Elääkö sillä?

sivulauseita

Oikeasti? Elääkö?

Tuo saattaa olla yleisin kysymys joka minulta kysytään kun kerron mitä teen työkseni.

Vastaus on kyllä ja ei.

Useimmiten elän, mutta on myös aikoja jolloin en ihan, tai kun se eläminen tarkoittaa että "kyllä, kuukausi kerrallaan" tai "kysy viikon päästä uudestaan".

Olisi taivaallista jos Suomen kirjamarkkinat olisivat niin suuret, että "vain" kirjoja kirjoittamalla voisi tulla toimeen. Minulla ei ole tästä täysin tarkkaa tietoa, mutta veikkaan että Suomessa on ehkä kymmenen, viisitoista kirjailijaa jotka tulevat (tai halutessaan tulisivat) toimeen pelkästään myydyistä kirjoistaan saamillaan tuotoilla.

En tunne yhtään kirjailijaa, joka ei kirjan kirjoittamisen ohella tekisi toista päivätyötä, sivutöitä ja/tai freenlace-töitä. Kirjoittaisi lehtiin, opettaisi, vetäisi työpajoja. Tai toisinpäin, kirjoittaisi kirjaa silloin kun päivätyöstä jää aikaa. Sofi Oksaset ja Kjell Westöt ovat ilahduttavia poikkeuksia, mutta juuri sitä, poikkeuksia. Ja varmasti hekin ovat uransa alkuvaiheilla saaneet elantonsa (myös) muualta kuin romaaneistaan.

Kirjojen myynti on laskussa ja joka vuosi kärkeen nousevat ne muutamat palkitut ja muutamat ns. tutut, pitkän uran tehneet kirjailijat joiden jokainen kirja myy hyvin. Tiedän, kirjat ovat kalliita, mutta siihen noin kolmeenkymmeneen euroon sisältyy myös aika monen ihmisen palkka. Ja onneksi meillä on myös loistava ilmainen kirjastojärjestelmä, kirjoja siis saa luettavakseen muutenkin kuin ostamalla. Ja toki kirjailija saa lainatuistakin kirjoista palkkion, kaunokirjallisuuden kohdalla se tarkoittaa 0,06€ per laina. Vertailun vuoksi: Norjassa sama korvaus on kolminkertainen, Tanskassa viisinkertainen. Parannettavaa tässä(kin) siis on.

Mutta onneksi meillä on apurahat. Aihe joka herättää paljon keskustelua ja kiinnostusta sekä kirjaijoiden että kaikkien muidenkin kirjallisuudesta kiinnostuneiden parissa. Ja näin vaalien alla aihe on jälleen tapetilla, Suomessa kun monipuolinen kirjallisuus ei eläisi, sitä ei yksinkertaisesti olisi taloudellisesti mahdollista luoda/tuottaa ilman apurahoitusta.

Suomen Kirjailijaliiton toiminnanjohtaha Suvi Oinonen kirjoittaa aiheesta hienosti uusimmassa Kirjailija-lehdessä.

Poliittikkojen tehtävänä on ymmärtää, että taiteella on Suomessa perustuslain mukainen erityinen valtiovallan suojelus ja autonominen, itsenäinen asema. Tiede ja taide kulkevat tässä suhteessa käsi kädessä. Poliitikkojen tulee myös ymmärtää ammattimainen taiteen tekeminen työksi ja tunnistaa taiteilijan ammatin harjoittamiseen vaikuttavat asiat lainsäädännössä, oli kyseessä sitten sosiaaliturvalainsäädäntö tai tekijänoikeuslaki. Poliitikkojen tehtävänä on luoda Suomeen raamit ja rakenteet, joissa on mahdollista sekä menestyksekäs ja monipuolinen taiteen tekeminen että alueellisesti kattava ja tasavertainen taiteen kokeminen.

Sisällöistä ja henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista ja taidekokemuksista on toki enemmän kuin suotavaa käydä keskusteluja, ja niitä voi tuoda esille muissa yhteyksissä, mutta taidepoliittinen keskustelu on muuta.

Suomessa taiteilijoilla on vapaus luoda taidetta joka herättää keskustelua, tunteita ja ajatuksia. Joka kiihdytää, naurattaa, itketää, oksettaa, ärsyttää ja ihastuttaa. 

Se on uskomattoman hienoa ja arvokasta, ja sitä vapautta, sen vapauden monipuolisen totetutumisen mahdollisuutta on äärimmäisen tärkeää tukea myös valtion taholta.

Aina voi toki kysyä että jos sillä taiteella ei sitten elä, jos se ei kiinnosta tarpeeksi lukijoita/katsojia/kuuntelijoita, niin olisiko syytä tehdä jotain muuta. Ehkä sinä et vain ole tarpeeksi hyvä?

Uskokaa kun sanon, olen kysynyt tuon kysymyksen itseltäni satoja kertoja. Epäillyt, epäröinyt, ahdistunut. Täyttänyt apurahahakemuksia itku kurkussa että mitä jos tämä(kään) ei natsaa, mitä sitten? Pitäisikö kirjoittaa jotenkin toisin, miettiä vain sitä mikä myy? Pitäisikö aloittaa jokin toinen työ? Palata tarjoilijaksi? Kysellyt kustantajalta toiveikkaana myyntilukuja ja joutunut usein pettymään ja pahasti. 

Esimerkkinä: Ensimmäinen romaanini Valinta myi vajaat 1000 kpl. Minä sain yhdestä myydystä kirjasta noin 4 euroa. Kirjoitin kirjaa kaksi ja puoli vuotta. Laskutehtävä ei tuntipalkan suhteen ole kovin vaikea.

Enkä minä ole yksin. Suomessa on valtava määrä (kauno)kirjailijoita joiden kirjoja myydään noin 500-2000 kpl. Sitten on pienehkö joukko niitä joiden kirjoja myydään noin 2000-8000 kpl. Ja sitten on vielä pienempi joukko niitä joiden kirjoja myydään yli 10000 kpl.

(Tässä yhteydessä keskustelu siitä kustannetaanko Suomessa mahdollisesti liikaa kirjoja on myös kiinnostava, mutta minun on siihen vaikea ottaa kovinkaan objektiivisesti kantaa.)

Mutta kaikesta huolimatta olen vihdoin päättänyt seistä ammatinvalintani sekä ammattini takana. Se vaati kolme kirjaa, viisi vuotta ja kymmeniä apurahoja että ymmärsin olevani kirjailija, että olen siitä ylpeä, ja että se on ihan oikea työ siinä missä esimerkiksi sairaanhoitaja, opettaja, toimitusjohtaja tai taksikuskikin on. Vaativa, tärkeä, hieno työ. Eikä sitä voi, eikä saa mitata sen mukaan että elänkö minä yksin sillä vai en. Taiteella kun on kaupallisen kannattavuuden rinnalla paljon suurempiakin tehtäviä. 

Taide on uuden etsintää, todellisuutemme ja yhteiskunnan tulkintaa. Sen tarkoitus on herättää, haastaa, kysyä, arvioida. Luoda kauneutta ja viihdyttää. Rikkoa ja rakentaa. Se on peili siitä mistä olemme tulleet, mihin olemme menossa, mitä valintoja olemme tehneet ja mitä tulemme tekemään.

Ja vaikka taide usein syntyykin ristiriidoista, myrksyistä, epävarmuudesta ja kysymyksistä, ei se tarkoita sitä että tekijöiden itsensä tulisi elää tuossa epävarmuudessa.

Toisin sanoen:

Taide kunniaan, taidepolitiikka kuntoon.

Nostamiseen, elävöittämiseen ja tukemiseen on kohta taas neljä vuotta aikaa. Käytetään ne viisaasti.

 

 

Edit 22.3:

" Helsingin Sanomien hiljattain teettämän tutkimuksen mukaan puolueen suhtautumisella kulttuuriasioihin ei ole äänestyspäätöstä tehtäessä juuri lainkaan merkitystä. Tätä mieltä oli 73 % vastaajista. " HS 22.3.2015

Että näin. Huokaus.

Share

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Aaaaaaaaa Helmi tarvitsin juuri tätä tänään. Kiitos.

Ps. Huomenna ensimmäinen blogin kautta poikinut työkeikka. On pyydetty puhumaan kirjoittamisesta - siitä miten sen teen. Jännittävää, en ole oikein varma mitä siellä sanon.

Helmi K
sivulauseita

Oujee!!!

No vaikka: To begin, begin (W. Wordsworth )

Haikio (Ei varmistettu)

Vaikka huutelenkin yliopistomaailman laidalta, niin apurahat ja (päivittäinen) ihmetteleminen mitä oikeastaan teen ja miksi, ovat tuttuja.

Usein päässä soi PMMP:n Lapsuus loppui ja säkeistö "tällaiseksi luullut en, arkipäivää aikuisen".

Mua lohduttaa, että kokemus on kollektiivinen, kuten tässä kuvataan:

http://subutex.blogs.fi/2015/02/17/siunattuja-ovat-puuhailijat-20102138/

Helmi K
sivulauseita

" Tahtoisin, että kukin osaisi arvostaa omaa työtään ja toisten tekemää työtä riippumatta siitä, onko toisten tekemä työ kullekin merkittävää vai ei. Ja tahtoisin vielä nähdä sen päivän, jolloin köysistä vastakkaisiin suuntiin vetävät vaikutusvaltaiset intressiryhmät eivät yrittäisi väkivalloin saada ääntään kuuluviin vastakkainasettelun, kärjistämisen ja kauhuskenaarioiden avulla.

Ennen kaikkea tahdon, että mitä ikinä kukin tekee työkseen, jokaisella olisi mahdollisuus tehdä työkseen jotain, mitä aidosti kokee merkittäväksi – tai vaihtoehtoisesti ansaita omalla työllään mahdollisuus tehdä jotain merkittäväksi kokemaansa.

 

Kenties silloin meillä ei olisi pakonomaista tarvetta hirttäytyä tekemällä tehtyyn kiireeseen, asemoida itseämme niin jyrkästi toisiamme vastaan ja vähätellä toisiamme. "

Kitos linkistä, hieno ja tärkeä teksti. Ja tosiaan, meitä on aika paljon ja monista suunnista huutelevia :)

millakarhu
Paitsi Jossain

Mainio teksti, kiitos siitä. 

Miinain (Ei varmistettu) http://mindeminde.blogspot.com

Minusta uusia suomalaisia kirjailijoita on jotenkin vaikeaa löytää, ja moni kirja jää ostamatta kun ei voi etukäteen tietää onko se hyvä. Heh, miten typerä ajattelutapa. Kirjastoissa hengailemalla niitä uusia tuttavuuksia ehkä löytäisi, mutta sellaiseen ei useinkaan ole aikaa. Mediassa rummutetaan tosiaan vain niitä jo tunnettuja kirjailijoita, samoja nimiä vuodesta toiseen vaikka varmasti uusiakin nimiä olisi mainostettavaksi asti. Onneksi Finlandia-palkintolistoilla on usein vähän tuntemattomampiakin suuruuksia. Tuntuu myös, että joka toisella tuntemallani ihmisellä on yhtenä elämän suurimmista haaveista kirjan kirjoittaminen, joten ehkä on totta että niitä myös kustannetaan aika reippaasti... :)

Ehkä tämän innostamana etsin käsiini tuon sinun kirjoittamasi kirjan, blogistasi nimittäin pidän kovasti :)

Helmi K
sivulauseita

Kirjastoissa on myös usein ihan super henkilökunta, jos on kiire kannattaa kysyä suosituksia. Samaten luulen monen kirjabloggaajan mielellään vinkkaavan hyviä kirjoja kysyttäessa, ja useat myös ihan listaavatkin uusia ja kiinnostavia tekijöitä. Minäkin toki mielelläni suosittelen (ja suosittelenkin) mutta silloin olisi hyvä tietää joitain mieltymystä rajaavia tekjiöitä.

Ja mahtavaa jos luet! Kirjoja on kolme ja niihin on tuossa sivupalkissa linkit jos haluat tietää vähän enemmän.

Mimms (Ei varmistettu)

Helmi, kiitos tästä!

Olen lukenut blogiasi nyt muutamia kuukausia ja jotenkin kielesi, tapasi kirjoittaa ja asiat, joista kirjoitat, tulevat mua lähelle. Sen lisäksi olen löytänyt täältä vertaistukea ja muita tärkeitä harva se kerta.
Itse vasta aloittelen kirjailijantaipalettani, kun esikoiseni julkaistiin tammikuussa. Selvää on, että kirjoittaminen on se, mitä todella haluan tehdä. Sanojen liepeillä olen ammatikseni pyörinyt jo vuosia ja nyt on tämä kirjanmuotoinen elämänpolkukin avautunut.

Myyntilukuja en ole edes ajatellut, mutta on hirmuisen ihanaa huomata, että kirjastoista kirjaa lainataan ja varataan, ja tietty palaute lukijoilta on se kaikkein paras kohta. Että on voinut antaa jollekin tärkeän kokemuksen, hetken, tunteen. Se, että voi kohdata ihmisen kirjassa, lukija kohtaa minut ja minä lukijan. Siksi kirjoitan, tai se on ainakin yksi suuri syy miksi haluan tätä työtä tehdä.
Kerron, kun olen lukenut kirjasi! Luulen, että niistäkin löytyy kohtaamispaikkoja, ainakin näiden tekstiesi perusteella olet juuri minunlaiseni kirjoittaja!

Helmi K
sivulauseita

Kiitos ihanasta kommentista ja hurjasti onnea kirjasta!

Nuo kaikki kohtaamiset ovat sitä parasta, totta. Mutta on se jännä miten aikoinaan ajattelin että jos vaan joskus saan kirjani julkaistua, jos vaan saan aina kirjoittaa, en koskaan valita mistään, mutta miten sitten pikkuhiljaa koko hommasta (kaiken sen yhä ihmeellisen ohella) tulee enemmän, no, työtä, ja sitä alkaa kaivata myös korvausta tekemästään työstä :) ja kaipaamaan myös jonkinlaista jatkuvuuden tunnetta, ettei elämä olisi taloudelliselta kannalta aina sitä jaksoissa elämistä.

Tosi kiva jos luet kirjani, minäkin mielelläni lukisin sinun jos tietäisin mikä se on :)

Mimms (Ei varmistettu)

Haha, joo, tuttu tunne tuo. Että JOS MINÄ VAAN SAISIN ja sitten kun, niin huomaakin, että jo seuraava epävarmuus tai muu naputtaa olkapäällä. Ja niinhän se on, että kaikesta tulee lopulta Työtä, siitä hauskimmasta ja ihanimmastakin elämisenolemisentavasta. Meinasinkin tuolla kohtaamis-asialla sitä, että se mitä itse haluan antaa ja myös saada kirjoittamisella (jos ei aatella muuta kuin kirjoittamisen merkitystä) on kohtaaminen yksi iso lahja.
Mutta.
Olen ajatellut, että koska tämä on mun työtä, haluan arvostaa sitä itse, että muutkin arvostaisivat jne. Ja sehän tarkoittaa raha-asioita, mutta myös määritteitä ja käsitteitä, millä asioista puhutaan. Teen hommia myös yhteisötaiteen kentällä monitaiteellisessa työryhmässä, ja niskavillat nousee pystyyn, kun hyväätarkoittavat henkilökuntien edustajat puhuvat "askartelusta" ja hui olkoon, viriketoiminnasta! :D
Ja niin, kirjoittaminen ei todellakaan ole tuostavaantehtävää puuhastelua ja raapustelua, vaan, kuten sanoitkin aiemmin, oikeaa työtä, josta on saatava asianmukainen palkka.
Oispa tosiaan ihanaa jos joskus tietäisi vaikka vuodeksi etukäteen, että ok, nyt on tässä tämä kuukausipalkka.

Kirja on Kivenkerääjät :)

Helmi K
sivulauseita

Arvasin!!! On lukulistalla jo :)

Ja totta kaikki sanomasi.

Mimms (Ei varmistettu)

Voih! <3
Ihanaa.

millakarhu
Paitsi Jossain

Hyvin kirjoitettu ja kiinnostava aihe <3. Vähän ehkä ikuisuuskysymys myös ;)

Vaikka esmes Englanninkielisessä maailmassa kirjojen myyntiluvut ovat moninkertaiset ja kirjoittamisella on periaatteessa paremmat edellytykset elää, niin toisaalta suomalainen apurahapolitiikka on kyllä täältä katsottuna ihan omaa luokkaansa. Täällä (USAssa) musta kaikki, menestyvistä romaanikirjailijoista, tosi pienen piirin kulttikirjailijoihin tekee jotain muuta alan kentältä, tai sen ulkopuolelta, työkseen. Esmes ns. keskitason kirjailijat (semmoset joiden teokset myy muttei ihan tuhottomasti, tai ei myy mut saa hyvät kritiikit) kaikki ja järestään opettaa päivätöikseen. Apurahoja on täällä vähän, niukasti ja harvoille, harvoin. Täällä onkin paljon keskusteltu esmes Knausgardin tiimoilta siitä miten se on ns. ruotsalaisen apurahasysteemin tuotos, koska Yhdysvalloissa tuskin kukaan olisi moista voinut kirjoittaa. Aika hurja ajatus.

Toki suomessa on oltavakin ihan eri tilanne kuin isossa maassa, jotta meillä ylipäätään olisi äidinkiellellä kirjoitettua kirjallisuutta.  Niin kuin konservatiivisemman tätini kanssa asiasta kinatessa tuli mieleen: jos pienessä kulttuurissa halutaan että on laaja, omankielinen kulttuurikenttä, sitä on pakkokin tukea. Muuten esim just anglo-amerikkalainen kulttuuri tulee ja jyrää isommalla volyymillään ja paremmilla tuotantoarvoillaan.

Ymmärrän myös  hyvin miksi se on ahdistava ja turhauttava rakenne aijoittain, ja että parantamisen varaa on aina. On rasittavaa että oma elanto on kiinni eri tahoista vuodesta toiseen ja varmuutta on vähän. Toisaalta niin se on monille muillekin friikuille kuin apurahoista elantoaan saaville.

Samalla täytyy sanoa, että musta olis myös mielenkiintoista kuulla lisää sinun mielipiteitä just esimerkiksi siitä kustannetaanko suomessa esim. liikaa kirjoja, koska apurahasysteemillä on musta (ihan vain henkilökohtaisesti) myös se kääntöpuoli että sillä tuetaan myös ihan keskinkertaista, jopa huonoa kulttuuria (ei siis vain kirjoja, vaan myos leffoja, kuvataidetta, kyldyyriä nyt yleensäkin). Musta suomessa lähtökohtaisesti kulttuuri kirjoittamisen ympärillä on ihan kummallinen (siis näin vähän ulkopuolisesta näkökulmasta tietty) jo siksi että sen opiskeleminen on tosi pienessä osassa taidealojenkentällä ja musta (ihan taas henkilökohtaisesti) se ehkä näkyy myös kirjallisuuden tasossa. Esikoisia ja toisiakin väännetään usein pöytälaatikoiden pimeydessä, itselle tutuista aiheista. Vaikka aiheet ja kertomistavat monipuolistuvat vuosi vuodelta, tuntuu että iso osa suomalaisesta kertomakirjallisuudesta on vuodesta toiseen niitä samoja tarinoita, jokseenkin samoilla tavalla kerrottuina. Toki kärjistäen, mutta yllättävän harvoin on tullut luettua suomalainen teos joka päräyttää joka tasolla (kielellisesti, juonen kautta ja tunteisiin vetoavasti) ja jota ei ole kirjoittanut Janssonin Tove. Tietenkään kaiken kulttuurin ei tarvitse olla maailmoja syleilevän mahtavaa ja ihmeellistä, varsinkin kun se on kaikki pitkälti makuasiaa, mutta silti musta suomalaisesta kulttuuritarjonnasta usein puuttuu se terä ja se jokin, se mikä nappaa kiinni, eikä päästä irti sittenkään kuin viimeinen sivu on käännetty, tai lopputekstit lähtevät pyörimään. Sitä mikä haastaa ja kolahtaa ja kauhistuttaa ja ihastuttaa. 

Kaikkea pitää toki tukea jotta se kenttä olisi laaja, mutta silti toivoisi sieltä tulisi vähän enemmän niitä oikeesti helmiä. Varsinkin kun ajattelisin että apurahat loisivat juuri sitä vapautta luoda jotain villiä ja odottamatonta, jonka ei tarvitsisi myydä. Ja tämähän siis voi olla ihan vain oma henkilökohtainen makuasiallinen kokemukseni. Kuhan pohdin. 

Sen sentään lupaan että seuraavalla suomen reissulla köpötän kirjakauppaan ja/tai kirjastoon ja luen teoksiasi. Kiitos tästä tekstistä ja kivasta blogista muutenkin. Herättää ajatuksia ja lukuintoa. 

Helmi K
sivulauseita

Kiitos pitkästä ja kiinnostavasta kommentista!

Kirjoittamisen opiskelu, kustannuspolitiikka yms ovat kyllä kiinnostavia aiheita. Olen itse opiskellut kirjoittamista sekä yliopistossa että sen ulkopuolella ja olen kyllä vahvasti sitä mieltä että opetus pitäisi saada ihan samalle linjalle esim kuvataiteen ja musiikin kanssa. Kirjoitan tästä pian lisää.

Kustannettavien kirjojen määrä on vaikea aihe koska tavallaan olen sitä mieltä että jokaisella kirjalla on paikkansa ja lukijansa, mutta samalla tiedän vaikea tilanne on kustantamoille, kirjakaupoille, lukijoille ja tekijöille. Mietin tätä vielä tarkemmin ennen kuin sanon enemmän :)

Siitä olen kyllä vähän eri mieltä etteikö täällä ilmestyisi myös niitä uusia, raikkaita, päräyttäviä tekijöitä. Viime vuosilta esimerkkinä mm. Leena Parkkinen, Miki Liukkonen, Aki Ollikainen, Marjo Niemi, Katja Kaukonen, Matti Kangaskoski ja viime vuoden esikoisromaani Kissani Jugoslavia. Kaikki omalla tavallaan tavanomaista ja tuttua rikkovia, haastavia ja kieltä uudistavia. Kannattavuuteen nähden myös runoutta julkaistaan näin pienille kirjamarkkinoille ilahduttavan paljon.

Mutta, mahtavaa jos luet kirjani, ja pysyt täälläkin kuulolla!

millakarhu
Paitsi Jossain

Siis tosiaan sanoinkin että makuasioitahan nämä ja vähän ihan tahallani argumentin vuoksi näitä kärjistin. Silti olen tästä sen verran eri mieltä että jatkoin miettimistä. 

Esmes kissani Jugoslavia oli tosi hieno (yks harvoista kirjoista viimesen kahden vuoden aikana mitä oikein lähetettäväksi kinusin, muuten luen mitä postissa tulee ja sitten enemmän ajatuksella suomenreissuilla) ja erilainen ja jäi mieleen, ja nytkin esmes superinnolla odotan "He Eivät Tiedä Mitä He Tekevät"-kirjan lukemista joulun reissulla. Mulla on jatkuva juokseva lista niistä suomalaisista jotka arvostulujen, tai muiden suositusten, perusteella kuulostavat kiinnostavilta. Musta vaan usein niissä ei just noi kaikki elementit kohtaa. Se voi siis olla ihan vaan mun maku, tai kiinnostuksen kohteet, mutta oon kyllä sitä mieltä että se kenttä on kapeampi kuin toivoisin. Tosi harva omista suosikkiteoksista on suomalaisia, vaikka luulisi että pitkän luku-uran ajalta joku neljännes olisi kolahtanut. 

Runouden kentästä oon kyllä ihan samaa mieltä! Ja siellä musta onkin enemmän sitä kokeilemisen ja tekemisen vapautta ja rakkautta. Se on vähän sama kuin tossa itselle tutummassa leffaskenessä, että dokumentit on hieno, oma, ulkomaillekin vetävä ja erityinen osa suomalaista elokuvaa, ja jännästi vielä semmonen mikä on tosi orgaanisesti vaan noussu, ilman että sitä jonkun kulttuuriministeriön toimesta lähdettiin kehittämään.

Vähän sivusta asiaan, vitsi että sekin ois kulttuuripoliittinen teko jos erityisesti Hesari (valtakunnan päälehti kun on) arvostelis enemmän kirjoja. Joku vitsi kerrankuukautinen NY Times Book Review-tyyppinen liite kehiin! Noissa lehdissä kun musta nimittäin pyörii aina samat kirjat ja vaikka toki on hyviä saitteja netissä, yhdyn kyllä niihin kommentteihin että monia hyviä varmasti jää löytämättä yleisöiltä.  Jos ei tilaa kulttuurivihkoja, tai selaa netin kirjablogeja, ei kaikkia helmiä välttämättä löydä.Olen myös kuullu että niillä harvoilla Hesarin arvioilla on iso paino niin kirjailijalle, kuin kustantajalle.  

No niin, tulipas taas pohdittua. Nyt lukemaan. Iloista viikonloppua sinne!

Helmi K
sivulauseita

Olen tuosta kirjaliitteestä haaveillut jo vuosia :)

Hesarilla on valtaa, mutta loppujen lopuksi vähemmän kuin monet luulevat. Se, mikä kirja räjäyttää potin on monen asian summa, hesari on toki yksi, mutta kuitenkin vain yksi tekijä. Ja sitten taas pienemmille tekijöille sillä ei useimmiten ole vaikutusta juuri ollenkaan, suuntaan tai toiseen. Siis että joku ostaisi tai jättäisi ostamatta vain hesarin arvion takia. 

Iloa sinne myös, kiitos kun pohdit.

Itse olen freelancetoimittaja, yrittäjä, joka nykytilanteessa (kirosanapari median murros) on usein yhtä kuin (nälkä)taiteilija. Hyvällä syyllä voi kysyä minultakin, että elääkö sillä. Toimeentulo on epävarmaa ja erittäin ennustamatonta, mutta oma valintani (ja toistaiseksi olen myös elänyt sillä). Olen töiden ohessa yrittänyt myös kirjoittaa (kirjaa), mutta kovin vaikeaahan se ajankäytöllisesti on, ellei saa elämää rauhoitettua juuri sen apurahan turvin edes toviksi.

Apurahansaajien (tutkijat, kirjailijat ja muut taiteilijat) ja myös meidän itsensätyöllistävien sosiaaliturvasta ja eläkkeistä sitten joskus alan olla pikku hiljaa huolissani, ellei niitä asiantilaa parantavia poliittisia päätöksiä tosiaan pian tehdä. Nykyisellä tyylillä me emme voi koskaan jäädä eläkkeelle. Ellei sitten kykene maksamaan itselleen etukäteen jotain rahapottia vanhuuden varalle.

Meni hieman asian sivusta. Olen samaa mieltä, että kirjamaailma on Suomessa aika kapea. Julkkiskirjailijoiden kirjoja kustannetaan ja niitä markkinoidaan, joten niitä ostetaan. Paljon hyvää kirjallisuutta jää julkaisematta tai ainakaan se ei saa näkyvyyttä eikä siten löydä lukijoitaan. Kirjakaupassa vaellellessani ihmettelen joka kerta uusien ruokakirjojen määrää. Paljon on hyviä ja kiinnostavia ruokakirjoja, mutta yhtä paljon tuntuu olevan niitä, jotka ovat ikään kuin peruskauraa... silti ne ovat kovakantisia, paksuja ja hienosti kuvitettuja ja niitä lykätään tulemaan koko ajan. Miten paljon ruokakirjoja suomalaiset oikein ostavat?

Helmi K
sivulauseita

Heh, tuo rahapotin säästäminen on tosiaan "kiinnostava" haaste myös :)

Ja kuten tuossa ylempänä toiselle kommentoin niin samojen teemojen kanssa pähkäilee tosiaan moni, sekä tieteen että taiteen parissa.

Ruokakirjoja kustannetaan kyllä paljon, minullakin on niitä pitkä rivi enkä tosiaan ole mikään intohimoinen kokki. Niiden kustantamisesta tai myynnistä mulla ei kyllä ole juuri mitään tietoja, ilmeisesti niillä kuitenkin on kysyntää ja ostajia, hyvä tietysti niin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei kiitos tästä postauksesta! Itse työskentelen kuvataiteilijana ja mietin usein kunpa saisin vaikka euron joka kerta kun tuntematon kuullessaan että elän apurahalla (ja apurahakausien välissä työmarkkina- ja toimeentulotuella) kivahtaa että "sinun ei kuuluisi mitään saada...!" Tili ei ehkä olisi miinuksella niin kuin nyt :D Työtäni on kuvailtu näpertelyksi, tuherteluksi ja askarteluksi ja väitetty että taiteeseen suunnatut apurahat ovat pois mm. vanhustenhuollosta, häpeä taiteilija!
Tiukassa elää usko siitä, että apurahat ovat pois jostain yhteisestä hyvästä ja taide eliittistä, siitä ei pääse osalliseksi. Apurahat ovat helppoa rahaa ja mikä pahinta: taiteilija saattaa jopa nauttia työstään. Hassua, koska apuraha on kuukautta kohden minimipalkan verran ja tuilla tulee nippanappa toimeen. Se on kuitenkin ollut oma valintani, varaa ei ole käydä elokuvissa tai hankkia kuntosalijäsenyyttä, mutta onpahan aikaa tuijotella seinään ja pohtia mistä tässä kaikessa on kyse. Mielestäni sitäkin pitää jonkun tehdä ja yritän pitää työtäni arvokkaana. Usein joutuu kuitenkin taistelemaan epävarmuuden kanssa siitä olenko oikeutettu tekemään tätä.

Helmi K
sivulauseita

Ihan kauheita juttuja. Onneks kukaan ei ole mulle sentään mitään tommosta sanonut. Hirveää. Mutta toi on kyllä aina yhtä ratkiriemukasta tuo ajattelu apurahojen helppoudesta. Kuin myös se jokin sisäinen mittari mikä jokaisella on sen suhteen että mikä on oikeaa taidetta ja mikä ei.

Ja on kyllä ollut monia kuukausia jolloin on eletty puolilla minimipalkasta ja vähemmälläkin. Mutta totta kuten sanoit, oma valinta. Se ei silti tarkoita etteikö aina välillä tekisi mieli huutaa maailmaan että ei se taide, mikään sen muoto, tyhjästä synny.

Kommentoi