Ladataan...
Sisunainen

Torstai 4.5.

Istun aamukahdeksalta auton ratissa pohjoiseen vievällä moottoritiellä. Kehtuuttaa lähteä: koko päivä ajamista yhden työhaastattelun takia. Tuskin kutienkaan saan sitä paikkaa. Haluanko edes muuttaa niin kauas kaikesta tutusta?

Perille päästyä kylä on isompi kuin kuvittelin ja aika sympaattinen. Ihmiset ovat mukavia ja se itse työ, no kyllähän se kuulostaa pirun mielenkiintoiselta. Aurinko paistaa ja paluumatkalla syön huoltoasemalla kevään toisen ulkojäätelön.

Perjantai 5.5.

Olen kaupungilla katselemassa kevätvaatteita. Pitäisi palata koneen ääreen tekemään taas yksi hakemus, mutten millään malttaisi. Puhelin soi, eilinen haastattelija kysyy, onko minulla hetki aikaa jutella. "Kyllä me tarjottaisiin sulle tätä työpaikkaa." Nytkö, ihan todellako, elämäni muuttuu? "Tätä pitää hetki sulatella", totean yhtä paljon itselleni.

Puhelun päätyttyä palaan kauppaan ostamaan ne kivat kukkakuvioiset housut. "Sulla taitaa olla tänään hyvä päivä?", iloinen tyttö kassalla kysyy. "Mulla on muuten tänään harvinaisen hyvä päivä", vastaan rehellisesti.

Sunnuntai 7.5.

Kahdessa päivässä olen löytänyt asunnon ja auton, sopinut muuttopäivän ja töiden alkamispäivän. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että melkein pyörryttää. Olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani: minä, kaupunkilaistyttö, muutan pienelle korpien keskellä olevalle kylälle, josta on sata kilometriä lähimpään kaupunkiin. Toisaalta pääsen tekemään juuri sitä, mitä olen haaveillut tekeväni työkseni, ja niin tulevat esimieheni kuin vuokraisäntäni vaikuttavat todella vieraanvaraisilta ja helposti lähestyttäviltä. Facebookissa saan kymmeniä vinkkejä alueen ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksista.

Tiistai 9.5.

Viimeinen päivä vanhassa työpaikassa. Samaan aikaan en millään jaksaisi enää keskittyä, ja samalla tuntuu haikealta. Pomon kanssa työtodistusta laatiessamme ihmettelemme molemmat ääneen, olenko todella ollut täällä kuusi vuotta. Sähköpostiin automaattista poissaolovastausta laittaessa muutos tuntuu taas yhtä askelta konkreettisemmalta.

Torstai 11.5.

Paljon asioita on hoidettu, mutta paljon on vielä jäljellä. Tämä muutto tuntuu moninkertaisesti työläämmältä kuin mikään aikaisempi. Vähenevien päivien ajatteleminen saa perhoset lepattamaan vatsassa, vaikka oikeasti tiedän pärjääväni. Olenhan muuttamassa vain reilun kolmensadan, en melkein kolmentuhannen kilometrin päähän.

Maantaina alkaa seuraava elämäni suuri seikkailu. Yksi ovi on auennut ja sen takana odottaa liuta muita, vielä tutkimattomia. Juuri nyt olen kiitollinen, että päätin jaksaa ajaa kahdeksan tuntia työhaastatteluun ja takaisin.

 

***

Lue myös: Tuntemattomassa tilassa

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sisunainen

Kun palautin graduni kaksi kuukautta sitten, luulin, että nyt helpottaa. Pääsen ikään kuin lomalle: chillailen ja keskityn treenaamiseen, kirjoittelen jokusen työhakemuksen silloin tällöin, kunnes unelmaduuni osuu kohdalle. Eihän se ihan niin mennyt. Ongelma oli se, että en osannutkaan hidastaa.

Gradua kirjoittaessa loppumetreillä paahdoin täysillä ja istuin lauantaitkin kirjastossa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, valmistumisen jälkeen töitä hakiessa ajankäytön suunnittelu on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi. Kun tähän yhdistetään ylikehittynyt työmoraali ja liian isolle vaihteelle jääneet rattaat, ollaan ongelmissa.

Omalla alallani kilpailu työpaikoista on kovaa ja pettymykset työnhaussa taattuja. Minulla on onneksi osa-aikainen palkkatyö nytkin, mutta silti myös taloudellinen toimeentulo on aiheuttanut paljon huolta viime aikoina. Kaikki tämä lisää emotionaalista kuormaa tilanteessa, jossa oikeasti pitäis yrittää vielä palautua edellisestä rutistuksesta. Olen viime aikoina ollut kiitollisempi kuin koskaan tukiverkoistani - en käsitä, miten kukaan selviää tällaisessa tilanteessa yksin romahtamatta täysin.

Havahduin tilanteeseen kunnolla vasta, kun arkisten asioiden hoitaminen, kuten kaupassa käyminen tai lenkille lähteminen, alkoi tuntua ponnistelulta. Onnistun kyllä tekemään helposti pitkän tähtäimen suunnitelmia, kuten hakea uudestaan yliopistoihin varasuunnitelmaksi syksylle, mutta sen tietäminen, mitä haluan iltaruuaksi, tuntuu astrofysiikan lopputenttiin vastaamiselta.

Stressi on siitä kavala ilmiö, että se ujuttaa lonkeronsa kaikille elämän osa-alueille. Olen yllättanyt itseni murehtimasta paria vyötärölle talven mittaan kertynyttä kiloa, tuntemasta huonoa omaatuntoa suklaan syömisestä ja ahdistumasta tulevista juoskutapahtumista innostumisen sijaan. Mikään näistä ei todellakaan kuulu normaalisti tapoihini, vaan kokonaan muusta johtuva tunnereaktio heijastuu sattumanvaraisiin asioihin.

Nyt viimeistään on aika vetää käsijarru päälle. Vaikka maanisella hakemusten lähettelyllä joku niistä saattaisi tärpätä hippusen nopeammin, minusta ei ole mitään hyötyä työntekijänä, jos olen ajanut itseni loppuun jo ennen ensimmäistä työpäivää. Sen sijaan itsestäni huolehtimalla, fyysisen lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin ja palautumiseen panostamalla, teen paljon pitkäjänteisempää ja tuloksellisempaa työtä tulevaisuuteni eteen.

Tämä postaus on kirjoitettu omien ajatusteni jäsentämiseksi päivänä, jona minun oli tarkoitus käydä aamulla uimassa, kirjoittaa muutama hakemus ja lähteä kaupungille juhlimaan. En ole tehnyt mitään näistä. Päätin skipata myös iltasuunnitelmat ja viettää sen sijaan illan joogan ja tv-sarjojen parissa. Ehtii sitä pääsiäisen jälkeenkin.

Share

Ladataan...
Sisunainen

 

Jos haluat jotain tarpeeksi, saat sen.

Jos sinulla on tarpeeksi motivaatiota, löydät keinoja, et tekosyitä.

Epäonnistuttuasi katso peiliin ja mieti, mitä voisit ensi kerralla tehdä paremmin.

Tämäntyyppiseen puheeseen törmää usein, puhuttiin sitten ura- tai opintomenestyksestä, elämänmuutoksista tai urheilusuorituksista. Tavoitteisiin pääseminen halutaan nähdä ainoastaan yksilön henkilökohtaisista resursseista riippuvana. Jos jotain tahtoo ja tavoittelee tarpeeksi kovasti, sen saavuttaa. Ajatus on sinänsä kannustava: jokainen voi tehdä elämästään haluamansa näköisen lähtökohdista riippumatta, kunhan on valmis tekemään töitä sen eteen.

Jokainen on oman onnensa seppä -ajattelu liikkuu kuitenkin hyvin kapealla veitsenterällä. Jos onnistuminen on itsestä kiinni, niin on myös epäonnistuminen. Jos unelmatyöpaikan nappaa sinua viisi vuotta enemmän alan kokemusta hankkinut hakija tai maraton jää juoksematta tulehtuneen polven vuoksi, kyseessä oli itseasiassa silti henkilökohtainen mokasi. Jos olisit todella halunnut saavuttaa tavoitteesi, olisit keksinyt tavan selättää vastoinkäymiset. Mutta eihän se aina niin mene.

Menestyksen kytkeminen puhtaasti ihmisen persoonaan jättää huomiotta sen, että toimimme monimutkaisessa muuttuvassa ympäristössä, jossa emme voi vaikuttaa läheskään kaikkeen. Samalla unohtuu se, että ajatusmallin mukaista superihmistä, joka pystyy puhtaalla tahdonvoimalla raivamaan kaikki esteet tieltään, ei ole olemassa. 

Olemme epätäydellisiä, haavoittuvia, joskus väsyneitä yrittämään ja joskus kykenemättömiä vaikuttamaan olosuhteisiin, mutta silti rakastettavia, sinnikkäitä ja aivan riittävän vahvoja. Omien unelmien ja tavoitteiden eteen työskenteleminen tekee elämästä mielekästä ja onnistumisen tunne pitkän ponnistelun jälkeen on mahtava. Ollaan silti armollisia itsellemme silloin, kun kaikki ei menekään putkeen. Itseruoskinnan sijaan juodaan vaikka pullakahvit ja katsotaan sitten, jos jaksaisi yrittää uudestaan.

(Kuva pöllitty Pinterestistä.)

Share

Ladataan...
Sisunainen

Yliopistossa opiskelun aikana tein paljon töitä ajankäytön suunnittelun ja sitä myöten stressinhallinnan eteen. (Ihanko todellakin voin puhua yliopistosta menneessä aikamuodossa?) Sain mielestäni kehitettyä itselleni toimivan systeemin, jossa projektit tulivat valmiiksi deadlineihin mennessä, palkkatyöt hoituivat siinä sivussa ja aikaa jäi mukavasti myös harrastaa ja ottaa rennosti. Opiskelijahan on periaatteessa freelancerin tai yrittäjän tapaan "aina töissä", mutta opin erottamaan itselleni työ- ja vapaa-ajan ja säilyttämään tasapainon näiden välillä.

Nyt, kun olen valmistunut ja arkeni koostuu osa-aikatyön lisäksi pääasiassa työnhausta, koko huolella rakentamani systeemi tuntuu hajoavan käsiin. Pelisäännöt ovat muuttuneet: yhtäkkiä jostain saattaa putkahtaa ilmoitus unelmatyöpaikasta, jonka videoita ja useita dokumentteja vaativan haun deadline on ylihuomenna. Uhraanko silloin vapaa-aikani vai mahdollisuuden, olkoonkin todennäköisesti melko pienen, suunnata tulevaisuuteni uudelleen? Ilman yllätyksiäkin työnhaku on loputon työmaa: aina voisi tehdä enemmän ja parempia hakemuksia, pitää itsestään meteliä Linkedinissä, googlailla kiinnostavia työnantajia, hioa video-CV:tä YouTubeen ja niin edelleen.

Tänään lenkillä päätin laatia itselleni tärkeysjärjestyksen helpottamaan ajankäytön suunnittelua. Sen kärkipäässä on asioita, kuten omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja turhien suorituspaineiden välttäminen, loppupäässä muun muassa epätodennäköisten ja vähemmän kiinnostavien työpaikkojen hakeminen. Siihen välille asettuvat treeniohjelman noudattaminen (siitä muuten lähiaikoina lisää) ja jo olemassa olevien töiden hoitaminen kunnialla. Muistutukseksi itselleni kirjoitin listan kalenteriini ja aion lukea sen läpi säännöllisesti aina, kun kalenteriin uhkaa kertyä liikaa tavaraa.

Tasapainoista viikonalkua kaikille! Muistakaa pitää huolta itsestänne ja älkää ottako asioita niin vakavasti.

Share

Pages