Boyhood

sivulauseita

Alussa pieni poika, Mason, makaa nurmikolla, katsoo taivasta, on noin kuusivuotias, vakava ja suloinen lapsi. Sitten tarina liikahtaa eteenpäin ja poika on muutaman vuoden vanhempi, toisessa kaupungissa, lapsenpyöreys on poissa ja koulu vaihtunut.

Ja niin tarina kulkee. Kolmen tunnin aikana pojasta kasvaa nuori mies, melkein kahdeksantoistavuotias taiteilijan alku, lempeä ja tarkkanäköinen. 

Odotin tätä Richard Linklaterin uusinta elokuvaa kauan ja paljon.

Toteutustapa tuntui poikkeukselliselta, kiehtovalta, varsinkin kun tiesi Linklaterin pakottoman ja kiihkottoman tavan tehdä elokuvia. 

Odotin, no, että maailma(ni) ainakin jollain tavalla sen myötä muuttuisi.

Mutta ei se muuttunut. 

Paljon siinä oli hyvää ja juuri kiehtovaa, nähdä ihmisten ja yhteiskunnan muuttuvan, nähdä näyttelijöiden ja henkilöhahmojen kehittyvän, päästä katsomaan sitä kaikkea jotenkin ihan läheltä. Ja miten vaivattomalta se näytti. Näyttelijät tekivät niin varmaa työtä ettei se oikeastaan edes ollut näyttelemistä, tarina soljui eteenpäin kuin joki ja kaikki oli hallittua, oikeissa hetkissä nokkelaa ja oivaltavaa. 

Mutta, ja tämän sanominen on hieman noloa kaiken hehkutuksen jälkeen mitä elokuva on saanut osakseen, ei tämä minua varsinaisesti koskettanut. Siis sillä tavalla että olisin unohtanut ajan ja paikan ja vain ollut tarinan vietävissä.

Nauroin paljon, vähän itkettikin, ja ihailin sitä miten joku on saanut aikaiseksi toteuttaa idean elokuvasta jota kuvataan kaksitoista vuotta. Nautin siitä miten todentuntuisesti siinä oli kuvattu vanhemman ja lapsen monimutkainen mutta silti niin yksinkertainen ja luonnollinen suhde, sekä perheen yhteisöllisyys täynnä rakkautta, kipua, iloa ja ikävää. Katsoessani tunsin, tiesin, miten nopeasti meidän kaikkien aika kuluu ja miten sen vauhti varmasti vain kiihtyy, miten arvokkaita ja silti hauraita, ohimeneviä, ovat ne hetket kun elämä tapahtuu. Tämän kaiken vuoksi pidin tästä elokuvasta paljon. Mutta en rakastanut sitä.

Ehkä odotukseni vain olivat liian korkeat. Ehkä luin elokuvasta ihan liikaa etukäteen. Ehkä tässä oli jotain liian, en tiedä, amerikkalaista, perusvarmaa, turvallista.

Jos olet tämän nähnyt niin kerro mitä mietit, kiinnostaa kovin.

 

 

Share

Kommentit

Kuvaputkessa

Odotin myös Boyhoodia kiihkeästi ja pelkäsin juuri tällaista reaktiota. Tällä kertaa onneksi kuitenkin osui ja upposi, ihastuin. Silti, ennakko-odotuksilla ja -käsityksillä on tosiaan vaaransa. Niin usein haluaisia rakastaa, mutta ei vain pysty. Eihän sillekään mitään mahda.

Helmi K
sivulauseita

Niinhän se on. Ja kyllä minäkin ihastuin, varsin vahvastikin hetkittäin, mutta se jokin, tärkein, jäi puuttumaan. Enkä oikein vieläkään voi uskoa että niin kävi :)

Kommentoi