Hullu(je)n huone

sivulauseita

 

Voisin kertoa teille aamuista jolloin olen kirjoittanut hitaasti, hitaammin kuin aikoihin, mutta silti uudella tavalla uskonut siihen mitä kirjoitan.

Voisin kertoa liian nopeasti koittavista iltapäivistä jolloin lapsen kiljahteleva laulu ja pikkukakkosen reipas pulina ovat tuntuneet sietämättömiltä.

Voisin kertoa illoista jolloin lempeä hämärä vihdoin laskeutuu, jolloin lapsi on istunut pienellä tuolillaan, soittanut kitaraa ja hymyillyt niin että kaikella on ollut merkitys.

Voisin kertoa päivistä jotka olen viettänyt vanhassa mielisairaalassa, sen kaukaisimman siiven pienessä huoneessa joka on toistaiseksi minun ja jossa aion tämän vuoden työskennellä.

 

Tunteesta, etten koskaan ikinä tule tarpeeksi hyväksi, ettei mikään mitä teen koskaan ikinä riitä, että minä jumalauta vihaan tätä epävarmuutta joka ei koskaan katoa, kasvaa vain.

Tunteesta, minä rakastan, ihan kaikkea ympärilläni.

 

Mutta ennen kaikkea yöstä tässä tovi sitten, hetkestä kun taas ymmärsin, muistin, mikä tämä viime aikojen olo on. Kaikki nuo ajatukset yllä ja salaiset mieleni sopukoissa.

Kun haluan käpertyä, mennä piiloon, pysyä siellä.

Kun ärsyynnyn ihmisiin, ihan jokaiseen, raivaan tilaa ja hiljaisuutta ympärilleni, olen rauhaton ja raskas, sikinsokin.

 

Kevät on jo nurkan takana. Kuukausista pahin on seuraavana vuorossa.

Tekisi mieli nostaa kädet pystyyn ja sulkea silmät, mutta eihän se niin mene. 

We have to live, no matter how many skies have fallen.

Vielä ei ole tämän kevään taivas pudonnut mutta siellä se lymyää, haahuaa yläpuolella, odottaa.

 

 

Jostain syystä olen aina vierastanut sanaa kevätmasennus. En tiedä miksi. Tuntuu vain siltä että siitä ei ole kysymys, vaan enemmänkin tunteesta jonka kanssa olen yksin. Tunteesta että jään ulkopuolelle. Että on olemassa jokin kokemus, kevään kirkas, vapauttava, riemastuttava, välkkyvä kokemus joka on kaikille muille mahdollinen paitsi minulle.

Ja se on sinänsä outoa koska yleensä minua ei lainkaan haittaa olla yksin, ulkopuolella.

En tunne sitä masennukseksi koska se tunne ei tee minusta surullista tai voimatonta. 

Vain kurkin sisälle huoneeseen jossa on iloiset juhlat käynnissä mutta joihin en halua osallistua. Odotan vain, ja mietin että mikä siinä harmaanruskeassa maassa, kovassa valossa ja kaikkialle ulottuvassa reippauden, tarmokkuuden ja yhteisen hyminän sekamelskassa on niin ihanaa että koko maailma tuntuu huokaavan onnesta yhtä aikaa.

 

No, kyllähän tämä aika masentavalta kuulostaa.

Ehkä on hyvä kohdata se täältä hullun huoneesta käsin.

Ja keskittyä siihen että se on vain yksi kuukausi, yksi maaliskuu, on siitä ennenkin selvitty, ja sitten on jo huhtikuu, sen lopulla alkaa jo helpottaa ja toukokuussa tämä kaikki on ohi ja melkein kesä.

On kesä, ja sitten syksy, rakas syksy, ja talvi, ja kun ne ovat kaikki jälleen kerran menneet minä muistan tämän uudestaan koska sellaista se on, nostaa päätään näinä viikkoina, pysyttelee lähellä hetken, ja sitten taas katoaa.

 

 

 

 

 

Kommentit

Pau
P.S C'est moi!

Helmi.

Muista, että olet helmi.

<3

Helmi K
sivulauseita

Voi Pau, en kestä <3

Räyhälä
Räyhälä

Kuulostipa jotenkin harvinaisen tutulta, ja myös todella ajankohtaiselta. Voimia sinne, täällä on samat fiilikset. En vaan ole itse osannut pukea niitä sanoiksi.

 

 

Helmi K
sivulauseita

Samoin. Ja todella helpottavaa kuulla etten ole ainoa. Tai siis en tietenkään ole mutta ei sitä ainakaan liian usein kuule.

Mia K.
Voi taivas

Tunnistan. Olon. 

Maaliskuu on ennen vienyt jotenkin voimattomaksi. En tajuu :)

 

Helmi K
sivulauseita

Ihana että tunnistat. Että on heitä, meitä, jotka tunnistaa.

Mutta mä sinänsä, ainakin osittain, tajuan koska tuo lisääntyvä valo on vaan mulle liikaa. Oon myyrä.

Mia K.
Voi taivas

Ooi, siis valo tekee sen! Pitääpä miettii.. 

Terhi(ei se rekisteröity) (Ei varmistettu)

Keräilen kevätahdistukseen liittyviä lainauksia muistikirjaani, koska itse en osaa tuntemuksiani pukea sanoiksi. Viimeisin oli Valinnastasi, ei näköjään ollut sattumaa että se niin osui, oletkin kevätangstikollega.

Helmi K
sivulauseita

Eikä?! Miten hauskaa! Tai siis hauskaa ja hauskaa mutta ihana jos siitä on ollut apua. Mikähän se mahtaa olla? Jos nyt tämmöistä voi kysyä olematta täysin nolo. Että voisitko lainata minua itseäni tänne minun blogiini :D

Terhi(ei se rekisteröity) (Ei varmistettu)

No tokkiinsa! Sivulta 131: "Minulle keväät ovat ahtaita, se kirkkaus ja opaalin värinen loputon taivas, lumen alta paljastuva uusi maa ja mullan haju. Kova valo, joka valaisee kaiken eikä siksi mitään kaunista, joka ulottuu kaikkialle, läpi likaisten lasien ja verhojen. Syksyä vasten voi sentään sulkea ovet ja ikkunat, olla siinä pimenevässä, niin kuin jokin suojaisi." (Pahoittelen mahdollisia pilkkuvirheitä tms., muistikirjani kastui, teksti vähän levisi ja yritin rekonstruoida sen parhaani mukaan.) Kiitos, kun kirjoitit! Uutta romaaniasi ootellessa.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos! Ja aika tutulta tuo tosiaan kuulostaa :) Aina vain. Tuo valo ja haju. Pian se alkaa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.