Ladataan...
Sisunainen

Kuva.

Jos jotakin Kroatian-vaihtoni aikana opin, niin sen, että aika harva asia on oikeasti mahdotonta. Olen lukemattomia kertoja elämässäni jättänyt asioita tekemättä siksi, että olen ajatellut, etten voi tai uskalla. Olen kieltäytynyt edes yrittämästä, koska olen pelännyt epäonnistumista.

Tänään joogaopettajani puhui tunnin lopuksi pelkojen voittamisesta: "Kun on voittanut pelon, on voittanut myös itsensä." Pelko ei ole todellista tai ulkopuolelta tuleva luonnonvoima, vaan osa meitä, mielikuvitustamme ja ajatusmaailmaamme. Pelko itsessään ei ole este, vaan se, jos annamme sen vaikuttaa tekoihimme.

Tästedes jos kohtaan asian, joka tuntuu mahdottomalta, mutta jota kuitenkin haluan, en aio ajatella: "En mä voi", vaan: "Tää nyt vaatii vähän enemmän duunia."

Kun päästää irti pelosta, mahdoton muuttuu tavoitteeksi.

Share

Ladataan...
Sisunainen

Ensimmäisen Suomi-viikkoni aikana olen:

  • Käynyt kolmessa eri saunassa (Löyly, kuvassa alla, oli paras).
  • Syönyt mustikkapiirakkaa ja -smoothieta, rahkaa ja savulohta.
  • Käynyt hot joogassa, kavereiden kanssa lenkillä ja omalla salilla.
  • Lähtenyt torikahville ja päätynytkin syömään extempore lounasta Vesikioskilla (suosittelen lämpimästi, kaikki annokset saa myös gluteenittomana).
  • Leiponut täytekakkua ja juhlinut kotiinpaluuta ja myöhästyneitä synttäreitä perheen kanssa.
  • Katsonut jo puolet Game of Thronesin kuutoskaudesta.

 

Share

Ladataan...
Sisunainen

Vajaan kahden viikon loma Pulassa oli ehdottomasti yksi koko Kroatian reissuni parhaita paloja. Sain lomailuseuraksi (vuorotellen) kaksi vaihtarikaveria Zagrebista sekä äitini. Suurimman osan reissua keskityimme syömään hyvin, löhöämään rannalla tai kiertelemään kaupungilla, mutta mukaan mahtui myös niin liikunta-aktiviteetteja kuin retkiä lähialueelle.

Kävimme ystäväni kanssa Pulassa suppailuretkellä ja myöhemmin kävin vielä itsekseni Medulinissa SUP-joogatunnilla. Helppoa ei ollut kumpikaan - retkellä aallokko vaikeutti matkantekoa ja joogaaminen laudan päällä taas oli sata kertaa vaikeampaa kuin maalla. Selvisin kuitenkin molemmista uimatta ja joogassakin tein soturia ja hartiaseisontaa lukuunottamatta kaikki asanat.

Pulassa ei hienohiekkaisia rantoja löytynyt, mutta kivirannoilla vesi oli sitäkin kirkkaampaa ja juuri sopivan lämpöistä: viilentävää muttei yhtään kylmää. Uimme melkein joka päivä; jopa viimeisenä päivänä ennen lennolle lähtöä oli pakko poiketa rannalle. Medulinissa sen sijaan on loiva pehmeähiekkainen uimaranta, joka on varmasti ihanteellinen esimerkiksi lapsiperheille.

Pari kertaa loman aikana ehdin lenkille, joskin suunniteltu Kamenjakin retki jäi lenkkiseuran ja ajan puutteessa väliin. Sen sijaan Meduliniin teimme myös pyöräretken vuokrapyörillä. Pyörävuokraamon etsiminen tuotti pientä päänvaivaa, kunnes meille selvisi, että kyseinen toimisto tuo pyörät puhelinsoitolla kotiovelle. Kuinka kätevää!

Medulinin lisäksi kävimme retkellä läheisessä pikkukaupungissa Rovinjissa ja veneretkellä Brijuni-kansallispuistoon kuuluvalla saarella. Molemmat retket olivat erinomaisen onnistuneita valintoja, joskin veneretkellä ollessa olisin toivonut, että olisimme olleet moottorialuksen sijaan purjehtimassa.

Kaiken kaikkiaan Pulasta ja Istrian niemimaasta jäi todella sellainen fiilis, että sinne voisi mennä uudestaan, nyt kun kielitaitoakin on sen verran karttunut, että näköjään osaan jopa hoitaa käytännön asiat ja yksinkertaisen small talkin englantia taitamattoman vuokraemännän kanssa. Aloin jo lentokoneessa suunnitella ensi kesäksi Kroatia-Italia-kiertomatkaa...

Metta Float - suppailua Pulassa ja Medulinissa

PulaBike - nykyaikaisia vuokrapyöriä ovelle toimitettuna

Share

Ladataan...
Sisunainen

Alkuviikosta päätin luopua alkuperäisestä yli 30 tuntia matkustamista ja hostelliyön Zagrebissa sisältäneestä kotiinpaluusuunnitelmastani ja ottaa suoran lennon Pulasta Helsinkiin.

Eilen viimeisen illan kunniaksi kilistellessä ei tuntunut juuri miltään - tänään aamulla sen sijaan koin pahempaa matkajännitystä kuin pitkään aikaan matkoille lähtiessä. Lentokoneessa tunnelma oli vähän surullinen ja aika epätodellinen: Nytkö jo todella lähden täältä pois? Niin paljon jäi tekemättä ja näkemättä!

Helsinki-Vantaalla taas iski hämmentävä tunne: ihan kuin en poissa olisi ollutkaan. Jopa mansikkarahka maistuu täsmälleen samalta kuin muistin.

 

Share

Pages