Kutsumus

sivulauseita

-Paljonko sinä tienaat yhdestä kirjasta? mies kysyi.

- Se on hyvin vähän.

- Olen lukenut apurahoista. Ne on monta tonnia. Joskus kymmeniäkin. Minua harmittaa etten minä voi hakea mistään sellaisia rahoja ja jäädä kotiin ihmettelemään.

- Apuraha jakautuu usealle kuukaudelle. Yksinkertaisen tekstin synnyttäminen ja käsitteleminen vaatii valtavasti hiomista ja järjestelemistä.

- Voiko sitä sitten pitää ihmistä lahjakkaana jos kirjoittaminen on noin vaikeaa ja hidasta?

Turha sitä on kieltää. Sitä se joskus on. Että on vain kotona tai työhuoneella ja ihmettelee. Kotona silloin kun ei huvita pukea kunnollisia ja ehjiä vaatteita ylleen tai ei halua nähdä ketään, työhuoneella silloin kun on päästävä ulos, nähtävä edes muutama ihminen päivän aikana, vaikka vain tuntematon ohikulkija. Miettii ja hahmottelee mielen kuvia sanoiksi, kirjoittaa sivun tai kaksi tai ei yhtään, turhautuu ja lähtee kävelylle, keksii yhden lauseen mutta sellaisen jolla kuitenkin saa luvun käyntiin tai päätökseen, näkee vastaantulevalla kasvot jotka myöhemmin kuvailee tekstin joukkoon.

Että istuu ja keksii asioita. Olemattomia oleviksi, oudolla ja ihanalla tavalla todellisiksi.

Mutta se on myös työtä. Sanon sen usein ääneen, itselleni ja muille. En tiedä kenet yritän saada vakuuttuneeksi. Ehkä molemmat, mutta enemmän muut. Kun minulta nykyään kysytään mitä teen työkseni vastaan että olen kirjailija. Sen ääneensanominen vaati paljon opettelua. Samalla tunnen halua kertoa että olen myös ollut kustantamossa ihan oikeissa töissä, työskennellyt tarjoilijana, siivoojana, kaupan kassalla ja ravintolan keittiössä. Että en minä aina ole vain kirjoittanut ja elänyt niillä apurahoilla. Etten minä pidä itseäni mitenkään ihmeellisenä.

Ja tiedän miten typerää se on.

Koska itse myös tiedän kuinka raskasta työtä kirjoittaminen voi olla, kuinka antoisaa ja hauskaa, kuinka yksinäistä, kuinka palkitsevaa. Kuinka merkityksellistä, jollekin joka kirjan lukee ja saa sitä jotain, sekä minulle itselleni.  Kuinka paljon itsekuria ja uskallusta ja uskoa se vaatii.

Kreetta Onkeli kertoo tästä kaikesta, enemmän ja paremmin. Kutsumuksen päähenkilö Sanelma Salminen käy läpi kaikki mahdolliset kirjallisuuden alan työt ennen kuin hänestä lopulta tulee kirjailija, sellainen jonka "kirjat myyvät 700-1700 kappaletta". Onkeli kuvaa aikamme kirjallisuuskenttää viiltävän tarkasti ja hauskasti, satiirin keinoin mutta olematta kuitenkaan katkera. Sivuhenkilöitä on paljon ja paikoitellen tarina poukkoilee hieman sinne sun tänne, mutta perusidea kantaa vahvana loppuun asti. Onkelin ihailtavan hallittu ja karsittu, lähes täysin sivulauseeton kieli sopii tarinaan paremmin kuin hyvin.

Keväällä luin Maria Peuran teoksen Antaumuksella keskeneräinen, joka myös kuvasi kirjailjan ammattia mutta ihan toisella tavalla. Siinä missä Peura kuvasi sitä ahdistusta, yksinäisyyttä ja vimmaa joiden kautta kirjoittaminen purkautuu, tarjoaa Onkeli konkreettisemman ja vakavasti nauravan näkökulman kirjailijuuteen. Teokset ovat niin erilaisia ettei niitä voi, eikä kannata, verrata, mutta uskoisin molempien olevan hyödyksi niille jotka kirjoittavat tai haluaisivat kirjoittaa. Niin osuvia ja armottomia, sekä kiinnostavasti kirjoitettuja molemmat ovat.

Kutsumuksen jälkeen minulla oli illalla helpottunut, jotenkin keveä olo. Uskon, että jos olisin sairaanhoitaja tai opettaja, ja joku olisi kirjoittanut yhtä osuvan kuvauksen näistä ammateista, olisi oloni ollut samanlainen. Koska kyse ei ole siitä mikä kuvattava ammatti on, että toinen olisi toista kiinnostavampi, vaan siitä että se tuntuu hyvältä kun joku ymmärtää ja sanoo ääneen sen miltä itsestä tuntuu.

Ja tänään, kun kävelin työhuoneelle ja kirjoitin muutaman hyvän lauseen, poistin yhden kappaleen ja kolme sanaa, ja kirjoitin vielä kymmenen lausetta lisää, minä en edes ajatellut että onko tämä jotenkin tarpeeksi työtä vai ei. Keskityin kirjoittamiseen koska sen minä osaan paremmin kuin mitään muuta, koska en tiedä mitä muuta tekisin. Siksi se on minun ammattini. Silloin kun nukun, herään, kävelen ja kirjoitan. Silloinkin kun "jään kotiin ja ihmettelen."

Kirjailijan elämässä valveen ja unen raja on epätarkka. Todellisuuteen työntyy kuvitelmia, ja unelmat kasvavat tosiasioista. Kirjailija ei nuku syvästi. Hän ei myöskään ole täysin hereillä. Hän on aistit auki. Elämä lähettää häneen nurjaa ohjelmaansa. Pyysi kirjailija sitä tai ei. Kirjailija ei ole koskaan kiinni.

 

Kommentit

Karoliina

Jokohan näitä uskaltaisi alkaa lukea? Tai sitä Peuraa minä olen pelännyt, en tätä. Kuulostaa kyllä hauskalta.

Sain tänään tekijänkappaleet romaanistani ja alkaa tuntua melkein kirjailijalta, mutta ihan vielä en uskalla kutsua itseäni sellaiseksi. :)

Helmi K
sivulauseita

Oi onnea! Ja tiedän tunteen,  se uskallus ottaa oman aikansa:)

Uskallat lukea! Varsinkin Onkelin tyyli on niin konstailematon ja hauska, vaikkakin myös osuva ja vakavakin. Itse sain tästä ehkä enemmän kuin Peuran kirjasta, joka oli paikoin niin pakahduttava ja vyöryvä, vaikka Peuran rohkeutta kovasti arvostankin. Kaiken kaikkiaan lohdullista näitä on lukea, ei pidä itseään niin outona.

Kävin just sun blogia lukemassa, ihana:)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.