kuka uskaltaa?

sivulauseita

Olen viime aikoina miettinyt paljon uskallusta. Rohkeutta. Hulluutta. Luovuuttakin.

Ehkä se on tämä kuin vahingossa, melkein salaa, alkanut kevät.

Ennen pelkäsin keväitä, maaliskuun valoa ja vielä enemmän huhtikuun. Sitä miten paljasta kaikki silloin on, minussa ja maailmassa. Kun toiset kaivoivat kaapista aurinkolasit, ohuet takit ja kevyet kengät minä vedin pipon syvemmälle päähän tai pysyttelin sisällä, odotin valon muuttuvan, kesän ja värien astuvan esiin. Kaipasin talven turvallista pimeää ja kylmyyttä jota oli helpompi päästä pakoon kuin seinienkin läpi loistavaa valoa.

Mutta jotain on tapahtunut. En tiedä johtuuko se pienestä, tämän iloisesta hämmästyksestä kun aurinko pitkästä aikaa osuu silmiin ja pitää siristää oikein kunnolla, siitä kun askel onkin kevyt kuivilla kaduilla eikä vaatteita tarvitse pukea kuuttasataa kerrosta. Kun yhdet lapaset riittävät.

Vai siitä että olen tullut sinuiksi tuon järjettömän kirkkaan valon kanssa. Tai sitten itseni kanssa.

Olen tajunnut ettei mitään pelättävää ole. Voin ottaa sen myssyn pois ja antaa tuulen kulkea suoraan hiusten ja ajatusten lävitse. Voin astua ovesta ulos ja juosta niin kauas meren rantaan kuin jaksan.

En pelkää ollenkaan, vain odotan. Valoisia aamuja ja pitkiä iltoja. Kesää ja syksyä. Kirjaani.

Niin. Kirja. Romaani. Se jota olen kirjoittanut yli kolme vuotta. Kirjoittanut tuhansia lauseita ja poistanut satoja, aloittanut alusta ja lopusta ja palannut vielä kerran alkuun. Koska siitähän kaikessa on kysymys. Jotain aina alkaa.

Eikä se vielä ole valmis mutta syksyllä se on. Ja sitten on jonkin toisen alku.

Mietin tätä kaikkea myös lauantaina kun olin katsomassa 30 Seconds to Marsia. Yhtye ei ole koskaan ollut erityinen suosikkini, laulaja kylläkin. Tunsin pitkästä aikaa sellaista intoa ja iloa kuin lapsena usein, halua tanssia ja nostaa kädet ilmaan, kiljua. En sentään kiljunut mutta hymyilin sitäkin enemmän.  En ollut osannut odottaa sellaista. Oli rakas ystävä vierellä, ilma täynnä valtavia ilmapalloja, ja ajattelin että kaikki on juuri nyt hyvin. Oli ilo.

Minulle tämä kevät alkoi silloin, sinä hetkenä, kauniina launtai-iltana. Ja sen minä aion muistaa kaikkina tulevinakin keväinä. Ikinä ei tiedä milloin ja miten jokin alkaa.

Share

Kommentoi