Kun mikään ei ollut vielä valmista, ei mitään vielä päätetty

sivulauseita

Vuosi sitten minä kirjoitin uuden kirjan ensimmäiset lauseet.

Mieleeni piirtyi tarkka kuva jota seurasi sanat (tai toisinpäin tai yhtä aikaa, en ole ikinä ihan varma) ja tunsin vatsanpohjia myöten että tässä se on, alku.

Miten alussa silloin olinkaan.

Vuoden aikana olen ehtinyt kokea kirjoittamisen parhaat ja pahimmat puolet, ja monin tavoin tämän kirjan kirjoittaminen on ollut sekä helpompaa että vaikeampaa, ihanampaa ja kauheampaa, kuin minkään kirjoittaminen koskaan tätä ennen.

Nyt olen niin pitkällä, luulen, että yhtä paljon on jo näkyvillä ja vielä piilossa.

Niin pitkällä etten voi enää kääntyä taaksepäin vaikka joskus, hetkittäin, tekisi mieli.

Palata siihen hetkeen kun kaikki valinnat ja suunnat olivat vielä mahdollisia, kun minulla oli valta suunnitella, rakentaa ja ohjata tarinaa juuri sinne minne halusin.

Miten nopeasti se valta katoaa. Tai ei katoa, mutta muuttuu. Muuttaa muotoaan.

Miten nopeasti nämä henkilöt minun pääni sisällä alkavat vaatia asioita, kokemuksia ja tunteita itselleen, he haluavat mennä sinne eivätkä tuonne, he haluavat tämän muiston eivätkä tuota, he haluavat lähteä, eivät jäädä. He haluavat niin paljon. Ja joskus minulla ei ole yhtään mitään annettavaa.

Ehkä juuri sen takia minä mietin viikonloppuna lomaa, sitä mitä se tässä ammatissa tarkoittaa. Vaikka sen myöntäminen on minulle joka vuosi yhtä vaikeaa minä tiedän että minäkin tarvitsen sitä. Tai oikeastaan että minullakin on siihen oikeus. On, vaikka minä voinkin itse sanella milloin, missä ja miten työskentelen. Vaikka voin olla työskentelemättä viikon tai kaksi tai kolme milloin tahansa haluan. 

Mutta. Kun minä en oikeastaan koskaan ole työskentelemättä. En osaa, enkä voi. Nämä henkilöt, heidän tarinansa, muistonsa, halunsa, toiveensa ja pelkonsa mylläävät minussa alati, minä en voi sulkea heitä pois. Minä en voi sanoa ajatuksilleni, niille kuville ja sanoille ja lauseille, että kuulkaas, puhelimeni on pois päältä, tietokone kiinni ja aion nyt vain nukkua.

Niitä ei semmoinen kiinnosta. 

Mutta minä aion yrittää parhaani. Ainakin hetken levätä, päästää irti, olla ajattelmatta. Koska tällä hetkellä en kykene parhaimpaani. Tunnen sen.

Minä kuljen sivuttain tai ympyrää kun pitäisi mennä eteenpäin. Pyyhin pois monen tunnin työn koska en vain kykene katsomaan sitä kirkkaasti. Minä ajattelen etten osaa, etten tiedä mitä teen, koska en vain jaksa ajatella mitään loppuun asti.

Kukaan ei sano minulle että nyt sinun lomasi alkaa, ei vaikka kuinka sitä haluaisin, joten tämän viikon perjantaina minä sanon sen itse itselleni. Sanon niin monta kertaa että se menee perille. 

Monta vuotta meni siihen että uskalsin sanoa olevani ammatiltani kirjailija. Ehkä olisi jo aika myös uskaltaa sanoa että olen lomalla, ilman pelkoa siitä että se tekee minusta huonon työntekijän, kunnianhimottoman kirjailijan tai laiskan ihmisen.

Tai no, voin minä tulevina viikkoina vähän laiska ollakin. 

 

Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

:) hyvä laiskuus on luovaa .. ;)

Helmi K
sivulauseita

On, mutta nyt olisi kyllä oikein hyvä nimenomaan olla olematta luova. Edes hetken. Tai ainakin olla hetken sitä miettimättä. Että se luovuus voisi sitten ihan rauhassa tehdä töitään jossain oikein pitkien unien välissä :)

Ja missä sitten menee milloinkin se (mukavan) laiskan luovuuden ja työnteon raja, huoh.

Mia K.
Voi taivas

Takuulla rasittavaa ajoittain..! Itellä oli monia öitä, jotka katkeilivat jo nuorempana, kun piti jatkaa maalaamista tai kirjoittamista. Se loppui kuitenkin, kun vain eräänä yönä sanoin ääneen että mä nukun ja teen kun herään :) Tiiä sitten miksi tai miten, mutta tehosi :D

Pax
Liikehdintää

Odotan edelleen (vieläkin, aina) kovasti sun postauksia. Yleensä ne kolahtaa jollain tasolla ja jätän jälkeeni sydämen, olen näköjään huono kommentoimaan.

Mutta nämä tällaiset saavat minut pakahtumaan. Itsehän tällä hetkellä ilmeisesti tylsistytän itseäni hengiltä, mutta en vahingossakaan kirjoita - paitsi vähän blogia. Se ei auta siihen, että ne tyypit (joista en kirjoita) pyörivät päässä ja joka paikasta löytyy jotain liitännäistä. Lomaa tämä elämä ei todellakaan ole, kaikkea muuta.

Olen silti ajatellut lomailla heinäkuun. En tiedä, miten se onnistuu. Voi olla, että pato murtuu vihdoin silloin, kun ei ole pakko. Mutta en oikeastaan toivo niin. Toivon, että saisin olla ajatuksista vapaa ja kerätä kokemuksia, joilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa.

Koko työntekemisen konsepti kirjailijana (jolla viittaan nyt sinuun) on niin erilainen, että sitä on vaikea käsittää. Ihanaa siis, että jotenkin avaat sitä ja tarjoat tarttumapintaa.

Toivon, että lomasi on loistelias! Olet varmasti sen ansainnut - ihan niin kuin nekin, joille lomaa kertyy siitä huolimatta, mitä he töissään saavat aikaiseksi.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos kaikista sydämistä, ja kommenteista. Arvostan kovin.

Toivottavasti sinulla(kin) on hyvä loma, ja voihan myös olla että pato murtuu oikeaan aikaan ja oikealla tavalla, juuri siten että vapaudut. 

Se konsepti on tosiaan aika kummallinen, ja luulen että mitä vanhemmaksi tulen, mitä enemmän kirjoitan, sen kummallisemmaksi ja vaikeammaksi menee. Luulen että siksi olen myös vapautunut, joskin aluksi pakottanut, kirjoittamaan siitä täällä, omista rutiineista, ajatuksista, epävarmuuksista ja iloista, että ymmärtäisin itsekin sitä paremmin, edes vähän. Ja on aivan ihana kuulla että se synnyttää muissakin ajatuksia ja tunteita.

Kommentoi