihin kuulu repsahtaminen jossain vaiheessa? Nyt aloitin vaakalakon jo joululoman alussa, ja aion pitää sen vähintään tammikuun viimeiseen päivään asti. Lakolleni on kaksi syytä:

1. Minulla on tärkeimpiäkin asioita mietittävänä juuri nyt elämässäni, kuin millä voimalla maapallo vetää puoleensa fyysistä massaani. Näihin lukeutuvat muun muassa gradun valmiiksi saaminen ja koulutustani vastaavan työpaikan löytäminen. Minulla on useamman kilon puskuri sekä normaalipainon ylä- että alarajaan, joten terveyden kannalta merkityksellisen painon muutoksen huomaisin varmasti ilman puntariakin. Siksi en koe, että muutaman sadan gramman vaihteluilla olisi niin isoa merkitystä, että viitsisin käyttää edes puolta minuuttia päivästäni asian tarkistamiseen.

2. Tämä on julkinen kannanotto jokatammikuisia "terveys"tempauksia vastaan. Sana "terveys" on lainausmerkeissä, koska harvalla tammikuutalakolla on todellista positiivista vaikutusta kenenkään terveyteen. Lakkoilu - merkityksessä fyysisistä nautinnoista kieltäytyminen - on osa postfeminististä länsimaista kulttuuria, jossa nuoruuden ja (tietynlaisen ulkoapäin määritellyn) kauneuden ihannointia tyrkytetään joka luukusta. Uudenvuodenlupaukset verhoillaan aidon hyvän olon ja itsensä kunnioittamisen kaapuun, vaikka kyse on kulttuurin meille saneleman ruumisprojektin toteuttamisesta. 

Meistä jokainen on kuitenkin paitsi vastuussa itsestään, osa kulttuuria. En kannusta sinänsä epäterveellisiin elämäntapoihin, vaan miettimään, mikä todella kohentaa omaa hyvinvointia ja mikä taas on ulkopuolisen paineen vaikutusta. Minun hyvinvointiani edesauttaa juuri nyt se, että vapautan ulkomuotoni pohtimiseen tai muokkaamiseen tarvittavat voimavarat elämäntilanteeni uudelleenjärjestelyyn. Samalla haluan muistuttaa - vaikka te fiksut lukijani sen varmasti tiedättekin jo - että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin naistenlehtien detox-ohjeista ahdistuminen.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Kroatiassa ollessani alkuun laihduin hieman, tasaisesti joka suunnasta, ja loppuajasta keräsin menetetyn massan takaisin, kaiken keskelle. Olin hieman huolissani asiasta - en sinänsä fyysisestä muutoksesta,  vaan siitä, miten siihen suhtautuisin. Menisikö fiilis rantapäivistä bikineissä näyttäytymistä ujostellessa ja maku jäätelöistä kaloreita miettiessä? Ei mennyt, onneksi.

Vaikka kroppani on vähän eri kohdista pyöreä kuin helmikuussa, se juoksee pidempiä matkoja ja taipuu vaativampiin asanoihin kuin koskaan. Eikä silläkään itseasiassa ole väliä. Todella usein, kun ihmiset puhuvat itsensä rakastamisesta, he vaivihkaa asettavat sille ehtoja. Eräs tunnettu treenibloggaaja kirjoitti tykkäävänsä olla lihaksikkaampi (verrattuna aiempaan laihuuden ihannointiin), koska silloin ei tarvitse vahtia joka suupalaa. Ei kai kenenkään, koskaan (vaikeat aineenvaihduntasairaudet yms. poislukien) pitäisi tarvita? 

Kun puhutaan liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta, siihen lähes automaattisesti liitetään puhe tietynlaisen ulkonäön tavoittelusta, kuten AnniFitness kirjoitti. Minua viehättää harrastamissani lajeissa - crosstraining, juoksu, uinti - se, että niissä onnistumisen mittari on ainoastaan kasvanut suorituskyky ja hyvä fiilis, ei tietty ulkoapäin määrätty ulkonäkö. Salillamme on vahva tule sellaisena kuin olet -henki, ja kaiken ikäiset ja kokoiset treenaajat hikoilevat yhdessä ja tsemppaavat toisiaan.

Joogassa ajatus viedään vielä astetta pidemmälle: edes hienon näköisen asanan tekemisellä tai tekemättä jättämisellä ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on oman kehon kuuntelu ja ehdoton hyväksyntä. Jokaisen keho on uniikki, ja ennen kaikkea oma. Sitä ei voi vaihtaa, vaikka kuinka haluaisi. Ainostaan omaa asennoitumistaan kroppaansa kohtaan voi muuttaa: eikö siis kannattaisi jatkuvan kritisoimisen ja arvioimisen sijaan olla onnellinen siitä, että meillä yleensäkin on elävä hengittävä keho?

Share

Ladataan...
Sisunainen

Näin Älä laihduta -päivän aattona ja kesäkuntokuurien huippusesonkina, puhutaanpa vähän painosta.

Minä en tiedä, paljonko tällä hetkellä painan, ja se on hyvin epätyypillistä minulle. Siitä asti kun sain kilpirauhasdiagnoosin, olen käynyt vaa'alla vähintään kolmesti viikossa ja seurannut keskiarvoja ja käyriä, painon heittely kun oli yksi oireista. Jo yli puoli vuotta minulla on ollut virallisesti terveen paperit, mutta olen jatkanut vaa'an kyttäämistä siitä huolimatta, ihan varmuuden vuoksi.

Olen stressannut joka pienestä vaa'an nytkähdyksestä suuntaan ja toiseen. (Miksi olen painavampi kuin toissapäivänä? Söinkö liikaa jäätelöä? Mistä kohti olen lihonut? Miksi olen kevyempi kuin viime viikolla? Onko minulla jokin hivuttava tauti?Olenko treenannut liian vähän ja muutun laihaläskiksi?)

Vajaa kuukausi sitten päätin, että nyt saa riittää. Minun täytyy pystyä tuntemaan itse, onko oloni hyvä vai ei ilman numeerisia apuvälineitä, ja minkään muun kannalta vaa'an lukemalla taas ei ole väliä. Jos jaksan arjessa ja treeneissä, olen syönyt tarpeeksi; jos en mahdu farkkushortseihini, no, uusia shortseja saa kaupasta.

Ilman vaakaa eläminen on tuntunut todella vapauttavalta. Vaikka en tietoisesti ole aiemminkaan suhtautnut kovin kriittisesti kroppaani, nyt huomaan joidenkin syvään juurtuneiden ajatusmallien lähtevän pikkuhiljaa purkautumaan. Kun keholle ei ole mittaria, sitä alkaa arvostaa entistä enemmän sen perusteella, miltä se tuntuu. Kun päivän vaakalukema ei käännä ajatuksia negatiiviselle raiteelle, jää tilaa huomata, että hei, tämähän on itseasiassa aika kiva kroppa olla.

Pukuhuoneselfie, painoindeksi tuntematon.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Oletteko huomanneet jälleen kerran yhden Instagramissa kiertävän kuvan, jossa kerrotaan kuinka paljon pitää juosta polttaakseen pikaruoasta saadut kalorit? Näitähän ovat perinteisesti naistenlehdet pullollaan aina, kun on laihdutusvuodenaika, ja muistelen muutamia nähneeni ihan valtakunnallisten uutismedioiden julkaisuissakin.

Kuulostaa simppeliltä: juokse 6 km, niin saat syödä maukkaat ranet. Tai päinvastoin: älä herranjumala syö niitä ranskiksia, koska noin pitkän matkan juotuisit juoksemaan pelkästään sitä varten.

Käymällä vaihtokauppa kaloreista päädytään helposti ajatteluun, jossa liikuntaa arvioidaan kalorinkulutuksen mukaan ja ruoka on numeerisia palkintoja, jotka pitää ansaita liikunnalla. Kaloreiden kyttääminen saa helposti valitsemaan liikuntalajeja sen mukaan, mikä jonkin (kaiken lisäksi yleensä epäluotettavan) kaloritaulukon mukaan kuluttaa eniten energiaa, ei sen mukaan, mistä oikeasti nauttii tai tulee hyvä olo.

Laskennallinen kulutus on yleensä suurta pitkäkestoisissa ja/tai intensiivisissä aerobisissa suorituksissa, mutta ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta esimerkiksi lihaskunnon, koordinaation ja liikkuvuuden kehittäminen ovat vähintään yhtä tärkeitä. Ja ihan rehellisesti, moniko oikeasti nauttii kakkupalastaan, jos samalla mielessä kummittelee, montako minuuttia spinningpyörää pitää polkea sen kuluttaakseen?

Moni liikuntaa harrastava nainen kuluttaa enemmän kuin kuvittelee. Omaan ruokavaliooni mahtuu sekä reilu määrä normaalia ruokaa että suklaata tai jäätelöä aina, kun siltä sattuu tuntumaan (mikä on varsin usein). En laske kaloreita vaan luotan siihen, että kroppani osaa ilmoittaa, milloin se on saanut kyllikseen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Olennaisempia kysymyksiä, kuin: "montako kaloria tässä jumpassa kuluttaa/ sipsipussista saa", olisivat: "auttaako se istumisesta kipeytyneisiin hartioihin", "jaksanko sen avulla kantaa kauppakassit 70-vuotiaanakin", "maistuuko se hyvälle ja tuleeko siitä hyvä olo", "tulenko siitä onnellisemmaksi?"

Share

Pages