House of Cards

sivulauseita

Hah! Neljä päivää kotona, ja mielessä liikkuu ainoastaan päiväunet, tytön nauru, ne kurahousut, pyykit ja Kevin Spacey. 

Iltaisin olen katsonut House of Cardsin kolmatta kautta. Olen vasta vähän yli puolenvälin, ja pitäisi ehkä katsoa koko kausi loppuun ennen kuin tästä alan valittamaan kirjoitan, mutta kun en kestä.

( Jos et ole katsonut sarjaa mutta aiot katsoa, ei ehkä kannata lukea pidemmälle.)

Koska tämän suhteen mielessäni on ainoastaan (viime viikoltakin tuttu) ajatus: mitämitämitämitä????

Ensimmäinen kausi kun oli todella hyvä. Kiinnostava, napakka, sopivasti ärsyttävä, hauska ja älykäs. 

Toisen kauden ensimmäinen jakso hipoi jo epäuskottavuuden rajoja, ja myöhemmin samalla kaudella jaksossa jossa Claire Underwood Yhdysvaltain varapresidentin puolisona avautuu televisiohaastattelussa meni siitä reippaasti yli. Nyt tällä kolmannella kaudella koko uskottavuuden käsite on ilmeisesti laitettu sivuun.

Eilen katsoin jakson jossa (jälleen kerran) Claire Underwood, nyt Yhdysvaltain presidentin puolisona sekä YK:n lähettiläänä (kyllä, hän on molempia), (jälleen kerran) avautuu lehdistötilaisuudessa kohtalokkain seurauksin. Jakson tarkoitus oli ehkä ensimmäistä kertaa koko sarjan aikana olla jotenkin koskettava, tuoda päähenkilöiden inhimillisyyttä edes hitusen esille ja luoda draaman kaaren kannalta pakollinen särö Underwoodien liittoon. Mutta siis. Mitämitämitämitä???? Miksi näin??? Miksi tavalla joka ei millään muotoa ole edes lähelle uskottava? Miten on mahdollista että tällä tasolla tehty sarja sortuu puhtaaseen typeryyteen ja katsojan aliarviointiin? Ja muutenkin, juonenkäänteet ovat ohuita ja lapsellisia, Frankin hahmoa on oudosti pehmennetty ja sivuhenkilöt ovat lähes kuolettavan tylsiä.

Kuten USA Today kirjoitti: What the hell happened?

Ongelmallista alkaa kyllä olla myös se, että katsojan (ainakin minun) on täysin mahdotonta tuntea mitään positiivista sen päähenkilöitä kohtaan ja lähinnä vaan odotan ja toivon että heille käy huonosti. Tämä asetelma oli ensimmäisellä kaudella vielä kutkuttava mutta nyt se alkaa tuntua puuduttavalta. Ja ehkä juuri siksi tuo odottamani käänne, jossa jotain tunnetta ja inhmillistä tulee vihdoin pintaan, oli niin suuri pettymys. Tällä hetkellä sarja ei herätä mitään muuta kuin suuren kaipuun West Wingin uusintakierrokselle.

Tai no, Kevin Spacey on tietysti Kevin Spacey. Mutta oikeastaan sekin on tässä kohdin vain osoitus siitä, että parhainkaan näyttelijä ja/tai ohjaaja ei pysty korjaamaan huonoa käsikirjoitusta.

 

Share

Kommentit

Tootikki (Ei varmistettu)

Siis mä olen niiiin samaa mieltä. Että ärsyttää!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti että kerta toisensa jälkeen niitten stoori menee niin, että Claire tekee jotain tunteiden pohjalta ja sitten tulee kauhiat seuraamukset. Niinku että "toi on nainen niin laitetaan se tekemään tunnepohjaisia päätöksiä". Ja sitten Frank saa siivota jäljet, onhan hän järkiperäisesti ajatteleva mies. WTF? Vituttaa.

Helmi K
sivulauseita

Totta tuokin. Ja varsinkin kun alunperin Claire oli homman aivot, se joka loppupeleissä veti naruista. Ja nyt se vaan sekoilee ja sotkee asioita tavalla joka hänen asemassaa ei vaan millään tavalla voisi olla mahdollista. Mutta kuten sanoin, sarja on menettänyt teränsä aika lailla täysin.

marile

Olen nähnyt koko kauden eikä se siitä valitettavasti paremmaksi muutu. Lainaan USA Today:n arvostelua:

“The characters in this third season have the same names but aren't the same people as in the first two seasons.”

“It actually seems that the writers in this third season didn't even see the first two seasons.”

Eniten muakin kalvaa Claire, joka omalla tavallaan oli aiemmin jopa Frankia kylmäverisempi. Yhtäkkiä siitä on tehty herkistelevä oikeuden esitaistelija. 

Helmi K
sivulauseita

Hah, mulle jäi noi kommentit myös mieleen, niin osuvia olivat. Ihan ihme meno, olisi enemmän kuin kiinnostava tietää että mistä johtuu. Onko ollut liian kiire vai onko ideat vaan loppuneet kesken? Niin tai näin, harmi.

Onneksi on The Jinx ja Looking. Paitsi että tänään tulee vika Jinx. Tyhjiö tulee olemaan valtava.

marile

Kyllä! Mäkin katson noita, kun lapsi on nukahtanut. Looking (kuten myös Girls) on onneksi ajan myötä vain parantunut. Ensin ajattelin, että henkilöhahmot ovat vähän ohuita, mutta nyt rakastan kaikkia ihan hulluna. Se jakso missä Dorisin isä kuoli oli paras ikinä. 

marile

Katsoin just Jinxin finaalin. Se loppu!!!!!!!!! 

Helmi K
sivulauseita

Mä elän vielä pari tuntia sellaisessa onnellisessa maailmassa että se ei ole loppu.

marile

Kommenttini viittasi finaalin viimeisiin minuutteihin, jotka ovat... sanotaanko muutaman huutomerkin arvoiset... :-D

Helmi K
sivulauseita

En kestä, en malta odottaa. Ehkä laitankin lapsen yöunille jo esim. nyt.

marile

Mitä tahansa teet, älä missään tapauksessa kirjoita Googleen "Jinx" tai Robert Durst!

Helmi K
sivulauseita

No nyt mä en mitään muuta halua tehdäkään kuin kirjoittaa Googleen Robert Durst. Apua.

Helmi K
sivulauseita

Aaaaaaaaaa! Ei. Ole .Todellista. Tästä ei televisio eikä draama vaan parane. Huhhuh. 

marile

Se oli siis ihan käsittämätöntä. En viitsi sanoa liikaa, että en pilaa kenenkään toisen kokemusta, mutta mieti, että kuvausryhmä oli huomannut SEN osan nauhasta vasta paljon myöhemmin! Plus kaikki se mitä tapahtuu juuri nyt pitkälti ton dokkarin takia. Olen luonnollisesti googlettanut koko päivän. :-D

Julia Thurén
Toimitus

KYLLÄ! Siis mitä hittiä on tapahtunut?

Tuossa ei ole edes yhtään sellaisia maagisia OMGOMG-kohtauksia, kuten aikaisemmilla kausilla (etenkin ykköskaudella) on ollut. Oon nyt katsonut puolet, ja vain yksi kohtaus on tähän mennessä oikeasti säväyttänyt, eli se kun Claire järjestää itsensä sinne vessaan meikkaamaan ja pissalle ja nöyryyttää vastapeluriaan tällä lailla. Aiemmilla kausilla tällaisia OMG-kohtauksia oli joka jaksossa! 

Helmi K
sivulauseita

Se oli hvyä kohtaus, ja siinä oli just sitä tunnelmaa mikä alussa teki sarjasta sen mitä se oli. Kun taas esim. tämän kauden avaus jossa Frank sylkee kirkossa ristin päälle oli musta ärsyttävän alleviivattu eikä yhtään kohahduttava, ja tavallaan antoi jo merkkejä siitä että metsään ollaan menossa.

Ja missä, missä on se pöydän napautus????

heta margareta
Viinillä

Nojoo totta! Ja sit pari jaksoa ollut ihan sellasia hohhoijaa -juttuja. Plus sit se, että se Stamperin stoori kaudella on niin sairaan tylsä, hidas ja itseään toistava. Tokavikassa jaksossa alkoi olla jo ytyä ja jännitystä :) Mulla on enää vika jakso katsomatta, iltaa odotellessa 8)

Helmi K
sivulauseita

Hahahaa, ihan sama, en ymmärrä yhtään mikä pointti siinä sen kuntoutumisen kuvauksessa on. Tuskin mikään. Varsinkin kun johonkin on täysin kadonnut sen ja Frankin suhteen paino/dynamiikka/merkitys.

Mutta kyllä katson loppuun kuitenkin, hyvä että jotain hyvää tulossa.

Ann. (Ei varmistettu)

Meillä on vielä vika jakso katsomatta. Mun mielestä se Stamperin juonikuvio on itseasiassa ainut oikeasti kiinnostava tällä kaudella. Sitä ulkopuolelle jäämisen ahdinkoa ja R pakkomiellettä jaksettiin rakentaa rauhassa ja varsinkin se pakkomielle oli niin uskottava juuri siksi, että se rakennettiin niin hiipien eikä sen uskonut aiemmilla kausilla vielä kasvavan tuollaisiin mittasuhteisiin.

Helmi K
sivulauseita

Meillä on vielä ehkä viisi jaksoa jäljellä, joten en osaa sanoa mihin Stamper vielä kehittyy, mutta viime jaksossa siihen tuli kyllä ihan kiinnostava käänne. Se pakkomielle taas ei ole muhun iskenyt missään vaiheessa vaikka onkin ihan totta tuo, että sen rakentumiselle on annettu hienosti aikaa.

Tykkään myös siitä kirjailijasta ja toimittajasta.

Ja muutenkin, kun Claire pysyttelee taka-alalla toimii kaikki paremmin, mikä on kyllä sääli koska oli alussa tosi kiehtova tyyppi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä koko kausi oli rakennettu vain neloskautta pohjustamaan. Noi Clairen tunteellisilta näyttävät irtiototkin on toivottavasti vain peliä. Luulen/toivon, että hän on edelleen ne aivot siellä kylmän pelin takana, ja nyt oli vain aika kohti seuraavaa askelta.

Helmi K
sivulauseita

Tekijät eivät ole vielä varmistaneet neljättä kautta, ja itse kyllä toivon ettei sitä tule. Parempi lopettaa edes suht tyylillä. On tosin vielä kolmannen vika jakso katsomatta mutta en usko että on enää juurikaan mitään annettavaa tai sanottavaa.

Vaikka tämä kausi on loppua kohden vähän parantanut ja tiivistänyt niin onhan tämä nyt ihan eri sarja kun alussa enkä tiedä mitä temppuja käsikirjoittajien pitäisi tehdä jotta jännite ja draama pysyisi niin että jäljelle jäisi henkilöiden ja stoorin kannalta edes vähän uskottavuutta.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Katso vielä se vika jakso ;) Olet oikeassa, ei tästä ekan tuottiksen vertaista kokemusta saa millään. Joku yllätyksellisyyden elementti puuttuu täysin. Sanoin miehelle jo siinä Venäjä-purkauksen kohdalla, että tässä käy niin kuin loppu nyt antaa ymmärtää. Olen ohan varma nelostuottiksen tulosta, ja siitä mikä siinä on seuraava askel.

Helmi K
sivulauseita

Katson, tänään illalla. Just mietin että ainoa kiehtova käänne uudelle kaudelle olisi se että Claire ja Francis asettuisivat toisiaan vastaan. Mutta kuinka uskottavaa se olisi, en tiedä. 

Ongelma taitaa loppujen lopuksi olla siinä, että hahmot (nerokkuudestaan huolimatta) on jo alusta alkaen kirjoitettu niin mustavalkoisiksi ettei uskottavalle kasvulle ja muutokselle oli jäänyt paljoa tilaa. Jos on elänyt 50-vuotiaaksi suht täysin kylmää, itsekeskeistä ja laskelmoitua elämää, niin kuka sitä sitten yht'äkkiä ymmärtää inhimillisyyden ja empatian tärkeyden?

No, illalla olen ehkä vähän viisaampi.

Helmi K
sivulauseita

No okei, kai sen on sitten pakko jatkua. Vikassa jakossa avautui kyllä ihan eri tavalla Clairen motiivit ja tunteet tapahtumien suhteen kuin koko muulla kaudella yhteensä. Toivottavasti käsikirjoittajat siis skarppaavat. Aineksia tässä saattaa vielä olla jos vaan käyttävät ne oikein.

Vierailija (Ei varmistettu)

En tykännyt siitä kuinka joka välissä toistettiin lausetta "Claire, olet suositumpi kuin Francis". Paljasti liikaa. Eiköhän ensi kausi keskity vastakkainasetteluun ja Claire'en. Ihan mielenkiintoinen näkökulman vaihdos ja saatanpa jopa katsoa.

ettekö tosiaan ymmärrä? (Ei varmistettu)

En tiedä luetko enää viestiä, joka tulee vanhaan blogikirjoitukseen, mutta tuntuu ettet sinä eikä kukaan teistä kommentoijista, ole kunnolla tajunnut sarjan ideaa....ehkä teillä ei ole koskaan ollut lähipiirissä psykopaattia (valkokauluspsykopaattia), joka toimillaan tuhoaa jokaisen lähellään olevan ihmisen. Koska siitä tämä sarja kertoo julmalla tavalla. Politiikka on vain kehys, ei pääasia.
Ei, kyse ei ole siitä, että Francis on pelkästään kylmä, laskelmoiva ja itsekeskeinen luonne. Kuten sanottua, hän on psykopaatti. Francisin kaltaisia valkokauluspsykopaatteja on suuryritysten ja politiikan johtoportaat täynnä ja juuri sitä kammottavaa asiaa sarja kritisoi. Francisin kaltaisen ihmisen tunteneena voin sanoa, että sarja onnistuu kuvauksessaan erinomaisesti, etenkin kolmannella kaudella. Se kuvaa henkisesti nujerrettujen ihmisten kärsimystä, kun he ovat kosketuksissa mieleltään täysin sairaan ihmisen kanssa.

Ei, Francis ei ole pehmennyt, hän manipuloi ja luo naamioita ja rooleja saadakseen mitä haluaa. Kyse ei ole mustavalkoisuudesta...tai no tavallaan on. Koska psykopaatin mieli toimii kuten robotilla, häneen ei oikein voi kirjoittaa harmaasävyjä. Käsikirjoittajat, jotka kirjoittavat psykopaateista kamppailevat jatkuvasti tämän dilemman kanssa. Francis ei tule muuttumaan sarjan aikana kuin ehkä pahempaan suuntaan. Psykopaatti ei koe empatiaa eikä tule sitä koskaan kokemaankaan.

Ja ei, Claire ei sekoile, hänen silmänsä Francisin suhteen alkavat avautua, mikä aiheuttaa valtavaa ahdistusta, mielen sekamelskaa ja sekoamista. Hyvin totuudenmukainen kuvaus mielestäni. Doug puolestaan on hyvin tyypillinen muotokuva henkilöstä, jonka psykopaatti on tuhonnut, mutta joka silti pyrkii kaikin tavoin psykopaatin lähelle, koska on eräänlaisessa riippuvuussuhteessa. Erittäin tarpeellinen näkökulma siis.

Kannattaa tosissaan tutkia psykopatiasta kertovia kirjoja ja kirjoituksia, niin saatte käsityksen, mistä sarjassa oikeasti on kyse ja ehkä näette syvemmän merkityksen ja käsitätte, miten hienoa työtä käsikirjoittajat ovat tehneet ihmismielten kuvauksessa myös tällä kolmannella kaudella.

Nyt tunsin lähinnä myötähäpeää näiden kommenttien äärellä.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos ihan super mielenkiintoisesta kommentista, ja pahoittelut myötähäpeästä :)

Kaikki kirjoittamasi saattaa hyvinkin olla totta, ja asettaa monet (kritisoimistani) tekijöistä ja käänteistä ihan toiseen valoon. Varsinkin tuo Clairen hiipivä murtuminen sekä Dougin riipuvuus, vitsi miten kiinnostavaa.

Luin nyt lisää aiheesta ja tämä oli musta tosi osuva. Tuolla Frank kuvataan termillä antisocial personality disorder. En nyt osaa sanoa mikä se on suomeksi mutta varmaankin siis pahempi kuin narsisti ja hieman kevyempi kuin psykopaatti, mutta tästä jaottelusta ja määrittelystä ollaan monta mieltä. Pitää lukea vielä lisää.

Joka tapauksessa, myönnän, etten itse jostain syystä missään vaiheessa ajatellut Frankin olevan täysi psykopaatti, ehkä senkin takia että se tuntuisi puhtaasti draaman kaaren ja jännitteen kannalta ratkaisuna olevan liian helppo, liian mustavalkoinen kuten sanoit, kun niitä harmaita alueita ei ole. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä että tuollaisen pitäisi hyvin käsikirjoitetussa sarjassa avautua ilmankin että itsellä on lähipiirissä psykopaatti tai että olisi perehtynyt alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin. Esim. voiko tosiaan olla niin että tämä ajatus ei ole missään vaiheessa käynyt Clairen mielessä, ei koskaan nousisi esille heidän keskusteluissaan/riidoissaan 30 vuoden aikana? En tiedä.

Mutta kommenttisi jälkeen ja nyt lukemani myötä huomaan että kiinnostukseni neljännelle kaudelle kasvoi huimasti, kiitos siis.

Helmi K
sivulauseita

Ja pakko vielä sanoa että tunnen itseni kyllä nyt vähän tyhmäksi, ahahaaa :)

allie (Ei varmistettu)

Sain katsottua kauden loppuun, joten palaan asiaan vasta nyt. Hetkittäin homma alkoi mielestäni pelaamaan kolmannen kauden loppua kohti, mutta kyllä se vähän lässähti. Jotenkin ei vain tuntunut enää niin uskottavalta. Tuo psykopaatti-selityskään ei uppoa, kun ei sekään tunnu järkevältä tai selittävältä. En tiedä. Ehkä tätä pitää vähän sulatella, nyt kun on päälimmäisenä tunteena pettymys. Vai johtuukohan se sittenkin eilisen vaalituloksesta :D (ei kyllä oikeasti naurata)

marile

Nyt melkein vuosi myöhemmin kiinnostaisi kuulla mitä mieltä Kekkonen on neloskaudesta...;-) Mulla on miesflunssa, joten olen nähnyt sen kokonaan. 

 

Helmi K
sivulauseita

Kekkonen ei ole nähnyt vielä yhtään jaksoa, mutta palaan asiaan kun olen, jos olen. Sen verran antikliimaksi tuo kolmas kausi oli ettei tämä uusi kausi herättänyt mussa mitään innostusta tai mitään muutakaan. Mutta toisaalta nyt kun sanoit...

Helmi K
sivulauseita

Katsoin ekan jakson ja se oli ihan paska. En usko että katson pidemmälle. Ellei joku lupaa että se paranee ekan jakson tasosta noin 150%. Lupaako?

Kommentoi