Kun aika loppuu

sivulauseita

Joskus minun on vaikea uskoa, muistaa, että on ollut aika jolloin olen voinut halutessani käyttää kokonaisen (vapaa)päivän kirjaa lukien. Siis aamusta iltaan. Välissä saatoin syödä jotain, ehkä, useimmiten en. Luin vain. Eikä siitä ole kuin muutama vuosi.

(Jos sinulla on siihen mahdollisuus, tartu siihen, heti.)

Eilen pieni jätti päiväunet ensimmäistä kertaa elämässään väliin mutta minä päätin toisin ja jäin peiton alle, kuuntelin kahden palapelipuuhastelua olohuoneessa, suljin oven, esitin nukkuvaa ja luin kirjaa. En voinut, en halunnut lopettaa. Koska se lukeminen, ja koska se kirja.

Suuri, tärkeä, sellainen joka särkee sydämen ja korjaa sen myös.

 

Tällä kertaa haluan kertoa myös sen että kirjan kirjoittaja on ystäväni enkä oikein voi, enkä haluakaan, kirjoittaa siitä varsinaista arviota. Haluan vain kertoa miten hieno se on.

Miten se avaa näkymiä ja maisemia, uskaltaa kysyä silloinkin kun vastauksia ei ole.

Piirtää maailman joka on julma, koska se on, mutta ei toivoton, koska se ei ole. Kerii auki perheen jossa kaikki on aivan hyvin ja jokainen aivan yksin.

Jossa perheestä, yksiköstä, tulee maailman kuva. Jossa teolla, kosketuksella, ajatuksella ja sanalla on merkitys, arvo. Jossa kova ja pehmeä kulkevat ihan lähellä toisiaan.

Kuuntele siis.

Myös minä yritän keskittyä toimintaan. Yritän tehdä kaiken niin hyvin kuin osaan, koska merkitystä on vain sillä, mitä voin saada aikaan. Kyyneleeni tai painajaiseni eivät auta ketään. Tuskani on etuoikeutetun ihmisen ahdistusta. Pienen vähemmistön, joka on tottunut siihen että unelmat voivat toteutua ja niitä voi toteuttaa, ja jos se ei onnistu, voi vaatia parempaa. Vähemmistön, joka voi sanoa "kaikki on itsestä kiinni" tai "hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita" ilman minkäänlaista ironiaa ja joka menetettää kykynsä toimia jouduttuaan tilanteeseen, jossa tapahtuu jatkuvasti pahoja asioita eikä juuri mikään ole itsestä kiinni.

Ja näin.

Levitin viltin yönkostealle kalliolle ja istuimme sen päälle vierekkäin. Aslak käpertyi kainalooni pieneksi keräksi, tunsin hänen olkapäidensä luut villapaidan alta ja haistoin pörröisestä tukasta unen ja nuotion tuoksun. Teimme letuista rullia ja söimme ne sormin, kuuntelimme merta ja heinäsirkkojen siritystä, jonka Aslak kuuli paljon kirkkaampana kuin minä.

 

Ja vaikka minua vähän itkettää yhä olen kovin onnellinen tällaisista kirjoista, ja kirjailijoista. Että heidän kaltaisiaan on; pieniä suuria, sellaisia jotka yhtä aikaa tuntuvat kantavan koko maailmaa harteillaan ja silti tuovat siihen loputtomasti lempeyttä, iloa, valoa. Jotka välittävät, huolehtivat, kuuntelevat ja näkevät. Aivan varmasti äänestävät, tekevät valintoja ja kantavat. 

Koska Toivo on keskeinen osa ihmisyyttä. Jos menetämme toivon paremmasta huomisesta, mitä meille jää?

Elina, olet suurenmoinen.

 

 

 

Share

Kommentit

Mikko – Private Blend

Ja oletko nähnyt trailerin kirjasta? 

Helmi K
sivulauseita

Olen, hieno on.

ps. Ehkäpä olit myös juhlissa?

Haiku Haikio (Ei varmistettu)

Kirjan traileri? Kirjan traileri!? Kirjan _traileri_ !!!
Nyt menee maailma Haikion akan hilseen yli niin että viuhahti.

Helmi K
sivulauseita

hahaaa! 

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta isommat kustantamot ovat tehneet noita jo vuosia. Ja maailmalla ne vasta hitti ovatkin, tässä hyvä juttu aiheesta: http://www.newyorker.com/books/page-turner/the-awkward-art-of-book-trailers .

Haiku Haikio (Ei varmistettu)

Hmmm. Ensijärkytyksestä toivuttuani konsepti alkoikin kiinnostaa. Miten tuottaa visuaalinen muoto kirjalle niin että se saisi tarttumaan tekstiin..? Jos jollakulla on linkkejä mielestään onnistuneisiin kirjatrailereihin niin haluan ehdottomasti tutustua.
Toistaiseksi olen kauhulla seurannut (kotimaisia) teatteritrailereita, joiden seurauksena pysyisin kaukana esityksistä ellen tietäisi muuten paremmin.
Toisaalta, Cirkus Cirkörin superhienon esityksen Wear it Like a Crownin traileri on hieno johdatus esityksen estetiikkaan. (https://www.youtube.com/watch?v=1nOVc-iCyM8).

Ehkäpä, jälleen kerran, pitäisi tutkia tarkemmin ennenkuin hutkii..

Helmi K
sivulauseita

No niin. Siis mun mielestä tämä on ihan äärimmäisen herkkä laji. Onnistuakseen sen täytyy olla ihan täydellinen ettei ala vaan ärsyttämään. Toisaalta, en tiedä miten hyvä videon pitäisi olla että ihan oikeasti vain sen ansiosta ostaisin kirjan.

Mutta esim. tuo Elinan kirjan video on musta kaunis ja osuva, ja kappale ja sen sanat saivat aikaan kylmät väreet jo ennen kuin olin lukenut kirjasta sanaakaan. Lukemisen jälkeen se itkettää ja osuu vielä enemmän. Mutta sillähän ei tavallaan ole merkitystä.

Kuten sanoit, kummallinen konsepti.

lindak (Ei varmistettu) http://instagram.com/napakarhu

hei, eka paikka jossa kuulen tästä. : )

kiitos!

Helmi K
sivulauseita

Oikeasti?! Arvioita on kyllä tullut hurja määrä. Mutta tosi kiva että löysit ainakin tämän :)

lindak (Ei varmistettu) http://instagram.com/napakarhu

joo! :) kiva kuulla, että on saanut huomiota.

MM
Maijan matkassa

Kiitos! Minä haluan lukea, lukea, lukea! 

Helmi K
sivulauseita

Joo! Lue, lue, lue!

Kaisu-Maria (Ei varmistettu)

Helmi ihana, veit sanat suustani. Tässä oma kommenttini (kopioituna facebookista):
"Avasin eilen illalla Elina Hirvosen Kun aika loppuu -romaanin, tarkoituksena lukea muutama sivu ennen nukkumaan menoa. Luin koko kirjan, ja tämä on parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan. Sukupolveni ääni ja jos mitään oikeutta maailmassa, vähintään Finlandia-ehdokas. Vaatii rohkeutta ja sitkeyttä kysyä näitä suuria ja vaikeita kysymyksissä ja on todellinen lahja kirjoittaa niistä siten ettei lukija kaiken lukemansa jälkeen menetä toivoaan. Sillä kuten ennakkokappaleen takakannessa lukee: jos menetämme toivon paremmasta tulevaisuudesta, mitä meille jää? Bravo Elina!"
Halauksia ja hyvää oloa <3

Helmi K
sivulauseita

Kultainen! Täällä! Parasta.

Ja niin, tämä oli järisyttävä. Mua itkettää vähän yhä kun mietin kirjaa, mutta ei vain surullisella tavalla vaan myös sellaisella että on ollut jonkin oikean äärellä.

annakarin
Anna Karin

Kiitos tästä! Tilasin heti tämän ja Että hän muistaisi saman. Enkä malttaisi odottaa!

Helmi K
sivulauseita

oijee! Että hän muistaisi saman on mulle ihan erityisen rakas. Sulla on ihanat kirjat edessä :)

Annnniii (Ei varmistettu)

Elina on upea! En malta odottaa, että saan tämän käsiini. Sydämessä ja vatsanpohjassa kihelmöi pelkkä ajatuskin.

Helmi K
sivulauseita

Niin on! Ja kun olet lukenut niin sitten vasta kihelmöikin.

Haiku Haikio (Ei varmistettu)

Sydän särkyi, sattui ja ahdisti niin että melkein piti lopettaa mutta luin alusta loppuun, paikoiltani hievahtamatta tästä todellisuudesta kadonneena iltapäivän tummetessa iltaan ympärillä.
En kestä.

Helmi K
sivulauseita

Oli välillä vedettävä syvään henkeä että pystyin jatkamaan. Mutta kyllä mun mielestä siellä kaiken keskellä oli valoakin, jotain kevyttä, toivoa paremmastakin. (Vaikka joka kerta kun näen Lauran ja Erikin kävelemässä kohti keskustaa käsi kädessä mua vaan itkettää, edelleen.)

Haiku Haikio (Ei varmistettu)

Mulle helpotusta toi kaksi kohtaa, tai ajatusta. Mulla ei ole kirjaa työhuoneella, jotta voisin siteerata suoraan, mutta jotenkin tänne päin: Toivottomuuteni maailman tulevaisuudesta on vain kyvyttömättömyyttäni kuvitella parempi maailma. Ja se kuinka pienestä se toivo on kiinni: kun Aslak saa virtuaaliavaruudesta viestin kirjoituskumppaniltaan "Pidän sinusta", mikä herättää Aslakissa tunteen, että tämän takia kannattaa elää. Niin pienestä kiinni, kahdesta sanasta. Ja sen tuottama ajatus, kuinka pienen pienillä asioilla, sanoilla ja teoilla voidaan tuottaa toisillemme toivon hippuja silloin kun maailman meno saa kaiken näyttämään toivottomalta.

Helmi K
sivulauseita

Just noin! Tästä, tuosta, on kyse.

Ja sitten mulla ihan sellaisesta onnen ja toivon tunteesta että Elinan kaltaisia ihmisiä ja kirjailijoita on.

jennia (Ei varmistettu)

Täytyy lisätä lukulistalle.

"(Jos sinulla on siihen mahdollisuus, tartu siihen, heti.)"

Paitsi, että ei tuo elämä aina mene ihan noin. Kun monta vuotta kovasti toivoo, juurikin että ei olisi aikaa päivät pitkät lukea kirjoja, niin sitten se aika eli tyhjyys alkaa ahdistamaan. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Ja joskus on toki kiva lukea ahmimalla.

Helmi K
sivulauseita

Kannattaa.

Ja niin, tietenkin niin. Parastahan olisi kun olisi hyvä tasapaino. Joskus se on itsestä kiinni, joskus ei. 

Kommentoi