Ehkä rakkaus oli totta

sivulauseita

Loppujen lopuksi Luken läsnäolo ei tuntunutkaan niin omituiselta kuin Leigh oli pelännyt. Hän peseytyi ja pukeutui, ja he söivät kolmistaan aamiaista keittiönpöydän äärellä ja puhuivat harjoituksista ja tulevista päivistä. Ei ollut mitään syytä piiloutua; heidän kolmen yhdessäolo oli merkillisen luontevaa ja lohdullista - ja tunnetta vain vahvisti se, että Leigh jakoi Paulin sängyn. Maaliskuu. Huhtikuu. Toukokuu. Kesäkuu. Heinäkuu. Kesäpäivät olivat pitkiä ja hienovireisesti tasapainotettuja, ikään kuin onni olisi ollut niin vahvaa ettei se olisi voinut heitä hylätä. Mutta onnea ehkä terävöitti tutkimaton aavistus jostain piilotetusta: heidän pitkäaikaisemman elämänsä pysyvämmistä haavoista, jotka odottivat kätköissään.

Sadie Jonesin neljäs, mutta ensimmäinen suomennettu romaani Ehkä rakkaus oli totta hämmentää minua.

Se on taitavasti ja hyvin eloisasti kirjoitettu romaani neljän nuoren aikuisen kasvusta, rakkaudesta, ystävyydestä ja jaetusta intohimosta teatteriin. Se onnistuu tuomaan Luken, Leigh'n, Paulin ja Ninan aivan liki, niin että heidän kipunsa, ajatuksensa ja tunteensa myllertävät lukijan mielessä jännällä tavalla hallittuna sekamelskana. Elämä kun on, monimutkaista, sotkuista, herkkää ja kipeää. Kaikki he ovat lahjakkaita, vimmaisia ja epävarmoja, kaikki he etsivät paikkaansa sekä omassaan että toistensa tarinassa.

Sykkivien teatteripiirien ihanan kauhea boheemi arki täytti lähes joka sivun.

1960-70-luvuille sijoittuva romaani on siis monin tavoin lähes täydellinen. Sitä ei halua laskea käsistään, se vie mukanaan.

Mutta silti. Läpi romaanin minulla oli kovin melankolinen olo. Moni lukija on kuvannut romaania sanoilla hurmaava, viehättävä ja viihdyttävä. Minusta se oli kovin surullinen.

Se läpäisi taitavasti jokaisen henkilön yksinäisyyden ja eksymisen, jonkin kovin raivokkaan ja surumielisen pohjavireen. Nyt, päivä lukemisen jälkeen, ajattelen myös sanoja ankara, kyyninen ja haikea mutten osaa ihan paikantaa niitä.

Kuten sanoin, hämmentävää.

Koin myös pitkästä aikaa tunteen, että olisin halunnut lukea tarinan englanniksi. Suomennos ei sinänsä ollut kömpelö, mutta ei se ihan lentoonkaan lähtenyt. Enkä millään tasolla voi ymmärtää sille annettua nimeä. Ehkä rakkaus oli totta. Se on korni ja imelä, mitä kirja ei ole yhtään, ja miten niin ehkä? Minusta koko romaanin ydin oli siinä että rakkaus nimenomaan on totta, rakkaus on se mikä ajaa meidät tekoihin joita emme aina ymmärrä, tekemään valintoja joiden kanssa on vaikea elää, saa meidät kaipaamaan, nauramaan, himoitsemaan ja elämään. Alkuperäinen nimi Fallout kiteyttää juuri sen, miten suuri, kokonaisvaltainen ja hurja on se pudotus jota rakkaus vaatii, halusimme tai emme.

No. Tätä kirjaa on siis helppo suositella, mutta itse teen sen eri syistä kuin moni muu. En vain siksi että se on todella hyvä, vetävä ja kiinnostava, vaan ennen kaikkea siksi että se sukeltaa varmalla otteella henkilöidensä sisälle ja teatterin maailmaan, kierii hyvin hitaasti auki ne arimmat ja yksityisemmät ajatukset, hetket ja valinnat joita kasvaminen ja, no, eläminen vaatii. Koska kaikesta siitä sujuvuudesta ja koukuttavuudesta huolimatta minusta tämä on kirja, joka kannattaa lukea hyvin hitaasti ja ajatuksella.

Pinnan alla on hurjan paljon.

( Hah. Lukiessani merkitsen ylös aina sivuja, sitaatteja joista pidän. Tämän kirjan kohdalla en tehnyt niin kertaakaan. Mikään yksittäinen kohta tai lause ei tehnyt erityistä vaikutusta, kerronta oli alusta loppuun "vain" tasaisen varmaa. Mutta nyt kun tätä varten etsin jotain sopivaa, löysin nopeasti tuon alussa olevan, ja tajuan sen nyt olevan täydellinen kuvaamaan sekä kirjan tunnelmaa että omaa kokemustani kirjasta. )

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mutta jos se suomennettu nimi ei olis ollu tuo niin oisko se sitte herättäny sussa tuota vahvaa reaktiota, että "miten niin ehkä?" ja vakuuttuneisuutta siitä, että se kirjassa nimenomaan on totta? Minä tykkään nimistä, jotka herättää ajatuksia ja ristiriitojakin :D Ja tykkään myös lukea muiden havaitsemista ristiriitaisuuksista, kiitos siis blogista. Ja kirjavinkistä, kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta.

Helmi K
sivulauseita

Tosi kiinnostava pointti, kiitos!

Mutta tuo nimi ei kuitenkaan ollut musta ristiriitainen vaikka tajuan mitä tarkoitat, vaan se nimenomaan (siis mulle) laimensi kirjan tunnelman ja ytimen. Mutta kommenttisi jälkeen tykkään siitä vähän enemmän :)

ja kyllä, kirja on kiinnostava.

Hotelli Hertta (Ei varmistettu)

Onpas jännää, että sulla oli tällainen kokemus kirjasta. Mäkin olen törmännyt lukuisiin arvioihin, joista lähes kaikki hehkuttavat kirjaa ihastuttavaksi ja rakastettavaksi (jopa niin, että olen miettinyt, voiko se nyt muka NIIN ihana olla). Kiinnostavaa kuulla, että tällainenkin tunne tuli vastaan.

Mä taas olen (kirjaa lukematta) jotenkin pitänyt tuosta nimestä. Ehkä juuri sellaisen hämmentyneen epävarmuuden vuoksi, monimutkaisuuden ja sotkuisuuden ja herkkyyden, niin kuin kirjoitit. Ymmärrän kuitenkin myös pointtisi rakkaudesta. (Toisaalta, jättäähän nimi kai auki sen mahdollisuuden, että ehkä (!) kaikessa sotkussa nimenomaan rakkaus oli totta.) No joo, täytyy ehkä lukea kirja!

Helmi K
sivulauseita

Mustakin se oli jännä. Ja hämmentävää. Jossain sanottiin myös hurmaava, ja siitä en tosiaan saa kiinni. Rakastettava kyllä, hetkittäin, mutta sekin jotenkin särähtää korvaan. Teatterin kuvauksessa oli kyllä paljon vauhtia, iloa ja intoa, mutta kyllä tämä silti musta kaikista eniten oli just surullinen. Tosin, en tiedä kuinka paljon tähän vaikutti mun yleinen mielenlaatu, kuten hetki sitten kirjoitinkin. Kaikessa on jotain surullista, mutta tämän kirjan kohdalla se surullisuus oli musta myös tosi oleellista ja inhimillistä, koskettavaa, ei ahdistavaa kuitenkaan.

Kannattaa lukea, uskon että tykkäät! Lukesta etenkin ;)

Mia K.
Voi taivas

ehkäpä se ois englanniksi eri makuinen :)

Kommentoi