Lohikäärme Puff

sivulauseita

En koskaan haaveillut lapsesta tai äitiydestä. Saatoin joskus miettiä millaista se olisi, mutta siihen se ajatus aina jäi. Joskus kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen lapsia alkoi ilmestyä sinne sun tänne, ihan lähelle, ihania hassuja pallopäitä, sellaisia joiden kanssa oli hauska olla mutta joita ei ollut yhtään vaikea antaa takaisin oikeille vanhemmilleen.

Vuodet kuluivat. Menin naimisiin, valmistuin yliopistosta, aloitin työt, sain kustannussopimuksen ensimmäiselle kirjalleni. Seurasi muutama hyvin kipeä, hullu ja opettavainen vuosi, joiden jälkeen tunsin olevani onnellinen, suht sinut elämän ja maailman kanssa. Olimme selvinneet kuivin jaloin pitkästä ja vaikeasta parisuhdekriisistä, sain vihdoinkin kirjoittaa työkseni.

Maailma tuntui avaralta ja avoimelta. Sain rakastaa, juhlia ja matkustaa. Nukkua ja valvoa. Kirjoittaa ja lukea. Mielinmäärin, milloin tahansa. Pidin elämästäni valtavan paljon.

Ja sitten hän päätti saapua.

Tyttö syntyi kaksi ja puoli vuotta sitten. Oli hyvin pieni ja samalla suurinta koskaan. 

Kun hän oli kolmen minuutin ikäinen me makasimme matkastamme uupuneina mahat vastakkain, hän katsoi minua suurilla silmillään ja valtava rakkaus tulvi minuun, täytti minut varpaita ja korvia myöten. Ihan toisenlainen kun mitkään rakkaudet sitä ennen. Ei suurempi, mutta ihan uusi, mieletön, eläimellinen. Minä suojelen sinua kaikelta. Teen sinun vuoksesi mitä tahansa. Sellainen.

Kaksi ja puoli vuotta on lyhyt pitkä aika. Se on mennyt nopeasti vaikka usein aika on tuntunut pysähtyvän kokonaan.

Siihen on mahtunut rakkautta, iloa, surua, huolta, pelkoa, naurua, väsymystä ja onnea.

Todella paljon kahvia ja maitoa.

Mekkoja, sukkahousuja, sadetakkeja, korvatulehduksia, saippuakuplia, värikyniä ja ilmapalloja.

 

 

(rose & crown)

 Me olemme olleet kovin tiivis parivaljakko, tyttö ja minä. Vaikka hän on ollut päiväkodissa jo yli vuoden olen työni puolesta voinut itse sanella työaikani, ts. antaa hänen aamulla heräillä ja syödä aamupalaa rauhassa, hakea hänet kotiin ennen kuin touhut päiväkodissa ovat muuttuneet väsyttäviksi. Olen vienyt ja hakenut iloisen ja tyytyväisen tytön paikkaan jossa on ystäviä, tanssia, päiväunia, pieniä riitoja ja suurta iloa.

Olemme viettäneet pitkiä lomia, matkustaneet Espanjaan ja Sodankylään. Olemme uineet meressä ja seilanneet lautoilla. Olemme tehneet mökkireissuja ja käyneet huvipuistoissa. Nukuttu sylikkäin, syöty samaa jäätelöä ja pesty toistemme hiuksia.

Tämä ei ollut haaveeni, mutta joka päivä ymmärrän miten onnekas olen.

Ja nyt minä olen täällä. Yksin. Ilman häntä.

Lähtöpäivän aamuna yritin kovasti olla itkemättä mutta eihän siitä mitään tullut. Hän kysyi miksi minulla on paha mieli. Sanoin että jännittää. Hän kuivasi kasvoni ja sanoi älä huoli äiti, olen täällä iloinen, jos tulee ikävä menen isän syliin, muista tuliaiset.

Sanoinko jo että sydän voi räjähtää rakkaudesta.

En ole koskaan ennen pelännyt lentämistä mutta kun nyt tänne tullessani istuin ensimmäistä kertaa tytön syntymän jälkeen lentokoneessa ilman häntä, minua vähän pelotti ja ajattelin että mitä jos minulle kävisi jotain, mitä hän minusta muistaisi. Tuoksuni? Ääneni? Nauruni? Sen miten haluan aina harjata hänen takkuisia hiuksiaan? Miten pyydän häntä juomaan enemmän maitoa? Miten tartun hänen käteensä kun astumme ovesta ulos? Miten joskus hermostun ja pyydän häntä ymmärtämään että joskus äitiäkin väsyttää, harmittaa ja pelottaa? Miten aamuisin heräämme ja hieromme neniämme vastakkain?

Ehkä jotain näistä, tai sitten Puff Lohikäärmeen.

Olen laulanut hänet uneen tuolla laululla joka ilta ja joka yö. Olen laulanut sen ainakin seitsemänsataa kertaa. Se on meidän laulumme, sitä ei kukaan muu saa hänelle laulaa. 

 

Eilen täällä paistoi aurinko, tuuli oli melkein lämmin. Tunsin puhdasta vapautta ja iloa. Saan olla täällä, saan kirjoittaa ja kävellä merenrannalla, olla ihan yksin ja silti onnellinen. Oli täydellisen kevyt olo. 

Kunnes tuli ilta.

Ikävä tuntui särkynä ja viluna, itku puristi kurkkua. Soitin kotiin niin kuin joka ilta ja tyttö oli iloinen, menossa nukkumaan, kysyi missä minun kenkäni ovat, missä takki, milloin tulen, onko minulla huulirasvaa. Sanoi heihei äiti ja katkaisi puhelun.

Vedin syvään henkeä ja hyräilin tuota laulua hetken. Helpotti vähän.

Ajattelin myös ystäviäni jotka lähtiessäni kehottivat minua nauttimaan omasta ajasta, keskittymään töihin, juomaan vähän viiniä ja valvomaan. Ja täällä minä olin, menossa nukkumaan ennen kymmentä, laulamassa itselleni Puff Lohikäärmettä. 

Mutta niin se on. Minä ja maailma olemme muuttuneet. Ja vaikka tämä oma aika ja tila, kirjoittaminen ja valvominen ja nukkuminen, meri ja vapaus tuntuvat huumaavilta ja ihanilta, on minun sylissäni aina pienen tytön kokoinen tila, joka hetki, menin minä minne tahansa.

 

Share

Kommentit

Koko H.
Ruskeat Tytöt

Itken palaverissa. Kiitos.

Helmi K
sivulauseita

Eikä. Ihana.

Toimitus
Toimitus

Ihana teksti! Täällä kans pillitetään, kiitos! - Anna

Helmi K
sivulauseita

Äidit. Sydän.

Helmi K
sivulauseita

Ja siis tietysti kaikki muutkin.

annn (Ei varmistettu)

Kaunis kirjoitus! :)
Tämä on vähän off topic, mutta kiinnitti huomioni. Silloin tällöin, melko useinkin, saa blogeista lukea, että "Sitten hän päätti saapua" "Yhtäkkiä huomasin olevani raskaana" "Testi näyttikin plussaa". Raskaaksi tulo ja lapsen saaminen esitetään ikään kuin yllätyksenä, onnekkaana vahinkona, lapsi on van päättänyt tulla tupsahtaa, elämä järjestänyt yllätyksiä... Jne. Ymmärrän että joskus harvoin, joillekin tosiaan voi vahingossa käydä niin, että ehkäisystä huolimatta tulee raskaaksi. Tuskin kuitenkaan suurin osa näistä "oho, testi näyttikin plussaa" -tapauksista on sellaisia? Onko siis niin, että ehkäisy on tarkoituksella jätetty pois, mutta sitten kuitenkin ollaan vähän niin kuin yllättyneitä raskautumisesta? Onko tällainen kielenkäyttö mielikuvakieltä, jossa halutaan korostaa että "lapsia ei tehdä vaan saadaan"?

Tämä mietityttää minua, koska itse olen juuri tuollaisessa tilanteessa kuin kirjoittaja oli ennen lasta. Pidän elämästäni, saan nukkua ja valvoa, matkustaa, rakastaa, tehdä mitä vain.
Olen jo reilusti yli kolmekymppinen, ja tiedän että jos lapsia haluan saada, kannattaisi käydä pian toimeen. Elämäni on kuitenkin niin mukavaa, vapaata ja huoletonta, että tuntuu kovin suurelta kynnykseltä jättää ehkäisy pois. Joten olisi tosi "kätevää" jos raskautuminen kävisi aivan vahingossa :D Lapsi vain yksinkertaisesti päättäisi tulla! Ei tarvitsisi itse tehdä mitään suuria päätöksiä. Ymmärrättekö pointtini?

Helmi K
sivulauseita

Kiitos.

Ja eihän tuo nyt sinänsä ole yhtään asian vierestä, tekstin pointtihan oli osaltaan juuri se miten elämä joskus menee toisin kuin on suunnittellut, ja hyvä niin.

Mutta. Tämä aihe on kovin henkilökohtainen, enkä voi puhua kenenkään muun puolesta. En myöskään halua tässä ruveta erittelemään tilanteita jotka johtivat raskauteen, ymmärrät varmaan. Meidän kohdalla tuo "hän päätti saapua" on kaunis ilmaisu sille että lapsi oli yllätys. Ei aivan täysin vahinko, mutta asia jota en olisi fyysisistä ja henkisistä syistä ja historiasta johtuen uskonut tapahtuvaksi.

Toivottavasti tämä vähän selvensi. Ja kuten jutussakin sanoin, haluan korostaa sitä ettei mikään tämän asian tiimoilta ole yksinkertaista, yksiselitteistä tai itsestäänselvää. Mutta sen voin sanoa, että lapsestani olen hyvin hyvin onnellinen, kuin myös siitä ettei sitä päätöstä varsinaisesti tarvinnut tehdä, koska olisi hyvinkin saattanut jäädä tekemättä. 

annn (Ei varmistettu)

Ymmärrän :)

What else is there?

Mä luulen että aika harva loppujen lopuksi ihan täysin tosissaan ja varmasti osaa lasta suunnitella, ja että "vahinkolapsia" on yllättävän paljon. Minäkin olen, vaikka mulle ei ole sitä suoraan sanottu, tiedän vaan :D ratkaiseva asia on se, että ollaan päätetty ettei aborttia tehdä. Vaikka päätyykin vahingossa raskaaksi, voi lapsi silti olla täysin toivottu. 

 

annn (Ei varmistettu)

Niin, ei lapsen saamista voi lyödä lukkoon. Mutta ehkäisyn pois jättämisen voi suunnitella tarkasti.

Helmi K
sivulauseita

Biologia on myös siitä kummallinen ja kovin yksilöllinen juttu että voi olla että tuhantenakaan kertana mitään ei tapahdu ja sitten se onkin yhdestä kerrasta pam.

Evelinka (Ei varmistettu)

Annn, ymmärrän täysin mistä puhut. Kiitos kun puit ajatukseni sanoiksi :)

annn (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, että joku ajattelee samoin! :)

mrs.K. (Ei varmistettu)

Jokaisen äidin sydän sykähtää luettuaan tämän, niin minunkin. Kiitos:)

Helmi K
sivulauseita

Ne pienet kun ovat niin hurjan suuria.

Evelinka (Ei varmistettu) http://liinabohemia.blogspot.cz/

Jälleen aivan ihana teksti. Vaikka en ole äiti, tämä kirjoitus on jotenkin todella samaistuttava, liikuttava ja koskettava.

Helmi K
sivulauseita

Kiitos, teit hyvän mielen.

Vilma (Ei varmistettu)

Mikä ihana liikuttava kirjoitus, Helmi, tuli vähän itku. Terveiset Atlantin toiselta puolen, veljesi on rapu mutta muuten kaikki hyvin :)

Helmi K
sivulauseita

Heeei, vitsi, just ajattelin teitä rapuja siellä!! 

stella maria

Kiitos tästä!

Suhteessa

Mäkin itkin muutaman kyyneleen. Ihanaa tuollainen rakkaus <3

Helmi K
sivulauseita

On, on se :)

Kommentoi