jonathan franzen: vapaus
Hän on taitava kirjailija. Älykäs, huumorintajuinen ja oivaltava. Vuonna 2001 ilmestyi hänen romaaninsa Muutoksia, josta sanottiin että se on merkittävimpiä, ellei jopa merkittävin amerikkalainen romaani vuosikymmeniin. Vuonna 2011 ilmestyi Vapaus, ja siitä sanottiin samaa. Minä luin sen nyt vihdoin loppuun. Vapauden siis, Muutoksia jäi minulla viime syksynä kesken koska en saanut siitä minkäänlaista otetta.
Kuten jo edellisessä kirjoituksessa totesin, on Vapaus kiistämättä hyvä romaani. Sen rakenne on rikottu ja monimutkainen mutta ei liian vaikea, se käsittelee nykyaikaa ja yhteiskuntaa; populaarikulttuuria, ympäristöaktivisimia ja Irakin jälleenrakentamista, sekä perhettä ja perheen dymamiikkaa kaiken sen keskellä. On aviolitto joka on hajoamaisillaan, on lapset joilla on omat ongelmansa, on ystävät ja naapurit. Keskeisin tarina on se avioliitto, Patty ja Walter, jotka ovat menneet nuorena naimisiin vaikka Patty on ollut rakastunut Walterin ystävään Richardiin. Tämä kolmiodraama kulkee läpi teoksen. Välillä romaani on myös hauska, Franzenin piikittelevä ja tarkkanäköinen huumori on taidokasta, ja kertoo kovin paljon meistä itsestämme. Kaiken kaikkiaan, romaani on hieno kuva tästä ajasta, amerikkalaisesta yhteiskunnasta, kerrottuna pienehkön ihmisjoukon kautta.
Mutta. Oli mitä oli, vuosikymmenen romaani tai ei, minuun tämä ei jättänyt mitään jälkeä. Alku oli hyvä, sitten tyssäsi kokonaan, sitten taas vähän piristyi, juuri sen verran että jatkoin lukemista, ja lopulta olin niin lähellä loppua etten enää halunnut jättää kesken. Lopulta, viimeisten 40 sivun kohdalla huomasin uppoutavani tekstiin. Luettuani sitä ennen 600 sivua. Koska. Minä en välittänyt heistä kenestäkään. Minä en pitänyt heistä, en tuntenut sympatiaa heitä kohtaan, en toivonut heille mitään hyvää, en pelännyt heidän puolestaan. Pystyin kyllä ymmärtämään heitä, niin perinpohjin Franzen jokaisen hahmon taustat, ongelmat, suvut, työt ja mutkat kuvasi, ettei heidän tekojensa syyt jääneet epäselväksi. Koska tässä romaanissa tosiaan kerrotaan Kaikki. Ja jotta sellainen kerronta toimisi, on hahmoista oltava Todella Kiinnostunut. Muuten se on vain tylsää. Ja kun Kaikki kerrotaan, on tapahtumien oltava uskottavia. Muuten yksi epäuskottava kohta vie pohjan kaikelta muulta. Enkä siis tarkoita että kaikkien henkilöiden tulisi olla rakastettavan ihania. Ei. On monta romaania jossa päähenkilö on täysin sietämätön mutta silti häntä voi sympata ja hänen tarinaansa eläytyä (Ian McEwanin Polte on hyvä esimerkki). Tähän tarinaan en eläytynyt yhtään. Se ei tuntunut miltään. Henkilöitä ja näkökulmia oli paljon, ja olisin niin paljon halunnut pitää edes yhdestä, edes vähän. On raskasta lukea romaania jossa neljä päähenkilöä (Walter, Patty, Richard ja Joey) ovat kaikki raivostuttavia valittajia.
Ja sitten rupeaa ärsyttämään se, että kun tajuaa romaanin käsittelevän tärkeitä ja kiinnostavia aiheita, niistä ei enää saa kiinni koska on jo niin turhautunut henkilöihin ja heidän tekemisiinsä. Moni Vapautta ylistävä on maininnut romaanin ansioksi sen että se on niin viihdyttävä, että sen ahmaisee kerralla. Koska en havainnut kumpaakaan, voisiko joku näin tuntenut kertoa omasta lukukokemuksesta. Haluaisin ymmärtää.
Vielä. Luin Kiiltomadon arvion kirjasta. Siinä sanotaan näin: "Puolivälissä kirjaa aloin ajatella, että kirjailija sentään pyrkii vakaviin kysymyksenasetteluihin, mutta kurkkii edelleen olemassaolomme rikkinäisyyttä jostain viihteen mukavuusaidan takaa. Mutta sitten Franzen vetäiseekin räsymaton jalkojeni alta ja ottaa täydellisen selkävoiton." Osaisiko joku kirjan lukenut kertoa mitä sellaista kirjassa tapahtui joka vetäisi maton jalkojen alta? Ne kerttulit vai? Walterin ja Pattyn ero? Mitä? En ymmärrä. Toisaalta arvion lopussa sanotaan myös että "Kirjan lopetus nostaa kyyneleet kenen tahansa tuntevan lukijan silmiin." Sillä lailla. Pidän itseäni tuntevana lukijana (ja ihmisenä) joka on itkenyt vuolaasti mm. Vihan päivän, Anna Kareninan, Kauimpana kuolemastan ja Karkkipäivän äärellä. Vapauden loppu oli minusta helppo ja imelä. En itkenyt. (Jos joku itki, niin olisi kiinnostavaa tietää miksi.)
Lopuksi. En kuitenkan voi sanoa etten suosittele tätä kenellekään, koska minulla on monta ystävää jotka ovat pitäneet tästä paljon, ja koska kuten sanoin, se on taidokas, älykäs ja hauska. Uskon että se voi kolahtaa. Minut se nyt vain ohitti.
(Kuva: Siltala)
Kommentit
voi ei. minä otan jotenkin niin henkilökohtaisesti jos tästä sanoo näin. mutta lupaan toipua tästä. enkä osaa vastata kysymyksiisi koska minuun tämä kolahti ja kovaa.
Voi ei. Älä ota. Niin kuin sanoin, ymmärrän että tämä voi kolahtaa. Mutta olisi niin hauskaa jos kertoisit jotain mistä erityisesti pidit, tai jostain henkilöstä kehen eläydyit. Haluaisin kovasti ymmärtää.
Kiitos erittäin kiinnostavasta ja monipuolisesta pohdinnasta! Valitettavasti en osaa vastata yhtenkään kysymykseen, mutta toivotaan, että palstalle eksyy joku, joka osaa. Olit hyvin perustellut, miksi kirja ei tehnyt sinuun suuren suurta vaikutusta. Jos ja kun joskus luen Vapauden, palaan varmasti tähän kirjoitukseenkin.
Mutta tiedän tunteen: on hyvin hämmentävää, kun tuntee lukevansa eri kirjaa kuin muut. Mulla on tällä hetkellä luettavana kirja, johon "kaikki" ovat intohimoisesti rakastuneet, mutta minä en ainakaan sadan sivun perusteella. Eihän ole oikeaa tai väärää tapaa lukea, mutta kyllä se silti hämmentää.
Minulle tämä ei ole samalla tavalla "henkilökohtainen" kirja tai kokemus, kuten anni.M:lle (varmaan siksi, että olin ennen tätä lukenut jo Muutoksia, ja tämän taas oli lukenut ja kehunut jo niin moni ennen minua), mutta pidin silti kirjasta tosi paljon. Kuitenkin minulle on jokseenkin helppo ymmärtää, miksi joku ei pitäisi, ja perustelusi on helppo käsittää.
Taisin arvostaa Muutoksia tätä enemmän siksi, että siinä henkilöhahmojen vastenmielisyys oli vedetty niin överiksi. Vapautta lukiessa tuntui, että kai näistä pitäisi pitää - tai ainakin voisi pitää - mutta ovat nämä silti vähän liian rehellisiä ja raadollisia.
En osaa sanoa, tai ainakaan muista, mitä erityistä kirjan puolivälissä olisi tapahtunut (muuta kuin että minun mielenkiintoni kirjaa kohtaan hiipui ensimmäisen kerran). Lopussakaan en itkenyt, mutta voin kertoa, että minusta se oli hieno ja liikuttava ratkaisu siksi, että odotin jotakin ihan muuta. Etenkin Muutoksia oli ollut niin kova, että ajattelin Franzenin kirjoittaneen inhorealistisen tai pessimistisen lopun, jossa kaikki typerät ihmiset saavat ansionsa mukaan. Sitten kävikin ihan toisin ja monella tavalla raskaastakin kirjasta jäi lopulta kevyen raikas jälkimaku. Minä tykkäsin!
Kohtalotoveri ilmoittautuu - en minäkään saanut Vapaudesta irti mitään hirveän kummallista... ja nolotti tunnustaa se. OK kirja. Vähän ylensyönyt ihmissuhderomaani. Taidokas, mutta ei mikään ihmeellinen elämys. :)
Minä taas pidin tästä kirjasta todella paljon, ja onkin yksi minun ehdoton suosikkikirjani. Koskettava, monta näkökulmaa esille tuova, todella taidokkaasti kirjoitettu nimenomaan keski-ikäisistä ihmisistä. Lopullista ratkaisua minulla ei ole miksi tämä ei sinuun kolahtanut, voisiko olla ikäkysymys tai erilainen elämäntilanne? En tiedä taustojasi. Itseäni tässä kirjassa nimeomaan sykähdytti se, että kaikki ihmiset olivat niin epätäydellisiä (kyllä, valittajiakin), mutta silti yrittivät selviytyä elämästään mahdollisimman paljon itseään säästäen. Näin koin. Ja tässä kirjassa tulee niin selvästi esiin se, että ihminen kaipaa aina sitä, mitä ei itsellä ole eikä osaa iloita siitä mitä on ennen kuin sen menettää. Ja kun on parisuhteessa ja on lapsia, niin aina vääjäämättä nämä teemat ovat esillä. Ehkä siksi rakastan tätä kirjaa, todella paljon. Mielestäni kirjan loppu ei ollut helppo, vaan päinvastoin antoi luvan uskoa ihmiseen sen epätäydellisyydestä huolimatta eli ihminen pystyy muuttamaan itseään ja antamaan anteeksi, mitkä molemmat ovat todella tärkeitä asioita.
Näitä minulle tulee mieleen, mutta tosiaan me ihmiset olemme erilaisissa elämäntilanteissa ja ehkä se vaikuttaa lukukokemukseen mikä milloinkin on sellaista mistä saa sitä mitä haluaa niin irti.
Katami
Sain kirjan eilen loppuun, ja hetkeksi minut valtasi tyhjyys, niin kuin nyt usein jonkin pitkän projektin jälkeen. Vapauden lukeminen oli minulle aika jännä kokemus: tunteet vaihtelivat pitkin matkaa alun pettymyksestä hiljalleen heräävään kiinnostukseen, vaiheeseen jossa en meinannut malttaa laskea sitä käsistäni ja edelleen ajoittaiseen kyllästymiseen. Loppua kohden pääsin taas mukaan, ja loppuratkaisusta olin vaikuttunut. Tosin tiesin suunnilleen, mitä odottaa, koska olin seurannut täällä keskustelua! En kovin usein jaksa kahlata tuollaista tiiliskiveä noinkaan kompaktissa ajassa, joten tiettyä koukkuun jäämistä oli havaittavissa.
Kirjan ansioiksi näen taitavan rakenteen ja tietysti tärkeämmät sisällön koskettavat pointit. Itselleni kolahti erityisesti Pattyn ja Joeyn vaikea suhde ja niiden taustalla Pattyn suhde omiin vanhempiinsa - vanhemman ja lapsen suhteen monimutkaisuus on iäti minua kiehtova aihe. Vaikka myönnän kyllä, että läpi koko teoksen minuakin vaivasi, samoin kuin Helmiä, tietty ulkokohtaisuuden vaikutelma: mikään ei loppujen lopuksi tullut ihan iholle. Toisaalta henkilöhahmot olivat niin monipuolisia ja uskottavia, että ovat ilmestyneet mieleeni toistuvasti. Huomaan odottavani, miten kirja onnistutaan kirjoittamaan elokuvaksi.
Kiitos kaikille kiinnostavista kommenteista!!! Olin kuukauden Skotlannissa ilman nettiä enkä siksi ole voinut kommentoida aiemmin. Nyt kun kirjan lukemisesta on jo mennyt tovi, huomaan etten muista kirjasta oikeastaan mitään, ja harmittaa koska en oikein osaa enää kommentoida tähän. Paitsi sen verran, että jos tästä on tulossa elokuva niin haluan sen kyllä, kuitenkin, nähdä.
lilyssä oli just se uudistus kun aloin vastata sulle ja pitkä viesti katosi enkä saanut palattua asiaan. oma arvioni täällä, siinä ehkä joku vastaus?
Kiitosa anni. M linkistä. Loppujen lopuksi on tosi kiinnostavaa kun sama kirja vaikuttaa eri lukijoihin niin eri tavalla. Ja vielä kiinnostavampaa, että tunnistin nuo analysoimasi ja esille nostamasi piirteet ja tekijät romaanissa, ongelmana vain oli se etteivät ne menneet tunnistamista pidemmälle, ts. Vapaus oli mulle järjen, ei tunteen kirja, ja siksi jäi niin etäiseksi. Mutta multa jäi myös Muutoksia kesken, eli ehkä Franzen ei vaan ole mulle tarkoitettu. Se oikeastaan harmittaa, odotukset kun olivat niin korkealla.
Nonnii, nyt voin kommentoida tätä juttua, koska olen vihdoin ja viimein lukenunt Vapauden.
Olen samaa mieltä siinä, että kaikki kirjan tyypit olivat enemmän tai vähemmän kusipäitä tai tylsimyksiä. Kaikki hahmot jäivät sen takia vähän turhan etäälle. Lisäksi oli joitain niin psykologisesti epäuskottavia juttuja (kuten Joeyn yhtäkkinen mielenmuutos Connien suhteen ja se, että vaikka kaikki aiemmat merkit viittasivat ihan muuhun, heidän liittonsa alkoikin taianomaisesti toimia, ainakin viimeisen luvun kertojan mukaan) ja helppoja ratkaisuja, etenkin lopussa (Patty korjaa kaiken), että suututti.
Mutta kaikesta huolimatta koukutuin kirjaan aivan täydellisesti noin sivulta 30 lähtien. Jotain koukuttumisen asteesta kertoo se, että kun kirja oli repussa, joka varastettiin minulta reissussa, ensimmäisen kolmen tyrmistyneen lauseeni joukossa oli ulahdus "Ei ***tu, se kirja oli siellä!"
Rakenne toimi minusta tosi hyvin, ja vaikka Walterin ja Joeyn luvut olivat välillä vähän haukotuttavia (etenkin siinä vaiheessa, kun linnut tulivat kuvaan), Richardin ja Pattyn meiningeistä nautin paljon. Toimi minulle, mutta ei tämä minusta mikään suurin amerikkalainen aikalaisromaani ole, niin kuin jotkut hehkuttavat. Siihen ihan liian epätasainen.
Täytyy myöntää etten muista kirjasta enää mitään, sori :) Tarina ja henkilöt ovat täysin haihtuneet mielestä. Kertoo aika paljon. Mutta hienoa että koukutuit, ja myös pidit. Oletko lukenut Franzenilta mitään muuta? Kiinnostaisi kovin kuulla jos.
Luin kesällä Epämukavuusalueen, esseekokoelma. Oli minusta tylsä. Mietin, että olisin lukenut tuon Muutoksia, mutta enää en ole ihan varma. Juuri kukaan ei ole kehunut sitä.
Kommentoi