The Marriage Plot

sivulauseita





 

And you may ask yourself, Well, how did I get here?...

And you may tell yourself,

This is not my beautiful house.

And you may tell yourself,

This is not my beautiful wife.

(Talking Heads)





Olen keskustellut asiasta erään ystäväni kanssa usein. Hän pitää runsaista, hauskoista ja älykkäistä romaaneista joissa on onnellinen loppu, joissa tarina on kaikista tärkein, jotka saavat hänet hyvälle tuulelle. Minä pidän (useimmiten) lyhyistä ja tiiviistä romaaneista, joissa kieli on hiottua ja tarkkaa, joissa ei ole mitään ylimääräistä, ja jotka usein ovat aika vakavia ja surumielisiä, varsinkin jälkimmäisiä. Mutta joskus vastaan tulee kirjoja joista me molemmat pidämme. Kuten Jeffrey Eugenideksen The Marriage Plot. Kun romaani on näin älykäs ja hauska, näin elävä ja koskettava, ja kun sen henkilöihin kykenee samaistumaan 10 sivun jälkeen ja jossa dialogi on nopeaa, nokkelaa ja aitoa, en minäkään voi vastustaa sen 500 sivua, vaan unohdan kaikki vaatimukseni niukkuudesta, surullisuudeta ja loppuun asti hiotusta kielestä.



The Marriage Plot kertoo kolmen nuoren kasvuvuosista 1980-luvun alun amerikkalaisessa älykköilmapiirissä, heidän valinnoistaan, niiden syistä ja seurauksista. Madeleinen, Leonardin ja Mitchellin ympärille rakentuva tarina kulkee aina yliopistosta, tutkijakouluista  ja mielisairaalasta Intiaan, Pariisiin ja New Yorkiin. Siinä puhutaan paljon kirjoista, taiteesta, uskonnosta, mielenterveydestä, rakkaudesta ja seksistä. Madeleine kirjoittaa tutkielmaa 1800-luvun englantilaisista avioliittoromaaneista otsikolla ”I Thought You’d Never Ask: Some Thoughts on the Marriage Plot”, ja Eugenideksen romaani onkin eräänlainen uuden ajan vastine menneiden aikojen suurille rakkausromaaneille, vaikkei se oikeastaan loppujen lopuksi kerrokaan niin paljon rakkaudesta kuin se kertoo aikuistumisesta. Romaanin kaikki kolme päähenkilöä ovat kauniita, nokkelia ja älykkäitä, mutta myös itsekkäitä, haavoittuvaisia ja monimutkaisia. Heidän puolestaan ja takiaan pelkää, suuttuu ja turhautuu, itkee ja nauraa, ja lopulta heille toivoo pelkkää hyvää. Ainoa kritiikki voisi tulla siitä, miten päähenkilöt kuitenkin jäävät hieman keskeneräisiksi, heidän tekojaan ja ajatuksiaan kannatelleet teemat ja motiivit vähän typistetyiksi. Toisaalta, kun koko kirjan teemana on kasvaminen kohti aikuisuutta, on henkilöiden ehkä pakkokin jäädä hieman kesken, kaikki kun on vasta alussa, vaikka moni asia matkan varrella päättyykin. Romaanin loppu oli osittain yllättävä, osittain ei, mutta minusta se oli melkein täydellinen, surullinen mutta silti lempeä.



( Romaani ilmestyy pian myös suomeksi, kauhealla nimellä Naimapuuhia. Toivottavasti kukaan ei jätä kirjaa lukematta sen takia.)

kuva: Joel Holland (NY Times)

Share

Kommentit

Karoliina

Mulla on itse asiassa tuo suomenkielinen Naimapuuhia jo tässä työpöydällä odottamassa vuoroaan. Juttusi oli oikein rohkaiseva. Luin aiemmin muutaman ulkomaisen blogiarvion, ja ne eivät ole olleet kauhean kiittäviä, joten vähän on hirvittänyt aloittaa tuota tiiliskiveä (kun minusta se Virgin Suicideskin oli hitaasti etenevä, vaikka oli sivumäärältään pieni). Mutta tästä tuli nyt parempi fiilis, kuulostaa hyvältä!

Anna Mai (Ei varmistettu)

Kuulostaa kirjalta juuri minulle - itse asiassa juuri asetin itseni kirjaston jonotuslistalle! Ja suomenkielinen nimi on aika kauhea, tuskin ilman tietoa kirjasta, pelkän nimen perusteella tulisi tartuttua...

Helmi K
sivulauseita

Itse luin NY Timesin arvion ja se oli sekä kiittävä että kriittinen, muita en ole nähnytkään, mutta innolla odotan vastaanottoa, ja teidän mielipiteitä. Oma innostukseni varmaan johtui siitäkin että olen viime aikoina muutenkin pitänyt muistakin "kasvuromaaneista".  Jos tiedätte joitain hyviä niin kertokaa!

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Tämä kirja oli loistava. Tuossa männäviikolla muistelin hajamielisesti yksiä kesäisiä kotibileitä, joissa oli kamalan kuuma ja keskusteltiin vakavasti hämärässä makuuhuoneessa. Sitten muistin, että en ollutkan niissä bileissä itse, vaan The Marriage Plotin Madeleine, Leonardo ja Mitchell olivat. Vahvatunnelmaisen kirjan merkki.

Karoliina

Viime aikoina lukemistani kasvuromaaneista tuli mieleen Adam Langerin California Avenue (Crossing California), joka oli minusta loistava, mutta olen verrannut sitä usein Jonathan Franzenin teoksiin, joten en sitten tiedä, olisiko se ihan sinulle.. Palaan, jos ehdin miettiä muita suosituksia myöhemmin. :)

Helmi K
sivulauseita

Kävin lukemassa sun arvion kirjasta ja kyllä se vaikuttaa kiinnostavalta. Eikä Franzen-kaltaisuus välttämättä ole huono, Vapaudessakin oli paljon hyvää, mulle siitä vain puuttui tunne ihan kokonaan. Katsotaan kuinka käy Californian :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kukkamekkotytöt tuntuu fiksaantuneen sanoihin kovinkin hakuisine merkityksineen. Eikö Naimapuuha -nimellä ole tehty näytelmiä ja kirjallisuutta niin käännettynä kuin suomeksikin jo hamasta... Uteliaana kyselen, mitä ja miksi kauhisteltiin. Muita käännöksiä / ehdotuksia kirjan nimeksi, jonka nykyisestä huolimatta mahdollisesti luen. Ei kai nimi kirjaakaan pahenna ?

jukka s.

Helmi K
sivulauseita

Ei ole kyse kauhistelusta, vaan siitä että suomenkielinen nimi tuo mieleen huonon kesäteatterin tai jonkin ontuvan satiirin. The Marriage Plot taas kertoo nimenä juuri sen mistä romaanissa on kyse, niin juonen tasolla kuin ihan yksityiskohdissa, päähenkilö kun kirjoittaa saman nimistä tutkielmaa. Avioliittoteoria olisi nimenä ollut hyvä. 

Kukkamekoista en tiedä mitään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Naimapuuhat lähti käyntiin, tosin vasta parannellaan sitä vuosisadan darraa eli teoria tullee vasta tuonnempana. Josko tulee.

Kukkamekkotytöt / kukkahattutädit ... jotenkin silleen.

jukka s.

Kommentoi