älä ole näkymätön

sivulauseita

Sain ystävältä kaksi kirjaa. Ihan yllättäen. (Voiko olla parempaa?)

Toisen luin heti, toista olen lukenut pikkuhiljaa. Hitaasti luettu on Vilja-Tuulia Huotarisen Seitsemän enoa. En ole aikoihin lukenut runoja. Näihin päiviin ne kuitenkin solahtavat. Vartissa ehtii lukea muutaman, antaa niiden liikahdella mielessä ihan hiljaa, sana kerrallaan, niin että kuin salaa niistä muodostuu kuva, ja kuvasta kertomus.

Älässano, sieltä mistä minä tulen ei hameen pituudella ole väliä. Mitä muuta muistaa kuin töitä ja töitä, kaivettiin ojaa, vappuna sun enosi loivat valkolakit päässä lantaa. No sen muistaa kun sateella pääsi pellolta polvilleen pudonneeseen latoon. Maa omisti meidät, ei suinkaan me sitä, vainajat vietiin veneillä, mikä tahansa kulki vesiä pitkin. Joitakin neuvoja annoin itselleni:

Älä koskaan ajattele näitä tyhjinä vuosina. Älä ole näkymätön. Sano rakastavasi kun rakastettavaa on.

Kirjan sivuilla on ihan toisenlainen maailma kuin tämä oma tässä, tässä kaupunginosassa, ikkunasta lankeavassa harmaassa valossa, pöydän ääressä, kahvin tuoksussa, radion kohistessa vaimeana taustalla. Kevättä ahnaasti odottaen.

Ja silti sen jotenkin tunnistan, sanojen kautta. Hyvä niin. (Ja hyvä on näin.)

 

Share

Kommentoi