Ladataan...

Ystäväni vaihtoi työpaikkaa ja tiedusteli, josko olisin kiinnostunut leipomaan täytekakun vanhaan duuniin vikana päivänä vietäväksi. Tottahan toki olin! Ensimmäinen haaste olikin miettiä, minkä kokoisen kakun tarvitsen noin 25 hengelle. Lopulta päädyin tekemään kolme kakkulevyä pellillä Kinuskikissan ohjeen mukaan.

viimeisen työpäivän sulostuttaja

 

kakkupohja x 3

4 munaa

1½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1½ tl leivinjauhetta

(2 rkl kaakaojauhetta)

Kenwoodini oli suurena apuna muna-sokerivaahdon teossa ja tuplasatsi mahtuikin juuri ja juuri valmistumaan sen kulhossa. Se sopi oikein hyvin, sillä kolmanteen levyyn laitoin sitten vielä lisäksi pari ruokalusikallista kaakaojauhetta. Ensiksi vatkataan munat ja sokeri keskenään. Huoneenlämpöiset munat vatkautuvat parhaiten. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja siivilöidään vaahdon sekaan. Sitten syvälle pellille ja uuniin 200 asteeseen 6-8 minuutiksi. Uunista tullessa kumoa levy heti sokeroidulle leivinpaperille. Sama pohja käy myös hyvin kääretorttuun.

 

Muut ainekset

320 g vadelmahilloa

6 dl hyla kuohukermaa

750 g laktoositonta maitorahkaa

sokeria

½ pussia Marianne crushia (oman maun mukaan)

mukillinen laktoositonta maitoa

vaniljasokeria

1 dl hyytelösokeria

820 g persikanpuolikkaita sokeriliemessä

500 g Kuningas-marjasekoitusta (kotimaisia pakastemarjoja! :))

Levyt tein valmiiksi eilen ja ne odottelivat jääkaapissa yön yli. Aamulla heräsin reippaana kuudelta, jotta ehdin täyttää ja koristella kakun ennen koulutukseen lähtöä. Ihme kyllä edellisillan Flogging Mollyn päätähuimaavan upea keikka ei painanut sen kummemmin. ;)

Kostutin levyt maidon ja vaniljasokerin sekoituksella. Väliin tuli Den Gamle Fabrikin kevyttä vadelmahilloa ja kermarahkaseosta (vatkaa kerma ja sekoita joukkoon rahka + sokeria makusi mukaan), jossa oli mukana myös Marianne crushia. Muista jättää noin puolet kermarahkaseoksesta ilman marianneja koristelua varten! Toiseen väliin sama setti ja lisäksi viipaloituja persikanpuolikkaita. Päälle vielä loput hillot ja siihen marjat mielivaltaisesti ympäriinsä aseteltuna. Sitten keittelin hillosokerista ja vedestä kiilteen, jonka levitin pullasudilla marjojen päälle.

Loput kermarahkat uutuuttaan hohtavaan pursottimeen kivan tähtityllan kanssa ja eikun koristelemaan. Kermaa oli aika naftisti ja jouduin vielä vähän täydentämään koristelua persikoilla. Onneksi kiillettäkin oli vielä jonkin verran jäljellä ja se suli uudelleen lämmittäessä taas juoksevaksi. Jos olisi halunnut tehdä vielä kivoja kuvioita kermalla kakun päälle, olisi sitä kannattanut varata vielä yksi purkki. Mut hei, tekemällä oppii!

Kakku kulki näppärästi lähikaupasta saadussa banaanilaatikon alaosassa kaupungin halki ja huhu kertoo, että se oli tehnyt työpaikalla hyvin kauppansa. :)

Share