Minä, Zlatan Ibrahimovic

Ladataan...
sivulauseita

Viime keväänä luin Andre Agassin elämäkerran Open. Se ei ole ainoastaan yksi parhaita lukemiani elämäkertoja tai yksi parhaista kirjoista joita luin viime vuonna. Se on yksi parhaista kirjoista joita olen ikinä lukenut. Loppuvuodesta kuulin ja luin samankaltaisia kehuja David Lagrecrantzin kirjoittamasta teoksesta Minä, Zlatan Ibrahimovic, ja odotin koko kevään sen suomennosta ( vaikka kirja on kuulema ruotsiksikin suht helppo luettava).

Agassin tasolle kirja ei yltänyt, mutta hyvä se on. Äärimmäisen suorasukaisen, kiihkeän, lahjakkaan ja myös (hämmästyttävän) analyyttisen jalkapalloilijan tarina Malmön lähiöistä yhdeksi maailman parhaista jalkapalloilijoista on erinomaista viihdettä, mutta myös armoton kuvaus siitä mitä huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii. En ole ikinä erityisemmin seurannut jalkapalloa, ja suurin osa kirjassa esiintyneista pelaajista, valmentajista ja joukkueista oli minulle täysin tuntemattomia, mutta se ei kuitenkaan vähentänyt kirjan jännitettä. Parhainta kirjassa oli Zlatanin avoimuus ja suoruus, sekä vilpitön (tai ainakin siltä tuntuva) halu kertoa oma tarina omalla äänellä. Paikoitellen taas tuon äänen röyhkeys ja itsevarmuus (jotka ovat luonteenpiirteinä varmasti merkittävä osa sitä miksi hän on niin hyvä jalkapalloilija) tuntuivat rasittavilta. Yllättävää oli sekin, että joukkuelajissa on siihen ylipäätään mahdollisuus, ts. luodaan/tarjotaan tila Zlatanin kaltaisen peli - sekä harjoittelutyylin itsekkyydelle ja jopa välinpitämättömyydelle.

Kirjassa on paljon yksityiskohtia jotka naurattavat ja yllättävät, mm. Zlatanin lähiömenneisyyden törmäämisestä pintaliitoelämään, luonnolahjakkaan pelaajan opettelusta kaikenkattavaan harjoitteluun (esim. Zlatan ei ollut koskaan ennen siirtymistään Juventukseen tehnyt lainkaan, siis yhtään mitään, voimaharjoittelua) sekä kohtaamisista lehdistön kanssa.

Mutta jokin tästä puuttui. Se, mikä teki Agassin kirjasta niin poikkeuksellisen. Syy saattaa olla siinä että tennis on minusta lajina, sekä fyysisesti että henkisesti, paljon kiinnostavampi kuin jalkapallo. Tai siinä että Agassi on henkilönä kiinnostavampi, sekä miellyttävämpi. Tai siinä että tässä kirjassa oli yksinkertaisesti liikaa kaikkea (liikaa pelaajia, joukkueita, valmentajia, kaupunkeja jne.) jotta lukukokemus olisi saavuttanut saman intensiteetin kuin Agassin kanssa, olisi samalla tavalla vienyt mukanaan, kyseisen urheilijan pään sisälle, yksittäisiin peleihin, tilanteisiin tai tunteisiin. (Toisaalta, yksilölajit ovat minusta aina olleet paljon kiehtovampia ja vaativampia kuin joukkuelajit.) En varmaan ikinä unohda sitä, miten Agassin kirjassa oli kuvattuna se pohjaton yksinäisyys jonka äärellä pelaajat kentällä ovat. Joukkue on aina joukkue, eikä jalkapallon pelaaja ole koskaan yksin, silloinkaan kun kyseessä on valtavien paineiden alla pelaava hyökkääjä.

Näitä kahta kirjaa aikaisemmin olen lukenut vain yhden urheilijaelämäkerran, Wayne Gretskyn, ehkä 14-vuotiaana. Nyt odotan kovasti korkeushyppääjä Patrik Sjöbergin elämäkertaa, mutta onko muita hyviä urheilijaelämäkertoja? Tai elämäkertoja ylipäänsä? Sellaisia joita voi lukea vaikkei itse aihe olisi edes tuttu.

 

(alkup.kuva Max Rossi/Reuters)

Share
Ladataan...

Kommentit

Mies latasi tämän vähän aikaa sitten englanniksi ekaksi sähkökirjakokeilukseen, muttei ole vielä lukenut. Agassista hänkin tykkäsi hulluna (niin kuin kai kaikki sen lukeneet).

Manuela Boscon Ylitystä on kehuttu, mutta minä en ole lukenut sitäkään. Toinen tuoreehko kotimainen elämäkerta, joka kiinnostaisi, on Karin Ehnroothin Vinoon varttunut tyttö.

En lue hirveästi varsinaisia elämäkertoja, vaikka luen aika paljon elämäkerrallisia teoksia. Etenkin taidan olla vastahakoinen valitsemaan aiheita, jotka eivät ole kovin tuttuja (kuten urheilu).

sivulauseita

Karoliina kiitos! Yritin saada eilen päähäni tuota Vinoon varttunutta tyttöä mutta en onnistunut. Piti lukea se jo talvella mutta unohtui (sekin). Jenni S kirjoitti myös ihanan jutun Marja-Liisa Vartion elämäkerrasta eli sekin on listalla. 

Jos ensin lukee Zlatanin ja sitten Ehnrootin niin pysyy hyvä tasapaino :)

Kiva, että sinäkin aiot lukea sen!

Laitoin sulle haasteen blogissani. :) Ei vastauspakkoa, mutta tietenkin hauskaa, jos osallistut.

sivulauseita

Kiitos!! Se oli mun ensimmäinen haaste :)

Rönsy

Ah, sä kirjoitit tästäkin! Samoja huomioita kuin itselläni, ja niistähän jo kirjoitinkin.

Joukkueurheiluihmisenä mä taas tykkäsin tästä enemmän kuin Agassista. Ehkä myös siksi että luin Agassin englanniksi ja en ikinä oikein pääse englanninkielisiin kirjoihin yhtä syvälle sisään kuin suomen- (ja ilmeisesti myös ruotsin-). Menee ehkä vähän ohi aiheen, mutta mua kiehtoo kovasti tuo joukkue- ja yksilöurheilijoiden ero. Yksilöurheilijoiden treenaus ja taitotaso ovat noin yleisesti valovuosien päässä joukkueurheilijoiden vastaavista, tämä tuli todella hyvin esiin esimerkiksi Sjöbergin elämäkerrassa, mutta joukkueessa oleminen ja eläminen kasvattaa ihmisenä aivan tolkuttomasti, ja tavallaan juuri eri suuntaan kuin yksilöurheilu. Sitten on vielä sekin, että nais- ja miesjoukkuekulttuureissa tuntuu olevan valtavia eroja, ja juuri esim Zlatanin kanssa jälleen kerran hämmästelin, millaista diivailua ja itsekkyyttä tuon tason miesammattilaisilta sallitaan. Ei olisi mahdollista naisten puolella, väitän. 

(Ja sitten olen kiinnostuneena lukenut juttuja Marion Jonesin uudesta urasta joukkueurheilijana. Pärjää ilmeisesti erittäin hyvin, ja on hyvä just nimenomaan siinä yhteistyö- ja yhteishenkiasiassa. Hämmästyttävää!)

Mutta siis lue se Sjöberg, ehdottomasti kannattaa! Näin että Akateemisessa myydään pokkarina. Ja kirjastosta lainasin ite. 

Mulla seuraava urheilijaelämäkerta hyllyssä odottamassa on jääkiekkoa: Theo Fleuryn Kovaa peliä. 

sivulauseita

Ehkä näiden kirjojen kohdalla näkyy just se jako joukkue- ja yksilöurheilun välillä, että kumpi kiinnostaa enemmän. (Ja omalla kohdallani myös se, että olin lapsena vakuuttunut siitä että menisin Agassin kanssa naimisiin.) Paineen- ja yksinäisyydensietokyky on yksilötasolla niin kiehtovaa, ja just sen analysointi mitä urheilijan mielessä pelitilanteessa tapahtuu, sen analysointi tuntuu yksilöurheilijoilla olevan paremmin hallussa. Ts. Zlatanin kirjassa itse pelit käsiteltiin aina korkeintaan parilla sivulla, Agassin kirjassa saattoivat olla yli kymmenenkin sivua.

Mutta tuo joukkueen kasvattava ja muokkaava puoli on ihan totta, ja Zlatanin kohdalla mua kiinnostikin että miten se oikein sopeutuu. Ja nyt rupesi myös kiinnostamaan tuo Marion Jones.

Onko tuo Sjöbergin kirja jo suomennettu? Sen lisäksi odotan sitä päivää jolloin Usain Boltista tulee kirja. Jos tulee.

Rönsy

Ei kai ole suomennettu, en ole nähnyt missään että tullaanko suomentamaan. Voisi kuvitella että suomalaisia kiinnostaisi.

Steffi Graf -kirja olis kiva kans. 

Kommentoi

Ladataan...