Naisten vuoro

sivulauseita

 

Pienessäkin mökissä jokainen löytää lopulta oman paikkansa. Saunassa, ruokapöydässä, keskusteluissa ja laiturilla.

 

Muutaman yön nukuin samassa huoneessa äitini ja tyttäreni kanssa.

Öisin heräilin milloin mihinkin, sateeseen, itkuun, ulinaan. Etsimään unileluja, korjaamaan peittoa, hakemaan vettä.

Yhtenä yönä heräsin siihen että oli ihan hiljaista. Vain tuuli kulki katolla, huoneen täytti tasainen tuhina. Verhojen raosta pilkisti kalpeaa valoa, omaan mieleen tulvahti unten rajalta muistoja. Huomasin kaipaavani omaa mummiani.

 

Mietin sukupolvien ketjua, ihania naisia joilta olen oppinut niin paljon, joilta opin joka päivä.

Miten eräällä toisella saarella vuosia sitten mummini istui valkoisessa puuvillahameessa aurinkoisilla rappusilla ja minä rasvasin jalkoja jotka olivat yhtä aikaa pehmeät ja kovat, väsyneet ja vahvat.

Miten minä sillä samalla saarella lapsena heräsin ja mökin ikkunasta näin äitini istumassa alhaalla kallioilla kahvikuppi kädessä ja jotenkin ymmärsin että tuo hetki hiljaisuutta oli äidille kultaakin kallimpaa.

Miten minä puhun tyttärelleni samoin lausein kuin mummini on puhunut minun äidilleni ja äitini minulle.

 

Kun mummini oli kaksikymmentäviisi hänellä oli sodasta palannut mies ja kolme pientä lasta. Hän hoiti omakotitalon, pesi pyykit käsin ja ompeli lapsille itse vaatteet. Sodasta hän ei halunnut paljon puhua, ei myöhemminkään vaikka monesti kysyin, ei sellaista toivo kenellekään, edes kuviteltavaksi.

Kerran he ajoivat ukin kanssa moottoripyörällä Suomen halki. Minun mummini, tuo rakastunut nuori tyttö. 

Olisin halunnut tuntea sinut silloin, minä sanoin. Mummia hymyilytti, en minä niin kovin erilainen ole nytkään.

 

Äitini pyöritti kolmen lapsen arkea yksin mutta silti hänellä oli aina aikaa jutella ja kuunnella. Aikaa opettaa minut lukemaan ja kirjoittamaan, rakastamaan kirjoja, arvostamaan sanoja. Iltalaululussa kysyttiin Kenen joukossa seisot ja sunnuntaisin syötiin koko perhe yhdessä, aina. Jouluisin mummi tuli kahdeksi viikoksi kylään ja minun piti luovuttaa huoneeni hänelle. Kannoin peittoni ja kirjani äidin huoneeseen, periaatteesta kiukuttelin vaikka se oli parasta mitä tiesin.

 

Tyttäreni on kohta kolmevuotias ja täynnä iloa. Vihaisenakin hän usein purskahtaa nauruun. Pukee tutun päälle ja tanssii niin että mieleen tulee ainostaan sana vapaus. Lohduttaa ja kysyy, harjoittelee ja katsoo tiukasti silmiin. Kuuntelee.

 

Suuri sydän, avara mieli. Se heitä kaikkia yhdistää. Siihen joukkoon haluan itsekin kuulua.

Hyvien naisten rakkaus. Minun elämäni perusta. 

Share

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Päivän ensimmäinen lukemani teksti. En ehkä halua lukea nyt juuri muuta. Tämä oli yksi kauneimmista, kiitti.

Helmi K
sivulauseita

Ihanainen. Joskus tekee hyvää viettää pidempiäkin aikoja perheen kanssa, oma paikka hahmottuu yhtä aikaa tutussa ja uudessa valossa.

Mia K.
Voi taivas

Tässä oli kaikki :) 

Helmi K
sivulauseita

Kiitos. 

Tosin mulle tuli vähän huono omatunto koska kyllä niiden hyvien miestenkin rakkaus on kantanut ja kantaa. Mutta olkoon se toinen tarina. Nämä ansaitsevat omansa.

Helmi K
sivulauseita

Täällä sattuu sellaista usein, että samat teemat, kysymykset ja ajatukset nousevat esille eri teksteissä :)

Ja kiva blogi sulla, kävin kurkkimassa!

Suttapakoon
Sutta Pakoon

Hieno teksti, kerrassaan hieno! Kiitos!

Helmi K
sivulauseita

Oi, kiitos kaunis!

Kommentoi